1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Turun hovioikeus

Turun hovioikeus piti murhatuomion ennallaan – kaarinalaismies löi isäpuoltaan kymmeniä kertoja kääntöveitsellä

Turun hovioikeus on pitänyt ennallaan tuomion murhasta ja muista rikoksista liittyen henkirikokseen Kaarinan Piikkiössä vuonna 2018. Syytetty oli vaatinut murhan alentamista tapoksi ja vaatinut myös vahingonkorvauksien laskemista. Hovioikeus sen sijaan korotti osaa vahingonkorvaustuomioista.

Hovioikeus piti kaarinalaismiehen murhatuomion ennallaan. Kuvituskuva. Kuva: Arja Lento / Yle

Turun hovioikeus on päättänyt pitää ennallaan elinkautisen tuomion murhasta, joka tapahtui syksyllä 2018 Kaarinan Piikkiössä.

Tuolloin 28-vuotias mies puukotti kymmeniä kertoja isäpuoltaan kääntöveitsellä. Varsinais-Suomen käräjäoikeus katsoi teon tapahtuneen erityisen julmalla ja raa'alla tavalla ja tuomitsi miehen elinkautiseen murhasta.

Hovioikeus päätyi samaan ratkaisuun, vaikka syytetty oli vaatinut hovioikeudessa tuomion alentamista tappoon. Hovioikeuden mukaan teko oli kokonaisuutena arvostellen törkeä, erityisen raaka ja julma.

Lisäksi syytetty oli vaatinut yhden vahingonkorvaustuomionsa osalta korvaussumman alentamista.

Uhrin omaiset taas vaativat hovioikeudelta vahingonkorvaussummien korotuksia. Hovioikeus katsoi, että vahingonkorvauksia viidessä syytekohdassa oli syytä korottaa kaikkiaan useilla tuhansilla euroilla.

Hovioikeuden ratkaisu oli yksimielinen.

Lue lisää:

Isäpuolensa Kaarinassa murhannut mies sai elinkautisen vankeustuomion – oikeuden mielestä kyseessä oli selkeä surmaamistarkoitus

28-vuotias mies löi isäpuoltaan kymmeniä kertoja kääntöveitsellä Piikkiössä – syyttäjä vaatii elinkautista murhasta