1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. palestiinalaisalueet

Kymmeniä palestiinalaisia loukkaantunut Jerusalemin levottomuuksissa – palestiinalaisperheiden häätöoikeudenkäyntiin lykkäys

Palestiinalaiset ovat osoittaneet mieltään muun muassa Itä-Jerusalemissa sijaitsevassa Sheikh Jarrahin kaupunginosassa, jossa palestiinalaisperheitä uhkaa häätö.

Israelilainen poliisi ampui tainnutuskranaatteja lauantain levottomuuksissa Jerusalemissa. Punaisen puolikuun mukaan ainakin 80 ihmistä on loukkaantunut. Kuva: Abir Sultan / EPA

Israelin oikeuskansleri on pyytänyt korkeimmalta oikeudelta kahden viikon lykkäystä maanantaiksi kaavailtuun oikeuskäsittelyyn, jossa oli määrä päättää Itä-Jerusalemissa asuvien palestiinalaisperheiden häätämisestä.

Oikeuskansleri Avichai Mandelblit puntaroi seuraavat viikot, osallistuuko hän tapauksen käsittelyyn.

Uutistoimisto Reutersin mukaan korkein oikeus on suostunut lykkäykseen ja sanoo, että tapausta käsitellään seuraavan kuukauden aikana.

Palestiinalaisperheitä uhkaava häätö on poikinut mielenosoituksia Itä-Jerusalemissa sijaitsevassa Sheikh Jarrahin kaupunginosassa.

Palestiinalaisten Punaisen puolikuun mukaan ainakin 80 ihmistä on loukkaantunut Jerusalemin uusissa levottomuuksissa lauantaina. Asiasta uutisoiva Britannian yleisradioyhtiö BBC (siirryt toiseen palveluun) kirjoittaa, että 14 palestiinalaista on viety sairaalaan. Israelin poliisi kertoo yhden poliisin loukkaantuneen.

Israelilaislehti Haaretz (siirryt toiseen palveluun) kirjoittaa, että järjestön mukaan moni oli saanut vammoja muun muassa tainnutuskranaateista. Järjestön mukaan poliisit olivat estäneet ambulanssien saapumisen paikan päälle.

Haaretzin mukaan kymmeniä tuhansia ihmisiä oli saapunut al-Aqsan moskeijalle muslimien ramadan-kuukauden pyhimmän yön rukouksiin. Aiemmin päivällä poliisi oli pysäyttänyt kymmeniä busseja, joissa oli ollut al-Aqsan moskeijalle matkaavia ihmisiä. Al-Aqsan moskeija on yksi islamin pyhimmistä paikoista.

Uutistoimisto AFP:n Jerusalemissa olevan toimittajan mukaan Israelin mellakkapoliisit olivat käyttäneet kumiluoteja, äänipommeja ja vesitykkejä palestiinalaisia vastaan. Osa palestiinalaisista oli heittänyt kiviä. Yhteenottoja on ollut useilla paikoilla.

Videolla ammutaan tainnutuskranaatteja moskeijaan

Perjantaina yli 200 ihmistä loukkaantui tai haavoittui al-Aqsan moskeijalla ja muualla kaupungissa. Twitterissä (siirryt toiseen palveluun) jaetulla videolla näkyy, kuinka israelilaisjoukot heittivät jonkinlaisia tainnutuskranaatteja ihmisiä täynnä olevaan al-Aqsan moskeijaan. Tviitissä kerrotaan, että moskeijaan ammuttiin myös kumiluoteja.

Monilla haavoittuneilla oli mellakkapoliisin ampumien kumiluotien aiheuttamia vammoja. Poliisi käytti myös kyynelkaasua ja tainnutuskranaatteja. Punaisen puolikuun mukaan sairaalahoitoa tarvitsi noin 90 palestiinalaista.

Israel kertoi ainakin 17 poliisin loukkaantuneen yhteenotoissa. Palestiinalaisten kerrottiin heitelleen poliiseja muun muassa kivillä ja pulloilla.

Siirtokuntalaisille alueita oikeusteitse

Sheikh Jarrahista on nopeasti tullut keskeinen osa Israelin ja miehitettyjen palestiinalaisalueiden välisiä jännitteitä.

Israelilaiset siirtokuntalaiset ovat pyrkineet oikeusteitse saamaan muun muassa Sheik Jarrahin alueita haltuunsa, kirjoittaa israelilaislehti Haaretz (siirryt toiseen palveluun). Yhdysvaltalaislehti New York Times (siirryt toiseen palveluun) kirjoittaa, että Israelissa häädöt esitetään kiinteistökiistana ja siirtokuntalaiset näkevät tonttien kuuluvan heille.

Kyse on kuitenkin laajemmista pyrkimyksistä siirtää palestiinalaisia strategisesti merkittäviltä alueilta Itä-Jerusalemissa. Israelilaisten siirtokunnat palestiinalaisalueilla on kansainvälisesti tuomittu laittomina.

– He eivät halua arabeja tänne tai muuallekaan Itä-Jerusalemiin, 71-vuotias häätöukaasin saanut Abdelfatah Skafi sanoo New York Timesille.

– He haluavat karkottaa arabit, ja siten he voivat ympäröidä Vanhaakaupunkia.

Jerusalemin vanhassakaupungissa sijaitsee juutalaisten, muslimien ja kristittyjen tärkeitä pyhiä paikkoja. Israel on käytännössä liittänyt Itä-Jerusalemin itseensä vuoden 1967 sodan jälkeen. Kansainvälisesti nähdään, että Israel on miehittänyt alueet.

Israel pitää Jerusalemia pääkaupunkinaan. Palestiinalaiset puolestaan näkevät pyhän kaupungin mahdollisen palestiinalaisvaltion pääkaupunkina.

Ulkomailta huolestuneita kommentteja

Yhdysvallat on ilmoittanut olevansa hyvin huolissaan väkivallasta ja uhkaavista asukkaiden häädöistä. Myös Euroopan unioni, Venäjä ja Yhdistyneet kansakunnat ovat kertoneet huolestaan.

Bahrain ja Arabiemiraatit, jotka ovat hiljattain normalisoineet suhteensa Israelin kanssa, ovat tuominneet Israelin toiminnan.

Lue lisää:

Yli 200 ihmistä loukkaantunut yhteenotoissa Jerusalemissa

Palestiinalaisten vaalit siirtyvät – Abbas vaatii, että äänestäminen tulee taata Itä-Jerusalemissa

Poliisi ja palestiinalaiset ottivat yhteen Itä-Jerusalemissa - Yhdysvallat, EU ja YK vetoavat rauhan puolesta