1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kiinteistökauppa

Yle sai haltuunsa kaupunginjohtajan viestin päättäjille – kirjoittaa, että muualla talokaupoissa "olisi otettu iloiten vastaan kaupunginjohtajan tällainen tarjous"

Kouvolan kaupunki päätti myydä kaupunginjohtaja Marita Toikalle talon. Yksi kaupunginhallituksen jäsenistä vaatii päätöksen kumoamista. Hänen mielestään kaupunginjohtaja yritti vaikuttaa asian ratkaisuun.

Kaupunginjohtajan talokauppojen käsittely jatkuu Kouvolassa. Arkistokuva. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Kouvolan kaupunginjohtajan Marita Toikan talokaupoista on jätetty oikaisuvaatimus. Kaupunginhallituksen jäsen Vesa Vainio (kd.) jätti perjantaina oikaisuvaatimuksen, jossa hän vaatii myyntipäätöksen kumoamista.

Yle kertoi viime viikolla, että Kouvolan kaupunki päätti myydä kaupunginjohtajalle talon. Osa kaupunginhallituksen jäsenistä oli tyytymättömiä päätökseen.

Lue lisää: Kaupunginjohtaja teki tarjouksen talosta ja lähetti postia päättäjille – nyt talokaupoista on tekeillä tutkintapyyntö poliisille

Kaupunginhallitus hyväksyi huhtikuussa Marita Toikan tarjouksen Kasarminmäellä sijaitsevasta paritalosta äänin 11–2. Marita Toikka oli jättänyt puolisonsa kanssa talosta 230 000 euron tarjouksen. Talo oli julkisessa myynnissä, ja Toikan tarjous oli korkein.

Talokauppa oli ollut esillä jo edeltävällä viikolla kaupunginhallituksen kokouksessa. Silloin kehitysjohtaja Petteri Portaankorva esitteli kaupunginhallitukselle asian Upseeritiellä sijaitsevan kahden historiallisen kiinteistön eli paritalon ja vanhan Upseerikerhon myynnistä.

Kaupunginjohtaja Marita Toikka poistui kokouksesta esteellisenä kummankin asian käsittelyn ajaksi, koska hän oli molemmissa jäävi.

Upseeritien molemmat talokaupat jätettiin pöydälle asian selvittämistä varten.

Sähköpostiviesti

Päätöksen siirtämisen jälkeen kaupunginjohtaja Marita Toikka lähetti kaupunginhallituksen jäsenille sähköpostin, jossa hän ihmetteli tarjouksen jättämistä pöydälle. Yle on saanut viestin haltuunsa.

Viestissä Marita Toikka kirjoittaa muun muassa näin: "Jos minua ja perhettäni haluttiin tässä vain nöyryyttää, siinä onnistuttiin julkisesti nyt sitten ihan kunnolla. Laitamme joka tapauksessa nyt nykyisen Kouvolassa sijaitsevan kotimme myyntiin ja katsomme perheen tulevaa kotia huolella, mikäli tämä kauppa nyt kaatuu tähän. Monessa muussa kaupungissa olisi otettu iloiten vastaan kaupunginjohtajan osalta tällainen tarjous."

Toikka kertoo viestissään, että perhe on katsonut pidempiaikaista asuntoa myös Helsingistä ja Lappeenrannasta.

Talokauppoja on puitu myös yleisönosastokirjoituksissa. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Vesa Vainion mukaan kaupunginhallituksen päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, koska hänen mielestään kaupunginjohtaja on esteellisenä ottanut osaa asian käsittelyyn ja siten vaikuttanut asian ratkaisuun.

Tätä Vainio perustelee kaupunginjohtajan lähettämällä massasähköpostilla kaupunginhallituksen jäsenille.

Kaupunginjohtaja Marita Toikka on kertonut, että asianosaisena hänellä on oikeus kirjoittaa asiasta kaupunginhallituksen jäsenille. Hän on kertonut Kouvolan Sanomien yleisönosastolla (siirryt toiseen palveluun) varmistaneensa tämän Kuntaliiton lakimieheltä.

