1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. vienti

Tavaraviennin arvo kasvoi maaliskuussa jyrkästi – vienti Kiinaan veti

Myös vienti Yhdysvaltoihin ja Venäjälle kohosi vauhdikkaasti. Sellu ja puutavara olivat vientituotteiden kärjessä. Myös tuonti nousi vauhdikkaasti ja lisääntyi 11 prosenttia viime vuoden maaliskuusta.

Vienti
Kuvaa Vuosaaren satamasta
Tavaraviennin arvo nousi maaliskuussa. Kuva Vuosaaren satamasta.Jyrki Lyytikkä / Yle

Tavaraviennin arvo nousi maaliskuussa 12,5 prosenttia vuoden takaisesta, kertoo Tulli. Vienti Kiinaan nousi yli 50 prosenttia. Tavaravienti EU-maihin kasvoi maaliskuussa Tullin ennakkotietojen mukaan 7,6 prosenttia.

Sellun vienti kasvoi 67 prosenttia Kiinan markkinoiden vetämänä. Puutavaran viennin arvoon tilastoitiin 43 prosentin kasvu. Sen sijaan paperin ja kartongin vienti supistui.

Sähköteknisten koneiden ja laitteiden vienti nousi yhdeksän prosenttia, mutta kuljetusvälineiden viennin arvo laski viisi prosenttia. Myös öljytuotteiden viennin arvo laski.

Vienti Yhdysvaltoihin kasvoi runsaat 18 prosenttia ja Venäjälle yli 13 prosenttia. Vienti Saksaan, Ruotsiin ja Hollantiin lisääntyi maltillisemmin. Vienti Britanniaan putosi prosentin verran.

Tulli muistuttaa, että tiedot ovat ennakollisia ja merkittävät muutokset ovat mahdollisia tilastotietojen täydentyessä.

Myös tuonti kasvoi reippaasti

Myös tuonti nousi vauhdikkaasti ja lisääntyi 11 prosenttia viime vuoden maaliskuusta. Tuonti EU:sta kasvoi yli kahdeksan prosenttia ja EU:n ulkopuolelta 15,0 prosenttia.

Tuonti Venäjältä lisääntyi vajaat 29 prosenttia ja Kiinasta 23 prosenttia. Tuonti Britanniasta putosi viidenneksellä.

Viennin huimasta kasvusta huolimatta kauppatase pysyi maaliskuussa alijäämäisenä. Viennin arvo oli 5,7 miljardia euroa ja tuonnin 6,0 miljardia euroa.

Lue myös:

Suomen viennin määrä romahti kuukaudessa enemmän kuin kertaakaan finanssikriisissä, Suezin kanavan haveri sotkee kauppaa lähikuukausina

Sekä tuonti että vienti laskusuunnassa