1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kainuu

Tieteen ja taiteen apurahoja 25 hakijalle Kainuuseen, muun muassa metsäpeurien tutkimus sai suuren apurahan

Kaikkiaan hakemuksia oli lähes 200, rahaa heltyi 25 projektiin. Suurimmat avustukset menivät metsäpeurojen elinympäristön tutkimiseen, lastenkirjan kirjoittamiseen ja kuvittamiseen sekä unitutkimukseen. Samalla jaettiin Elias Lönnrot -palkinto Kirsi Heikkiselle.

Tieteen ja taiteen apurahoista 26 000 euroa meni metsäpeuran muuttuvaa ympäristöä käsittelevään väitöskirjatyöhön. Kuva on Korkeasaaresta. Kuva: Yle/Sara Vertanen

Suomen Kulttuurirahasto on myöntänyt Kainuuseen 245 000 euroa tieteen ja taiteen tukemiseen. Apurahan sai 25 hakijaa, kun hakemuksia jätettiin lähes kaksisataa. Kainuun rahasto julkisti apurahan saajat tänään. Nyt jaettavat apurahat ovat suuruudeltaan parista tuhannesta eurosta aina 26 000 euroon.

Suurimmat summat, 26 000 euroa saivat Antti Pöllänen, metsäpeuran muuttuvaa ympäristöä käsittelevään väitöskirjatyöhön, kuvataiteilija Mikko Raassina lastenkirjan kirjoittamiseen ja kuvittamiseen ja Matias Rusanen puettavia ja älykkäitä aivosähkökäyrän mittaustekniikoita unihäiriöiden seulonnassa käsittelevään väitöskirjatyöhön.

Kainuun kulttuurirahaston painopistealueita ovat tänä vuonna nuoret, yhteisöllisyys sekä maakunnan vahvuudet. Koronatilanteen vuoksi Kainuun rahaston vuosijuhlia ei tänä vuonna järjestetä. Juhlat järjestetään virtuaalisesti yhdessä muiden maakuntarahastojen kanssa 26. toukokuuta.

Tunnustus käsityön vaalimisesta

Kajaanilaiselle artenomi Kirsi Heikkiselle myönnettiin Suomen Kulttuurirahaston Elias Lönnrot -mitali. Tunnustus myönnettiin Kainuun rahaston aloitteesta ja valintaperusteissa nostettiin esille Heikkisen tekemä työ kainuulaisen käsityöhengen vaalimisessa.

Heikkisen rakkaus käsityöhön syttyi jo 12-vuotiaana. Urallaan hän on suunnitellut muun muassa kolme makuuhuonetekstiilimallistoa italialaisen muotisuunnittelija Laura Biagiotin lisenssin alla. Heikkinen on ollut myös Kainuun käsi- ja taideteollisuus ry:n yhdistyksen toiminnanjohtaja ja Kainuun Pirtin toimitusjohtaja lähes 20 vuoden ajan vuosina 2001-2019.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.