1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Skotlanti

Skotlannin vaalitulokset julistetaan vasta huomenna, koronaepidemia hidastaa ääntenlaskua

Skotlannin parlamenttivaalien ääntenlaskenta alkaa tänään perjantaina kello 9 paikallista aikaa. Skotlannin kansanpuolue SNP on voittanut kaikki vaalit vuoden 2007 jälkeen. Se on voittaessaan luvannut järjestää kansanäänestyksen Skotlannin itsenäisyydestä.

Ylen toimittajan raportti Skotlannin parlamenttivaaleista
Ylen toimittajan raportti Skotlannin parlamenttivaaleista

Skotlannin parlamenttivaalien tulokset julistetaan vasta huomenna lauantaina. Koronaepidemian vuoksi vaalivirkailijoita on tavallista vähemmän, jotta turvavälejä voidaan noudattaa, kertoo sanomalehti The Scotsman (siirryt toiseen palveluun).

Ovensuukyselyjä ei poikkeuksellisesti julkaistu lainkaan. Niitä julkaisevat yleensä suuret mediayhtiöt, ja ne antavat karkean käsityksen lopullisesta tuloksesta.

Nyt sekä yleisradioyhtiö BBC että skotlantilainen STV luopuivat ovensuukyselyistä koronaturvallisuuden vuoksi, The Scotsman (siirryt toiseen palveluun) kertoo.

Ääntenlaskenta alkaa tänään perjantaina kello 9 paikallista aikaa. On epäselvää, kuinka kauan se lopulta kestää. Lehden mukaan noin kolmannes tuloksesta julkaistaisiin tänään.

Skotlannin kansanpuolue SNP on voittanut kaikki vaalit vuoden 2007 jälkeen. Vaaleissa valitaan 129 edustajaa Skotlannin Holyroodin parlamenttiin.

Skotlannin pääministeri, SNP:n puheenjohtaja Nicola Sturgeon vaalipäivänä Glasgow´ssa. Kuva: Robert Perry / EPA

Tänä vuonna vaaleissa on kyse myös itsenäisyydestä. SNP on luvannut järjestää itsenäistymisestä kansanäänestyksen seuraavan parlamenttikauden alkupuolella, jos se voittaa vaalit.

The Scotsmanin keskiviikkona julkaiseman mielipidemittauksen mukaan SNP ei voittaisi parlamentin yksinkertaista enemmistöä, vaan jäisi kuuden paikan päähän siitä.

SNP:n yhteistyöpuolue vihreät voisi kuitenkin voittaa jopa yhdeksän paikkaa, joten puolueet saisivat yhdessä parlamentin enemmistön. Myös vihreät tukee itsenäisyysäänestyksen järjestämistä.

Kuuntele alta myös Takaisin Pasilaan -podcast: mitä skotlantilaiset oikeasti ajattelevat itsenäisyydestä?

Lue lisää:

Skotlanti äänestää tänään parlamenttivaaleissa – panoksena itsenäisyys ja paluu Euroopan unioniin