1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kuntavaalit

Ylen vaalikone on avattu: Ehdokkaat haluavat kouluihin kasvisruokaa vähintään kerran viikossa, lasten kotihoidon kuntalisän suosio yllätti

Ylen kuntavaalikone on auki yleisölle. Tässä jutussa vertailemme ehdokkaita kolmessa etenkin lapsiperheiden arkeen liittyvässä kysymyksessä. Asiantuntija ennakoi tulevista vaaleista vaalikoneiden kulta-aikaa.

Helsinkiläiset äidit Emma Högnäs ja Nina Lindén eivät pane pahakseen lasten kotihoidon kuntalisän leikkaamista. Högnäs korvaisi kotihoidontuen vaikka vanhempainrahalla ja Nina Lindén ohjaisi rahat varhaiskasvatukseen. Högnäs jää kotihoidontuelle vain lyhyeksi aikaa, Lindén ei lainkaan. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Enemmistö Ylen vaalikoneeseen vastanneista ehdokkaista kannattaa kotihoidontuen kuntalisän maksamista. Kuntalisää maksetaan perheille, joiden alle 3-vuotias lapsi ei ole kunnan järjestämässä varhaiskasvatuksessa. Nykyisin sitä maksaa vain noin viidennes kunnista.

Ylen vaalikone avautui äänestäjille tiistaina. Vaalikone auttaa sinua etsimään itsellesi sopivaa ehdokasta kesäkuun kuntavaaleissa. Vaalikone löytyy osoitteesta vaalikone.yle.fi (siirryt toiseen palveluun).

Tässä jutussa katsomme, miten kolme erityisesti lapsiperheiden arkeen liittyvää kysymystä erottavat puolueet toisistaan. Ne ovat koulujen kasvisruokailu, maksuttoman ehkäisyn tarjoaminen alle 25-vuotiaille sekä kotihoidontuen kuntalisä.

Puolueet on järjestetty sen mukaan, minkä puolueen ehdokkaat ovat kannattaneet vaalikoneessa esitettyä ehdotusta eniten. Kuva: Ylen kuntavaalikone 2021

Vaalikonevastausten perusteella ehdokkaiden enemmistö on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että perheille pitää maksaa kuntalisää alle 3-vuotiaiden lasten kotihoidon tukemiseksi.

Erityisesti kristillisdemokraattien, keskustan ja perussuomalaisten ehdokkaat kannattavat kuntalisää. RKP:ssä, vihreissä ja kokoomuksessa kysymys jakaa ehdokkaat selkeämmin. Niissäkin kuitenkin enemmistö on kuntalisän kannalla.

Kaikista Ylen vaalikoneen valtakunnallisista kysymyksistä kuntalisä oli yksi harvoista, jotka eivät erottaneet puolueita toisistaan kovin selkeästi.

Espoolainen Noora Väisänen hoitaa 2-vuotiasta tytärtään Matildaa kotihoidontuella. Hän sanoo, että tuen kuntalisällä on merkitystä, koska tuki ei ole kovin suuri ja asuminen on pääkaupunkiseudulla kallista. Väisänen uskoo, että tuet ovat perusteltuja myös syntyvyyden lisäämisen kannalta. Päiväkoditkin ovat hänen mukaansa täysiä. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Kuntaliiton kehittämispäällikkö Jarkko Lahtinen pitää tulosta yllättävänä: kuntalisää on viime vuosina pikemminkin leikattu kuin lisätty. Viime vuonna sitä maksoi Kuntaliiton selvityksen mukaan noin joka viides kunta, keskimäärin 171 euroa kuussa.

– Siinä mielessä on yllättävää, että jos tulevat kuntapäättäjät ovat sitä mieltä, että kuntalisää pitää maksaa, Lahtinen sanoo.

– Toisaalta tällaiseen kysymykseen on helppo vastata "kyllä". Mutta kun asiaa aletaan käytännöllisesti pohtia kaikkine kulmineen, se ei ole niin yksinkertainen.

Puolueet on järjestetty sen mukaan, minkä puolueen ehdokkaat ovat kannattaneet vaalikoneessa esitettyä ehdotusta eniten. Kuva: Ylen kuntavaalikone 2021

Kysymys koulujen kasvisruokailusta erottaa yhden puolueen muista. Perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikkien ehdokkaiden enemmistö kannattaa vähintään yhden kasvisruokapäivän järjestämistä viikoittain.

Perussuomalaisten ehdokkaista kolmannes on täysin tai jokseenkin samaa mieltä, loput vastustavat. Eniten kasvisruokapäivää kannattavat vihreiden, vasemmiston ja SDP:n ehdokkaat.

Kysymys kasvisruoasta vaikuttaa ensi silmäyksellä yksinkertaiselta ja konkreettiselta. Sen voi kuitenkin nähdä paljastavan jotakin ehdokkaan arvomaailmasta laajemmassa merkityksessä.

– Siihen kytkeytyy ajatus siitä, millaisten arvojen pohjalta kuntia ja Suomea rakennetaan, sanoo erikoistutkija Jenni Karimäki Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksesta.

Puolueet on järjestetty sen mukaan, minkä puolueen ehdokkaat ovat kannattaneet vaalikoneessa esitettyä ehdotusta eniten. Kuva: Ylen kuntavaalikone 2021

Myös maksuttoman ehkäisyn tarjoaminen nuorille erottaa puolueet toisistaan. Ehdokkailta kysyttiin, pitäisikö kunnan tarjota maksuton ehkäisy alle 25-vuotiaille.

Vihreiden, vasemmiston, RKP:n ja SDP:n ehdokkaista enemmistö on täysin samaa mieltä väittämästä. Vastaavasti perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien ehdokkaista niukka enemmistö vastustaa ajatusta.

Maksuttoman ehkäisyn tarjoamisen tarkoituksena on vähentää nuorten seksitauteja ja raskaudenkeskeytyksiä. Kunnat voivat päättää siitä itsenäisesti. Tällä hetkellä ainakin 25 kuntaa tarjoaa kaikki ehkäisymenetelmät maksutta. Lisäksi Sanna Marinin (sd.)hallitusohjelmaan on kirjattu tavoite valtakunnallisesta maksuttoman ehkäisyn kokeilusta.

Tutkija: Vaalikoneiden merkitys on näissä vaaleissa erityisen suuri

Politiikan tutkija Jenni Karimäki uskoo vaalikoneiden merkityksen korostuvan tulevissa kuntavaaleissa. Sama trendi on nähty jo aiemmissa vaaleissa, mutta koronaepidemian vuoksi entistä suurempi osa äänestäjistä etsii nyt ehdokasta netistä.

– Uskon, että vaalikoneissa tulee olemaan hyvinkin paljon kävijöitä. Ne ovat erityisesti nuorten keskuudessa hyvin suosittu tapa hahmottaa ehdokkaita ja puolueita.

Tämän jutun julkaisuun mennessä Ylen vaalikoneeseen oli vastannut noin 15 000 ehdokasta. Ehdokkaita on yhteensä noin 30 000.