1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. poliisi

Poliisi saa jatkaa virassa, vaikka autoilisi kännissä tai hakkaisi puolisonsa – entinen poliisi pitää blogia, sillä uskoo että osa poliisien rikoksista jää ilmoittamatta

Ylen selvityksen perusteella poliisi saa pitää virkansa, jos hän syyllistyy rattijuopumukseen tai pahoinpitelyrikokseen. Huume- ja lääkerikoksista sen sijaan tulee potkut. Entinen poliisi Joakim Lindholm näkee, että poliisi ei ole aina täysin puolueeton tutkimaan kollegansa rikoksia.

Poliisi
Joakim Lindholm
Joakim Lindholm on itsekin saanut kutsun poliisin kurinpitomenettelyyn. Hänet kutsuttiin poliisilaitokselle kuultavaksi "huumemyönteisten kommenttien" ja rikosepäilyjen takia. Siinä vaiheessa Lindholm irtisanoutui itse virasta. Hän ei ollut tehnyt poliisin töitä enää kymmeneen vuoteen, mutta virka oli edelleen olemassa. Lindholmilla on edelleen Helsingin käräjäoikeudessa vireillä vanha rikosasia, jossa häntä syytetään viestintärauhan rikkomisesta.Antti Haanpää / Yle

Eri puolilla Suomea työskentelevät poliisit ovat saaneet viime vuosina useita tuomioita erilaisista rikoksista.

Poliisit ovat hölmöilleet etenkin vapaa-ajallaan, usein alkoholin vaikutuksen alaisena. Tässä jutussa keskitymme erityisesti rikoksiin, joihin poliisi on syyllistynyt vapaa-ajallaan.

Poliisin käyttäytymisvaatimukset koskevat myös aikaa työn ulkopuolella – poliisin on sekä virassa että yksityiselämässään käyttäydyttävä niin, ettei hän vaaranna luottamusta poliisia kohtaan.

Viime vuosina poliiseille on langetettu useita tuomioita virkavelvollisuuden rikkomisesta. Vapaa-ajalla tehdyissä rikoksissa korostuvat pahoinpitelyt ja liikennerikokset.

Iso osa rikokseen syyllistyneistä poliiseista ja muista viranhaltijoista on saanut jatkaa virassaan tuomion jälkeen.

Poliisien väkivaltaisesta käyttäytymisestä on aineistossa monia esimerkkejä.

Muun muassa Jyväskylässä vanhempana konstaapelina työskennellyt mies pahoinpiteli entisen vaimonsa kaksi kertaa ja rikkoi lähestymiskieltoa toistuvasti. Hän sai eri tilanteissa tapahtuneista rikoksista yhteensä 125 päiväsakkoa.

Neljän kuukauden määräaikaisen erottamisen jälkeen hän sai jatkaa poliisilaitoksen palveluksessa.

Vastaavia puolisojen pahoinpitelytapauksia oli tullut tarkastelujakson aikana ilmi myös esimerkiksi Helsingissä, Hämeessä ja Vaasassa. Lisäksi joidenkin poliisien on katsottu syyllistyneen illanvieton yhteydessä tuntemattomien pahoinpitelyihin.

Kaikissa tapauksissa poliisit selvisivät korkeintaan muutaman kuukauden määräaikaisella erottamisella.

Entinen poliisi esittää vakavia syytöksiä yksittäisten poliisien toiminnasta

Kävimme tätä juttua varten vuosina 2018–2020 annetut virkamiesoikeudelliset ratkaisut kaikista poliisilaitoksista. Tarkastelujakson aikana yhteensä 150 poliisia ja muuta poliisissa työskentelevää virkamiestä oli joutunut selittelemään tekemisiään talon sisällä.

Suurin osa tapauksista liittyi viranhaltijoiden rikosepäilyihin tai -tuomioihin.

Poliisien epäasiallinen käytös ja rikokset ovat puhuttaneet viime viikkoina. Yle uutisoi viime viikolla tapauksesta, jossa poliisit sättivät maahanmuuttajataustaista nuorta miestä. Aiemmin kerroimme äärioikeistoon liitetyistä poliiseista, jotka viestittelivät tappamisesta ja virkatietojen hyväksikäytöstä.

Aihe on ollut esillä myös Poliisirikokset-blogissa (siirryt toiseen palveluun), jota pitää reilut kymmenen vuotta sitten Helsingin poliisissa työskennellyt Joakim Lindholm. Lindholm nostaa maaliskuun lopussa perustetussa blogissaan esille tapauksia, joita on itse todistanut.