– Mitä ilmeisimmin asiassa ei valtaenemmistön mielestä ollut mitään epäselvyyttä päätöksen eikä yhteydenottoni osalta, Marita Toikka kertoi Ylelle viime viikolla sähköpostitse.

Yksityishenkilö vai kaupunginjohtaja?

Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen kommentoi tapausta Ylelle viime viikolla.

– Olennaisin kysymys on, missä roolissa hän on esiintynyt viestiä lähettäessään, Tolvanen sanoi.

Tolvasen mukaan kaupunginjohtajalla on oikeus pitää yhteyttä päätöksentekijöihin ostajaehdokkaana ja asianosaisena. Ostotarjouksen tekijänä hän voi kysyä, miksi tarjous jätettiin pöydälle.

Tolvanen kuitenkin pohti, onko viestin lähettäminen hyvän hallintotavan mukaista. Vastaanottaja saattaa ymmärtää viestin toisella tavalla kuin lähettäjä on sen tarkoittanut.

– Vaikka kuinka ajattelee lähettävänsä viestin pelkästään ostotarjouksen tekijänä, tittelinä on kuitenkin kaupunginjohtaja. On kysymys siitä, mieltääkö vastapuoli, että kaupunginjohtaja esiintyy toisena sopimusosapuolena eikä kaupunginjohtajana, Tolvanen totesi.

Kaupunginjohtaja Marita Toikka katsoi lähettäneensä viestin yksityishenkilönä asianosaisen roolissa.

Kaupunginjohtajan lähettämästä viestistä näkyy, että hän oli lähettänyt viestin työsähköpostista, mutta allekirjoittanut sen "Marita perheineen". Viestin alla näkyy automaattisena allekirjoituksena koko nimi ja titteli.

Viesti on lähetetty paitsi kaupunginhallitukselle, myös valtuuston puheenjohtajistolle.

Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen arvioi viime viikolla Ylelle, että tapauksessa ei täyty virkavelvollisuuden rikkomisen tunnusmerkistö. Jos olisi näyttöä kaupunginjohtajan yrityksestä painostaa kaupunginhallituksen jäseniä tietynlaiseen päätökseen, saatetaan Tolvasen mukaan olla esteellisyyden ja jopa rikosvastuun rajalla.

Sekä Tolvasen että Helsingin yliopiston professorin Olli Mäenpään mielestä viestin lähettäminen kaupunginhallituksen jäsenille osoitti kuitenkin varsin huonoa harkintaa, eikä viestiä olisi kannattanut lähettää.

Hinta

Vesa Vainio toteaa oikaisuvaatimuksessaan, että päätös talokaupoista pitäisi kumota myös siitä syystä, että rakennuksen myyntihinta oli liian matala.

Hänen mukaansa tarjouskaupan lähtöhinnaksi oli määritelty 260 000 euroa, minkä piti olla kaupunginhallituksen määrittelemä alin hinta kiinteistökaupalle. Paritalo päätettiin myydä 230 000 eurolla.

Paritalossa on isoja korjaustarpeita. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Marita Toikka puolestaan huomauttaa kaupunginhallituksen jäsenille lähettämässään viestissä, että kohteessa tehtiin ehdollisen tarjouksen jälkeen jatkotutkimuksia, koska kuntoraportin mukaan siellä oli muun muassa kosteusvaurioita, jotka vaativat esimerkiksi alarakenteiden kuivausta.

Näin ollen kiinteistö vaatii hänen mukaansa merkittäviä saneerauksia, minkä johdosta kauppahinta muodostaa noin puolet tulevista kustannuksista.

Jos kaupunginhallitus hylkää perjantaina jätetyn oikaisuvaatimuksen, Vesa Vainio aikoo tehdä asiasta myös tutkintapyynnön poliisille. Lisäksi hän aikoo valittaa päätöksestä hallinto-oikeuteen.

– Tämä homma katsotaan peräseinään asti, Vainio sanoi Ylelle viime viikolla.

Kaupunginjohtaja Marita Toikka ei halunnut tänään kommentoida asiaa millään tavalla.