1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Messilä

Koronatalvi toi laskettelijoita rinteisiin – Messilässä tavanomaisen vilkasta

Messilän laskettelukeskus voi olla tyytyväinen kauden saldoon. Hiihtokoulut olivat lähes koko kauden täynnä, ja rinteille tulvi uusia harrastajia laskettelun pariin. Myös vanhat, lajin jo hetkeksi unohtaneet konkarit heräsivät taas harrastamaan.

Tältä näyttää Messilän hiihtokeskuksessa normaalina kautena. Kuva on otettu tammikuussa 2020 ennen koronaepidemian iskemistä. Kuva: Petri Niemi/Yle

Messilän laskettelukausi oli koronasta huolimatta tavanomaisen hyvä. Majoitukset kuitenkin vähenivät Messilässä viime kaudesta.

Messilästä kerrotaan, että laskettelijoita käy rinteillä hyvänä kautena noin 150 000 ja kausi oli normaali.

Uusia harrastajia rinteillä oli paljon, ja niin sanotut nukkuvat heräsivät taas harrastamaan laskettelua, summaa rinnepäällikkö Sami Mattiniemi Messilä Maailma Oy:stä. Hänen mukaansa hiihtokoulun kysyntä oli hyvä koko kauden, kun uudet asiakkaat opettelivat lajin alkutaitoja.

Koronaepidemian aiheuttamat ravintolasulut heijastuivat Messilässäkin työllisyystilanteeseen. Rinteille pystyttiin palkkamaan väkeä enemmän kuin yleensä, mutta ravintolasulut tiputtivat kokonaistyöllisyyttä.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.