1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. äänestäminen

Floridan kuvernööri allekirjoitti kiistellyn vaalilain, joka demokraattien mielestä vaikeuttaa tarpeettomasti äänestämistä

Lain on arveltu miellyttävän entistä presidentti Trumpia ja tämän kannattajia. Myös republikaanienemmistöisessä Texasissa on valmisteilla laki, joka vaikeuttaa äänestämistä.

Äänestäminen
Floridan kuvernööri Ron DeSantis
Floridan kuvernööri Ron DeSantis.Cristobal Herrera / EPA

Floridassa astui torstaina voimaan kiistanalainen vaalilaki, jonka kriitikot katsovat rajoittavan äänestämistä. Lain uskotaan olevan Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin ja tämän kannattajien mieleen.

Kuvernööri Ron DeSantis allekirjoitti lain voimaan tilaisuudessa, joka järjestettiin Palm Beachissä, lähellä ex-presidentti Trumpin nykyistä kotipaikkaa Mar-a-Lagoa. Tilaisuuteen oli kutsuttu paljon Trumpin kannattajia, ja tv-kanavista pääsy tilaisuuteen oli vain republikaaneihin kallellaan olevalla Fox Newsillä.

Floridan republikaanienemmistöinen osavaltioparlamentti oli hyväksynyt lain jo viime viikolla. Demokraatit ovat vastustaneet lakia.

Laki muun muassa rajoittaa postiäänestämistä ja tiukentaa äänestäjien henkilöllisyyden todentamista. Laki esimerkiksi rajoittaa niiden laatikoiden määrää, joihin postiääniä voi tiputtaa. DeSantisin mukaan laatikoita täytyy pystyä valvomaan.

Vastaavantyyppisiä lakeja on alkuvuoden aikana astunut voimaan myös muutamissa muissa republikaanien hallitsemissa osavaltioissa.

Taustalla perättömiä vilppisyytöksiä

DeSantisia pidetään mahdollisena republikaanien presidenttiehdokkaana vuoden 2024 vaaleissa, ja lakihanke on nähty myös pyrkimyksenä vedota Trumpin kannattajiin.

Kuvernöörin mukaan laki "vahvistaa vaaliemme turvallisuutta". Floridassa ei tullut viime marraskuun presidentinvaalien yhteydessä esille epäilyjä vaalivilpistä.

Vaalityöläisiä ääntenlaskennassa Miamissa
Vaalityöläisiä ääntenlaskennassa Miamissa marraskuussa 2020.Cristobal Herrera-Ulashkevich / EPA

Hävittyään viime syksyn vaalit Trump piti toistuvasti esillä perusteettomia vaalivilppiväitteitään, ja moni republikaani on yhtynyt näihin syytöksiin. Demokraattien mielestä republikaanit käyttävät vaalivilppiväitteitä tekosyynä äänestämisen hankaloittamiseen, kun eivät onnistu voittamaan vaaleja muilla tavoin.

Äänestämisen vaikeuttamisen on katsottu perinteisesti auttavan republikaaneja, sillä demokraattien äänestäjäkunnassa on tavallisesti ollut enemmän ryhmiä, kuten etnisiä vähemmistöjä ja nuoria, joiden äänestysaktiivisuus on ailahtelevampaa.

Viime syksyn vaaleissa etenkin postiäänestys oli republikaanien hampaissa, sillä postitse äänestäminen oli selvästi suositumpaa demokraattien keskuudessa, ja koronapandemian keskellä postiäänet ratkaisivat demokraatti Joe Bidenin vaalivoiton Trumpista.

Texasissa kiista vaalilaista huipentumassa

Myös republikaanienemmistöisessä Texasissa osavaltion kongressi on parhaillaan käsittelemässä uutta vaalilakiesitystä, joka vastustajien mielestä hankaloittaisi äänestämistä entisestään. Texasia pidetään osavaltiona, jossa äänestäminen on jo nykyisen lain takia poikkeuksellisen hankalaa.

Äänestäjiä jonottamassa äänestyspaikalle Teksasissa.
Äänestäjiä jonottamassa äänestyspaikalle Teksasissa 3. marraskuuta 2020.Ralph Lauer / EPA

Kongressin demokraattivähemmistö taistelee uudistusta vastaan ja on tehnyt siihen yli sata muutosesitystä.

Uudessa laissa muun muassa rajoitetaan ennakko- ja postiäänestystä. Laki myös koventaa rajusti vaalisäädösten rikkomisesta säädettyjä rangaistuksia.

Esimerkiksi jos vaalivirkalijia lähettää äänestäjälle asiakirjat postiäänestystä varten, tuomittaisiin vaalivirkailija törkeästä rikoksesta, jos äänestäjä ei erikseen ole tilannut asiakirjoja, kertoo ABCNews (siirryt toiseen palveluun).

Äänestäjän avustajan on erikseen kerrottava, miksi äänestäjä tarvitsee apua ja mikä on avustajan suhde äänestäjään.

Vaalitarkkailu helpottuisi siten, että puolueiden lähttämillä tarkkailijoilla olisi laaja oikeus seurata vaalitapahtumaa. Heitä ei voisi poistaa äänestyspaikalta, elleivät he syyllistyisi suoranaiseen vaalivilppiin.

Tämä nostattaa pelkoja, että tarkkailijat voisivat vielä vaalipaikalla vaikuttaa äänestäjiin ja häiritä vaalitapahtumaa. Vaalivirkalijoilla ei olisi rangaistuksen uhalla oikeutta poistaa heitä.

– Vaalitarkkailija voisi alkaa huutaa, karjua, riidellä äänestäjien kanssa, heittäytyä makaamaan lattialle, paukuttaa patoja ja kattiloita. Vaalivirkailijoilla ei olisi oikeutta poistaa heitä, se olisi rikos, sanoi ABCNewsin haastattelema vaalien oikeudenmukaisuutta edistävän kansalaisjärjestön varapuheenjohtaja Nina Perales.

Useat suuryritykset, kuten American Airlines, Microsoft ja AT&T yrittävät vaikuttaa Texasin kongressiin, ettei lakia hyväksyttäisi.

Lisää aiheesta:

The Guardian: Texas lawmakers race against the clock to push through new voting restrictions (siirryt toiseen palveluun)

Suuryritykset käyvät Georgian uutta vaalilakia vastaan – Coca-Cola ja lentoyhtiö Delta syyttävät osavaltiota äänioikeuden rajoittamisesta

Republikaanit panivat vaalilain uusiksi Georgiassa demokraattien voiton jälkeen – jopa veden antaminen äänestäjille kiellettiiin