1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. punkit

Punkit heräilevät Pohjois-Pohjanmaallakin – kausi käynnistyy, kun lämpötilat nousevat ja kosteus lisääntyy

Edes nyt koettu lumipyry ei vaikuta punkkien esiintymiseen tänä keväänä. Punkeille tärkeintä on kosteus ja se, ettei ole pakkasta, sanoo tutkija. Koiranomistajien kannattaa tehdä jo lenkin jälkeen karvakuonolle punkkitarkastus.

Punkkitarkastukset kannattaa nyt ottaa jo tämän ohjelmaan ulkoilun jälkeen. Kuva: Ranghild Brosvik

Punkkikausi on käynnistynyt Pohjois-Pohjanmaalla. Vaikka punkkiin liittyviä ilmoituksia ei ole juuri tullut, sääolosuhteet ovat olleet alueella jo punkeille otolliset. Lämmin ja kostea sää saa punkit heräämään, kertoo Kainuun ELY-keskuksen hyönteisasiantuntija Reima Leinonen.

Muutaman päivän lumipyry kevään keskellä ei vaikuta punkkien esiintyvyyteen.

– Ne ovat parkissa. Kunhan sää taas lämpenee, niin punkeille on luvassa otolliset olosuhteet, Reima Leinonen sanoo.

Tärkeää on sopiva kosteus ja se, ettei ole pakkanen palelluta punkkeja takatalvenkaan aikana.

Leinonen kehottaa koiranomistajia tekemään jo lenkin jälkeen karvakuonolleen punkkitarkastuksen. Punkit tykkäävät kiinnittyä esimerkiksi koiran naamaan, korvien taakse, kaulaan, tassuihin tai kainaloihin.

Vaikka maailmalla punkkilajeja on satoja, Suomessa ihmiselle tauteja aiheuttavia mikrobeja levittää lähinnä kaksi punkkilajia, puutiainen eli punkki ja taiga- eli siperianpunkki.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.