1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. työelämä

Ylen työmarkkinakysely: Työnantajat tyrmäävät ehdotuksen työntekijöiden oikeudesta nähdä kollegan palkkatiedot – “Esitys voi johtaa kyräilyyn”

Työnantajat eivät kannata Ylen kyselyssä työryhmän esitystä, jonka mukaan työntekijä voisi nähdä työkaverin palkkatiedot syrjintäepäilyjen takia. Ammattiyhdistysliike kannattaa ehdotusta, jotta tasa-arvo voisi toteutua työpaikoilla.

Sosiaali- ja terveysministeriön alaisen työryhmän esitys palkka-avoimuudesta pitäisi valmistua elokuun jälkeen. Nyt jo tiedetään, että palkansaajat suhtautuvat ehdotukseen myötämielisesti ja työnantajat vastustavat sitä. Arkistokuva. Kuva: Silja Viitala / Yle

Työnantajat eivät innostu ehdotuksesta, jonka mukaan työntekijöillä olisi oikeus nähdä kollegoiden palkkatiedot.

Ylen työmarkkinajärjestöille lähettämästä kyselystä selviää, että lähes yhdeksän kymmenestä työnantajasta tyrmää ajatuksen, yhdellä riittää ehdotukselle ymmärrystä ja yksi ei ole varma asiasta.

Kysymyksen taustalla on sosiaali- ja terveysministeriön alaisen kolmikantaisen työryhmän julki tullut ehdotus, jonka mukaan työntekijät voisivat jatkossa saada oikeuden nähdä kollegoiden palkat.

Palkkatietojen näkeminen edellyttäisi epäilyä siitä, että toiselle työntekijälle maksetaan korkeampaa palkkaa sukupuolen takia.

– Sosiaali- ja terveysministeriön esitys ei ratkaise sukupuolten välisiä palkkaeroja, jotka johtuvat naisten ja miesten valikoitumisesta eri aloille. Esityksen toteutuessa tulee myös hankalammaksi palkita hyvästä suoriutumisesta, Kemianteollisuuden toimitusjohtaja Mika Aalto sanoo.

Aallon mukaan palkkatietojen avaaminen kollegoille todennäköisesti vaikuttaisi myös työilmapiirin ja työhyvinvoinnin heikkenemiseen.

Osa työnantajista muistuttaa Taloustutkimuksen tutkimuksesta (siirryt toiseen palveluun), jonka mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista ei halua antaa palkkatietojaan kollegoiden nähtäväksi.

Tutkimuksen teettäjä oli Elinkeinoelämän keskusliitto.

– Esitetty malli yksittäisen työntekijän oikeudesta saada kollegansa palkka tietoon työnantajalta ei edistä sukupuolten välistä palkkatasa-arvoa, mutta voi johtaa työpaikoilla ilmapiiriä heikentävään kyräilyyn, Energiateollisuuden toimitusjohtaja Jukka Leskelä sanoo.

Energiateollisuuden toimitusjohtaja Jukka Leskelä arvioi, että työryhmän esittämän palkkamallin toteuttaminen työpaikoilla voi johtaa kyräilyyn. Kuva: Markku Pitkänen / Yle

Leskelän mukaan palkkatasa-arvo edistyy parhaiten läpinäkyvien palkkausjärjestelmien avulla. Suurempi ongelma sen sijaan on eri alojen sukupuolittuneisuus.

Työryhmän ehdotuksen mukaan palkkatietojen näkeminen edellyttäisi työntekijältä salassapitosopimuksen tekemistä. Hänellä olisi ainoastaan oikeus välittää tiedot esimerkiksi henkilöstön edustajalle, asianajajalle tai viranomaisille.

Yle lähetti kyselyn 41 työmarkkinajohtajalle, joista 33 vastasi kyselyyn. Vastaajista 16 edustaa työnantajia ja 17 työntekijöitä.

Asiasta kertoi ensimmäisenä huhtikuun puolessa välissä Helsingin Sanomat (siirryt toiseen palveluun).

Työntekijät kannattavat esitystä

Suurin osa vastanneista ammattiyhdistysliikkeen edustajista kannattaa nykyistä avoimempia palkkatietoja.

Kolme neljästä kannattaa sosiaali- ja terveysministeriön ehdotusta ja yksi neljäsosa vastustaa.

Työntekijäpuolen vastauksissa korostuu ajatus, että ministeriön ehdotus auttaisi syrjintätapauksissa.

