1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Oulussa torstaina kaksi uuttaa koronavirustartuntaa

Kahden viikon ilmaantuvuusluku kaupungissa on ollut nousussa, samoin hoidossa olevien koronapotilaiden määrä.

Oulussa koronaviruksen ilmaantuvuus on nyt 49 sataatuhatta asukasta kohti kahden viikon aikana. Koko Pohjois-Pohjanmaan luku on nyt 36. Kuva: Matias Sieppi / AOP

Oulussa on tällä viikolla ilmoitettu kaikkiaan 18 uutta koronavirustartuntaa, kaksi uusinta tapausta on torstailta. Toisessa torstain tartunnoista lähde on ollut perhe, toisessa tuntematon.

Kaupungissa eletään edelleen epidemian kiihtymisvaihetta, ja koronaviruksen ilmaantuvuusluvussa suunta on ollut ylöspäin. Kahden viikon ilmaantuvuusluku on Oulussa nyt 49 sataatuhatta asukasta kohti.

Sairaalassa koronan vuoksi hoidossa olevien potilaiden määrä on ollut nousussa. Oulun kaupunginsairaalassa hoidossa on 16 koronapotilasta, Oulun yliopistollisessa sairaalassa 11.

Oulussa koronan ilmaantuvuuteen on osaltaan vaikuttanut kahdessa sairaalassa viime viikkoina ollut tartuntaketju. Oulun yliopistollisen sairaalan ja Oulun kaupunginsairaalan viime aikainen tartuntarypäs on kuitenkin ollut laantumassa.

Tästä voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.