1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. toimistorakennukset

Karjasillan vanhan koulun paikalle etsitään sijoittajia ja käyttäjiä, tilaa myös kaupalle – vain kattoristikot ja betonipalkit muistuttavat entisestä

Karjasillan koulu purettiin talven aikana, valmista tuli tammi–helmikuun vaihteessa. Kesälomien jälkeen voitanee aloittaa uuden rakentaminen, työt kestävät noin puolitoista vuotta.

Puretun Karjasillan koulun tontille on rakentumassa jo kerrostaloja. Vanhan koulun tilalle rakennettavan kiinteistön rakennustyöt aloitetaan näillä näkymin kesälomien jälkeen. Kuva: Timo Nykyri / Yle

Oulussa puretun Karjasillan koulun paikalle alkaa nousta uusi rakennus todennäköisesti kesälomien jälkeen.

Vanhan, huonoon kuntoon päässeen Karjasillan koulun purkutyöt päättyivät tammi–helmikuun vaihteessa.

Nyt käydään neuvotteluja uuden rakennuksen käyttäjien ja sijoittajien kanssa. Tarkoituksena on rakentaa puretun koulun paikalle liike- ja toimistotilaa.

Neuvottelukumppaneiden nimiä Hartela Pohjois-Suomen toimitusjohtaja Markku Taskinen ei vielä voi kertoa.

Kaava mahdollistaa kuitenkin esimerkiksi sen, että tiloihin voisi tulla päivittäistavarakauppa.

Uudessa rakennuksessakin aiotaan säilyttää vanhan Karjasillan koulun julkisivun arkkitehtonista ilmettä ja mittasuhteita.

Karjasillan koulu purettiin lähes maan tasalle. Aiemmin suunniteltiin ainakin joidenkin koulun osien peruskorjausta, mutta se ei onnistunut rakennuksen huonon kunnon vuoksi. Vanhasta rakennuksesta pystytään hyödyntämään nyt kattoristikoita ja teräsbetonipilareita.

Kun rakentaminen pääsee vauhtiin, valmista pitäisi olla noin puolentoista vuoden päästä.

– Meidän täytyy sovittaa vanhoja rakenteita uuteen rakennukseen. Se ehkä hivenen tuo aikatauluun haasteita, Markku Taskinen sanoo.

Myös purkaminen oli tavallista hitaampaa, sillä vanhan Karjasillan koulun rakennusvaiheet dokumentoitiin huolellisesti Pohjois-Pohjanmaan museota varten.

Asuintalojen rakentaminen samalle alueelle alkoi jo viime vuoden puolella.

Aiemmin aiheesta:

Oulun Karjasillan koulun purkaminen alkaa – suojeltu osa joudutaan rakentamaan suurelta osin uudestaan runsaiden vaurioiden vuoksi

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.