– Palkka-avoimuutta tulee lisätä siten, että palkkasyrjintää epäillessään henkilö saisi verrokkihenkilön palkkatiedot. Palkka-avoimuudella ei ratkaista yhteiskunnallista palkkatasa-arvo-ongelmaa, jonka juurisyyt ovat siinä, että mies- ja naisvaltaisten alojen välille on historian saatossa jäänyt rakenteellinen palkkaero, Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen sanoo.

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkösen mukaan palkka-avoimuutta keskeisempi ongelma on mies- ja naisvaltaisten alojen palkkaerot. Niihin tulisi hänen mukaansa saada muutos. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Rytkösen mielestä mies- ja naisvaltaisten alojen palkkaeroja pitäisi muuttaa pitkäaikaisella palkkaohjelmalla ja perhevapaauudistuksella.

Tehy tavoitteli viime neuvottelukierroksella vuonna 2019 kymmenvuotista palkkatasa-arvo-ohjelmaa, jonka mukaan sosiaali- ja terveysalan palkkoja olisi pitänyt nostaa 1,8 prosenttiyksikköä enemmän kuin miesvaltaisilla aloilla.

Osa ammattiyhdistysliikkeen edustajista ajattelee, että palkkatietojen entistä suurempi läpinäkyvyys liittyy lisääntyvään paikalliseen sopimiseen.

– Jos palkoista sovitaan entistä enemmän työpaikkatasolla niin on välttämätöntä että tieto palkoista on entistä avoimempaa. Tieto on valtaa paikallisissa neuvotteluissa, ja jos tieto on vain työnantajalla, niin se entisestään vahvistaa työnantajan valta-asemaa, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta sanoo.

Eloranta viittaa ennen kaikkea Metsäteollisuuden ja Teknologiateollisuuden ratkaisuihin. Metsäteollisuus ilmoitti viime vuoden lokakuussa, ettei se enää solmi valtakunnallisia työehtosopimuksia.

Teknologiateollisuus puolestaan kertoi maaliskuussa 2021, että osa sen jäsenyrityksistä irrottautuu valtakunnallisista työehtosopimusneuvotteluista.

Sosiaali- ja terveysministeriön alaisen työryhmän on tarkoitus julkaista ehdotus palkka-avoimuudesta ensi elokuun jälkeen.

UPM ilmoitti omasta ohjelmastaan

Metsäyhtiö UPM ilmoitti perjantaina (siirryt toiseen palveluun), että se alkaa käydä läpi eri sukupuolta olevien työntekijöiden selittämättömiä palkkaeroja ja poistaa niitä.

UPM:n tarkoituksena on siis jatkossa maksaa samasta työstä sama palkka eri työntekijöille, jos taustalla ei ole mitään oikeutettuja syitä kuten toista pidempi työkokemus.

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto pitää uutista hyvänä, mutta samaan aikaan ilmoitus kertoo hänestä palkkaeroista laajemmin.

– Ison yrityksen ilmoituksesta voi vetää sen johtopäätöksen, että monissa muissakin on perusteettomia palkkaeroja.

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto kannattaa sosiaali- ja terveysministeriön alaisen työryhmän esitystä palkka-avoimuudesta. Hänestä kyse on isosta ilmiöstä Suomessa. Kuva: Jouni Immonen / Yle

Aalto kannattaakin sosiaali- ja terveysministeriön alaisen työryhmän esitystä palkka-avoimuudesta.

UPM kertoi ilmoituksessaan, että selittämättömät palkkaerot näyttävät selittyvän muita matalammilla lähtöpalkoilla.

Näitä on yhtiön mukaan vaikea kuroa kiinni, vaikka työntekijä saisi normaaleja palkankorotuksia.

Herättikö artikkeli ajatuksia? Voit keskustella aiheesta 10.5.2021 kello 23 asti.

Lue lisää:

Ylen kysely: Ay-pomot ennustavat työtaistelujen täyteistä syksyä ja kevättä – "Nyt ollaan ytimessä, mihin työntekijät ovat liittonsa perustaneet"

HS: STM ajaa työntekijöille oikeutta saada nähtäväkseen kollegojensa palkkatiedot

Mitä parempi palkka, sitä haluttomampia siitä ollaan kertomaan muille – naiset kannattavat palkka-avoimuutta miehiä enemmän, kertoo Ylen kysely

Teknologiateollisuus irtautuu osittain työehtosopimustoiminnasta – antaa jäsenyrityksilleen mahdollisuuden valita, ollako TES-pöydässä mukana vai ei

Yle seurasi: Metsäteollisuuden Hämälä A-talkissa: "Meidän täytyy monella sektorilla uusiutua"