1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kuha

Luonnonvarakeskus tutki kuhan alamitan noston vaikutuksia Saaristomerellä: Kuhan koko ja kanta ovat kasvussa

Luonnonvarakeskus Luke on tutkinut kuhan alamitan noston vaikutuksia kaupallisten kalastajien saaliisiin ja kuhakantaan. Saalismenetyksiä tuli vain Saaristomeren pohjoisosassa.

Arkistokuvassa kuhafileitä kaupassa. Kuva: Petteri Bülow / Yle

Kuhan alamitan nostosta Saaristomerellä aiheutui vain vähän saalismenetyksiä.

Luonnonvarakeskus Luke on tutkinut kuhan alamitan noston vaikutuksia kaupallisten kalastajien saaliisiin ja kuhakantaan vuosina 2019–2020. Alamittaa nostettiin 40 senttimetriin vuoden 2019 alussa.

Nosto aiheutti saalismenetyksiä Saaristomeren pohjoisosassa, etenkin Mynälahdella, missä saalisalenema oli Luken mukaan 28 prosenttia.

– Sen sijaan muilla alueilla saalis kasvoi tutkimukseen osallistuneilla kalastajilla kahdella kolmasosalla, kasvua oli keskimäärin 15 prosenttia, kertoo Luken tutkija Mikko Olin tiedotteessa.

Luken mukaan tämä kertoo siitä, että kuhan koko ja kanta ovat kasvussa Saaristomerellä.

– Saaristomerellä on aikaisempaa enemmän suurikokoista kuhaa pyydettäväksi solmuväliltään 45 millimetrin tai harvemmilla verkoilla, joten kalastajien kannattaisi siirtyä solmuväliltään suurempiin verkkoihin, Olin toteaa tiedotteessa.

Hankkeen aikana kalastajat mittasivat lähes 50 000 kuhaa.