Tapauskuvauksissa Lindholm kirjoittaa poliisien epäasiallisesta käyttäytymisestä. Hurjimmat kuvaukset saattavat täyttää rikoksen tunnusmerkistön. Kyse on kuitenkin kauan sitten tapahtuneista asioista, joissa syyteoikeus on saattanut vanhentua.

Syyttäjä on aloittanut Lindholmin esittämistä väitteistä esiselvityksen.

Lindholmin kirjoitusten todenperäisyyttä on lähes mahdotonta varmentaa. Harvoilla tilanteilla on ulkopuolisia todistajia. Tämän Lindholm myöntää itsekin.

– Kertomuksiani on vaikea todistaa aukottomasti, jos tekoihin osallistuneet henkilöt eivät itse myönnä tapahtunutta, Lindholm sanoo.

Joakim Lindholm
Joakim Lindholm valmistui poliisiksi vuonna 2007. Hän on työskennellyt Helsingin poliisissa rikosilmoitusten vastaanotossa, ulkomaalaispoliisissa ja kenttäpoliisissa.Antti Haanpää / Yle

Lindholmin mielestä Suomessa on pääosin todella hyvä poliisi. Siitä huolimatta Lindholm uskoo, että osa poliisien epäasiallisesta käytöksestä ja rikosepäilyistä jää ilmoittamatta ja tutkimatta.

Lindholmin mukaan tiiviissä poliisiyhteisössä on korkea kynnys puuttua kollegojen ylilyönteihin. Hän myöntää, ettei hän itsekään ole puuttunut todistamaansa kollegojen epäasialliseen tai jopa rikolliseen käytökseen riittävällä painolla.

Lisäksi Lindholm uskoo, että poliisien uhriksi joutuneet eivät välttämättä uskalla raportoida kokemastaan, koska rikosilmoituksen ottaa vastaan toinen poliisi.

– Olen helvetin vihainen niiden poliisien touhuista, jotka vievät hyvien yksilöiden arvostuksen, Lindholm sanoo.

Siksi hän on aloittanut blogin pidon. Lindholm sanoo haluavansa pahat poliisit pois kentältä.

Toisaalta monia poliisin toimintaan vaikuttavia lakeja on uudistettu sen jälkeen, kun Lindholm jäi pois virasta.

Poliisi joutuu dokumentoimaan ja raportoimaan työtään aiempaa tarkemmin. Monet poliisit uskovat, että tämä parantaa kaikkien osapuolien oikeusturvaa – niin poliisin kuin kansalaisten.

Poliisi tutkii poliisia

Valtakunnansyyttäjän toimiston alaisuudessa toimiva poliisirikoksia käsittelevä yksikkö (siirryt toiseen palveluun) perkaa ensi vaiheessa poliiseista tehdyt rikosilmoitukset. Jos tapausta on syytä tutkia lisää, juttu siirretään alueelliselle syyttäjälle.

Jos poliisin epäilty rikos etenee esitutkintaan, syyttäjä toimii tutkinnanjohtajana ja tutkimisesta vastaa toinen poliisi. Pääosa näistä poliiseista tekee poliisirikosten tutkimisen lisäksi muitakin poliisin töitä. Suomessa ei ole erillistä poliisirikoksia selvittävää virastoa, kuten monissa muissa maissa (siirryt toiseen palveluun).

Blogia kirjoittava Joakim Lindholm pitää poliisirikosten tutkintaan kehitettyä järjestelmää puutteellisena. Lindholm näkee, että poliisi ei ole aina täysin puolueeton tutkimaan kollegansa rikoksia.

Erikoissyyttäjä Heidi Savurinne Valtakunnansyyttäjän toimistosta sanoo, että Suomi on niin pieni maa ja täällä on suhteessa vähän poliiseja, ettei poliisirikosten tutkimiselle voida pyhittää omaa erikoistutkinta-virastoa, kuten joissain suuremmissa maissa.

– Sen sijaan oma kyseiseen rikostyyppiin keskittynyt tutkintaryhmä voisi olla realistisempi vaihtoehto, Savurinne toteaa.

Suomessa tutkiva poliisi ei saa työskennellä samalla poliisilaitoksella kuin rikoksesta epäilty poliisi. Käytännössä välillä syntyy kuitenkin tilanteita, joissa tutkiva ja tutkittava poliisi ainakin tietävät toisensa.

