1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. elintarviketeollisuus

SOK teki kauppajätin kanssa sopimuksen, jonka on tarkoitus painaa kaupan omien "halpamerkkien" hintoja alas – mitä se tarkoittaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle?

SOK on solminut yhteistyösopimuksen ranskalaisen Carrefour-vähittäiskauppaketjun kanssa, ja se vaikuttaa esimerkiksi Rainbow-tuotteiden hankintaan. Elintarviketeollisuuden mukaan yhteistyö voi avata ovia suomalaistuotteiden kansainvälistymiselle, mutta herättää myös huolta.

Suuri osa suomalaisista elintarvikevalmistajista tekee omien brändituotteidensa lisäksi kauppojen merkkien alle kuuluvia tuotteita. Kuva: Silja Viitala / Yle

Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta eli SOK on tehnyt yhteistyösopimuksen ranskalaisen Carrefour-ketjun kanssa. SOK tiedotti asiasta torstaina (siirryt toiseen palveluun).

Carrefour kuuluu maailman suurimpien vähittäiskauppiaiden joukkoon. Yhteistyö vaikuttaa erityisesti S-ryhmän omien merkkien kansainväliseen hankintaan, kertoo SOK:n kenttäjohtaja Arttu Laine.

– Hankintaa on tarkoitus tehostaa. Tavoitteena on vahvistaa tuotteiden hintakilpailukykyä asiakkaille.

Laineen mukaan tämä koskee etenkin kaupan edullisia merkkejä, joita ovat esimerkiksi Rainbow sekä Xtra. Sopimuksen perusteella S-ryhmä voi myös hankkia Carrefourin ranskalaisia, italialaisia ja espanjalaisia omia merkkejä valikoimiinsa. S-ryhmän kauppoihin saattaa siten tulla kokonaan uusia tuotemerkkejä.

Yhteistyösopimus on SOK:lta selvä panostus kauppojen omiin merkkeihin eli niin sanottuihin private label -tuotteisiin. Muita tämän tyyppisiä tuotteita ovat Suomessa esimerkiksi Keskon Pirkka-tuotteet sekä Lidlin Pohjolan meijeri -maitotuotteet.

Elintarviketeollisuus: Sopimus koventaa kilpailua

Suomalaisia elintarvikevalmistajia edustava Elintarviketeollisuus suhtautuu SOK:n ja Carrefourin yhteistyöhön kaksijakoisesti. Se voi avata ovia suomalaistuotteiden kansainvälistymiselle, mutta herättää myös huolta.

– Kyllä se kilpailua koventaa, sanoo Elintarviketeollisuuden elinkeinopolitiikan johtaja Heli Tammivuori.

Suuri osa suomalaisista elintarvikevalmistajista tekee omien brändituotteidensa lisäksi kauppojen merkkien alle kuuluvia tuotteita. Olennainen kysymys on Tammivuoren mukaan se, onko suomalainen elintarviketeollisuus kilpailukykyinen kansainvälisiin hankintakanaviin verrattuna eli kannattaako kaupan teetättää omien merkkiensä elintarvikkeita suomalaisvalmistajilla.

– Jos näin ei ole ja hinta on määrittävä kriteeri, eihän se hyvää tiedä, Tammivuori sanoo.

Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Jyrki Niemi on samaa mieltä siitä, että suomalainen elintarviketeollisuus voi heikentyä, mikäli kauppojen omien merkkien tuotteista entistä suurempi osa tulee jatkossa ulkomailta.

– Se on ihan perusteltu huoli.

Yhteistyö ei SOK:n mukaan vaikuta kotimaisuusasteeseen

SOK:n Arttu Laine kuitenkin korostaa, ettei yhteistyö Carrefourin kanssa syrjäytä kotimaisia tuotteita. Noin 80 prosenttia S-ryhmän tuotteista on Laineen mukaan kotimaisia.

– On järkevää olla hankintaliittoumassa sekä päivittäis- että käyttötavarakaupassa, jos haluaa pärjätä kilpailussa esimerkiksi Lidlin tai Amazonin, Zalandon ja muiden verkkokauppajättien kanssa, Laine sanoo.

S-ryhmällä on sopimukset myös brittiläisten Tescon sekä Marks & Spencerin kanssa.

Tutkimusprofessori Jyrki Niemen mukaan SOK:n ja Carrefourin uusi sopimus kertoo päivittäistavarakaupan yhä kiihtyvästä kansainvälistymisestä ja alan keskittymisestä.

Suuret kansalliset toimijat tekevät sopimuksia kansainvälisten jättien kanssa ja samalla kauppojen omat merkit voivat levitä maasta toiseen, Niemi arvioi.

Mitä siitä seuraa kuluttajille?

– Yksi mahdollinen kielteinen vaikutus on se, että pitkällä aika välillä valikoima kapenee, mikäli kauppojen omat merkit vähentävät innovointihalukkuutta elintarviketeollisuudessa. Kyse on siitä, pystyykö teollisuus pitämään tutkimus- ja tuotekehitystä, jos kaupan merkit syövät katteet, Niemi sanoo.

Suomessa on keskusteltu viimeisen parin vuoden aikana paljon kauppojen omista merkeistä. Syy on siinä, että Sanna Marinin (sd) hallituksen ohjelmassa viitattiin päivittäistavarakauppojen ylivoimaisen neuvotteluaseman hillitsemiseen ja private label -tuotteisiin.

Hallitus hyväksyi tähän liittyvän esityksen elintarvikemarkkinalain uudistamisesta lokakuussa. Se tulee voimaan ensi marraskuussa.

Sekä päivittäistavarakauppoja että elintarviketeollisuutta edustava tahot ovat kuitenkin arvioineet uudistuksen vaikutusten jäävän private label -tuotteiden osalta pieneksi.

Suomessa kaupan omien merkkien osuus päivittäistavaraostoista on noin neljäsosa. Useissa Euroopan maissa osuus on tätä korkeampi.

Lue lisää:

Miten käy Pirkan, Rainbow´n ja Lidlin monen "halpamerkin"? Uusi laki kieltää kauppoja oikeudettomasti kopioimasta tuotteita omiksi merkeikseen