1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tulipalot

Nojatuoli tulessa ja asunnossa savua, asukas ei herännyt palovaroittimen ujellukseen – Lehdenjakaja ehkä pelasti hengen Savonlinnassa

Lehdenjakaja havaitsi kerrostalon rapussa savun hajua ja kuuli asunnosta palovaroittimen äänen. Paikalle hälytetty pelastuslaitos joutui lopulta herättämään asukkaan, joka käveli savuisesta asunnosta omin jaloin ulos.

Kuva: Antti Kolppo / Yle

Lehdenjakokierroksellaan ollut postinjakaja pelasti todennäköisesti kerrostaloasukkaan hengen Savonlinnassa nopealla toiminnallaan kello neljän jälkeen perjantaina aamuyöllä.

Postinjakaja kuuli Satamakadulla sijaitsevan kerrostalon rapussa asunnosta kantautuvan palohälyttimen ujelluksen ja haistoi savun hajua. Hän otti äkkiä yhteyttä pelastuslaitokseen.

– Kello 4.22 tuli meille hälytys, ja pelastuslaitos pääsi kohteeseen hyvin nopeasti, kertoo Etelä-Savon pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Jouni Himberg.

Himberg kertoo, että asunnossa oli palava nojatuoli ja runsaasti savua. Asukas, joka oli nukkumassa, ei jostain syystä ollut havahtunut palovaroittimen ääneen eikä myöskään savun katkuun.

– Onneksi siinä kävi niin, että paikalle sattui sivullinen henkilö, Himberg sanoo.

Himberg ei halua ottaa kantaa asukkaan ikään tai sukupuoleen, mutta kertoo sen verran, että hän ei ollut nojatuolissa istumassa vaan toisaalla asunnossa. Pelastuslaitos oli herättänyt asukkaan, joka oli kävellyt asunnosta omin jaloin ulos.

Runsaasta savusta huolimatta asukas ei ollut ilmeisesti ainakaan pahasti loukkaantunut. Hänet toimitettiin sairaalaan tarkastettavaksi.

– Aamulla alkavat tarkemmat selvitykset palon syttymissyystä, Himberg sanoo.