– Minun korviini ei ole kuulunut, että siellä olisi mitään kärjistäen sanottuna lynkkausmeininkiä, Savurinne sanoo.

– Tutkinta on mahdollista järjestää monella eri tavalla. Kuulustelut voidaan esimerkiksi järjestää tutkivan poliisin laitoksella, Savurinne jatkaa.

Iso osa liikennerikoksia

On mahdotonta tietää, jääkö poliisien epäasiallista käytöstä ja rikosepäilyjä tutkimatta. Se on kuitenkin selvää, että poliisista tehdään noin tuhat rikosilmoitusta vuodessa.

Harva niistä johtaa esitutkintaan. Osa ilmoituksista on täysin aiheettomia. Poliisiin – niin kuin moneen muuhunkin viranomaiseen – kohdistuu maalittamista.

Lisäksi poliisitkin ovat ihmisiä. He saattavat joskus syyllistyä ylilyönteihin. Esimerkiksi liikennerikokset ja -rikkomukset ovat kaikissa väestönosissa yleisiä - myös poliiseissa.

Ylen selvityksen perusteella liikennerikoksista poliisit ja muut poliisissa työskentelevät viranhaltijat selvisivät tyypillisimmin kirjallisella varoituksella.

Aineistossamme on useita liikennerikoksia. Esimerkiksi Alavudella humalassa työpaikalleen autoillut rikosylikonstaapeli tuomittiin rattijuopumuksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta 50 päiväsakkoon. Poliisin sisäisessä prosessissa rangaistus oli kirjallinen varoitus.

Poliisilaitos päätyi antamaan kirjallisen varoituksen myös tapauksessa, jossa poliisissa työskennellyt vartija autoili 2,48 promillen humalassa. Mies sai 30 kilometrin automatkastaan Kuortaneelta Lapualle kolmen kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen ja 45 päiväsakkoa.

Kirjallisella varoituksella selvisi myös Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion työntekijä, joka oli saapunut töihin 2,6 promillen humalassa.

Kirjallinen varoituksella työnantaja osoittaa moitteen työntekijän menettelystä ja toisaalta kiinnittää huomiota vastaisuuden varalle.

Huumausaineista tulee heti potkut

Ylen aineiston perusteella poliisit ja muut poliisissa työskentelevät virkamiehet ovat syyllistyneet viime vuosina myös petosrikoksiin ja lääke- ja huumausainerikoksiin.

Lääke- ja huumausainerikoksista näytti tulevan aina potkut.

Joakim Lindholm
Poliisiuransa jälkeen Joakim Lindholm on keskittynyt musiikkiin. Hän soittaa kitaraa useassa metallibändissä.Antti Haanpää / Yle

Poliisilaitosten kurinpitomenettelyyn eteni tarkastelujakson aikana kuusi huumausaineisiin ja lääkkeisiin liittyvää tapausta. Niissä poliiseja epäiltiin doping- ja lääkerikoksista sekä kokaiinin ja muiden huumausaineiden käytöstä.

Kaikissa kuudessa tapauksessa kurinpitomenettely päättyi potkuihin.

Yhdessä tapauksessa Espoossa vanhempana konstaapelina työskennellyt poliisi oli töissä huumausaineiksi luokiteltavien lääkkeiden vaikutuksen alaisena. Lisäksi hän jäi kiinni lääkkeissä autoilusta.

Käräjäoikeus antoi naiselle 50 päiväsakkoa. Lisäksi hän menetti työpaikkansa lopullisesti.

Ylen tarkastelujakson aikana yhteensä 24 poliisia tai muuta poliisihallinnon työntekijää sai potkut työstään. Potkujen syynä oli useimmiten lääke- ja huumausainerikokset. Muut potkut liittyivät toistuviin virkavelvollisuuksien laiminlyömiseen, toistuvaan alkoholinkäyttöön ja rasistisiin kirjoituksiin.

Lue lisää yksittäisten poliisien rasismista jutustamme:

Poliisi selviää rasistisista puheista yleensä varoituksella – poikkeuksellinen nauha paljastaa, miten joukko poliiseja alisti maahanmuuttajaa

Korjattu 10.5.2021 kello 16.15. Jutussa luki aiemmin virheellisesti, että poliisi on aloittanut Lindholmin väitteistä esiselvityksen. Esiselvityksen tekee syyttäjä.