1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kansalaisaloitteet

Kissojen leikkauttamista ja tunnistusmerkintöjä vaativa kansalaisaloite etenee eduskuntaan

Aloitteen tekijöiden mukaan leikkaamattomat vapaasti ulkoilevat kissat synnyttävät hallitsemattomasti lisääntyviä kissapopulaatioita.

Kissojen leikkauttamista ja tunnistusmerkintöjä vaativa kansalaisaloite on kerännyt 50  000 allekirjoitusta. Aloite etenee eduskunnan käsiteltäväksi.Kuvituskuva. Kuva: Mika Moksu / Yle

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kissojen leikkauttamista ja tunnistusmerkintöjä ajava kansalaisaloite on kerännyt vaaditut 50 000 allekirjoitusta ja etenee eduskunnan käsittelyyn.

Maaliskuussa vireille pantu aloite vaatii kissojen hallitsemattoman lisäännyttämisen säädettäväksi lainvastaiseksi. Aloitteen mukaan kissan omistajan tulee leikkauttaa vapaana ulkoilevat kissat. Lisäksi aloitteessa vaaditaan, että kaikki kissat tulee tunnistusmerkitä ja rekisteröidä.

Aloitteen tekijöiden mukaan leikkaamattomat vapaasti ulkoilevat kissat synnyttävät hallitsemattomasti lisääntyviä kissapopulaatioita helposti. Populaatiokissat ovat monesti sisäsiittoisia ja kärsivät lukuisista terveysongelmista sekä ovat usein puolivillejä ja vaativat kesyttämisen, aloitteessa kerrotaan.

Aloitteen tekijöiden mukaan tunnistusmerkinnän säätäminen pakolliseksi edistäisi löytökissojen päätymistä takaisin omistajilleen. Kissojen tunnistusmerkintä säästäisi eläinsuojelun resursseja, sillä nykyisin suurin osa talteen otetuista kissoista ei palaudu takaisin omistajalleen, aloitteessa kerrotaan. Pakollinen tunnistusmerkintä vaikeuttaisi myös laitonta eläinkauppaa ja pentutehtailua sekä kissoihin liittyviä eläinsuojelurikoksia.

Suomen Eläinsuojelu ry:n (SEY) mukaan Suomessa hylätään arviolta ainakin 20 000 kissaa vuodessa. SEY luovutti viime vuoden lopulla maa- ja metsätalousministeriölle vetoomuksen, jossa vaadittiin kissaongelmaan puuttumista lainsäädännön avulla. Vetoomuksen allekirjoitti lähes 60 000 ihmistä.

Lue lisää:

Kansalaisaloite translain uudistamisesta keräsi 50 000 kannattajaa vauhdilla – "Emme osanneet edes unelmoida, että saavuttaisimme tämän määrän näin nopeasti", aloitteentekijä iloitsee

Kansalaisaloite polttoaineveron alentamisesta etenee eduskuntaan – 50 000 nimen raja rikkoutui vauhdilla

Kansalaisaloite uhanalaisten lajien metsästyskiellosta etenee eduskuntaan