1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kuopio

Petosen uudelle paloasemalle hälytysliittymä Petosentielle

Paloasema rakennetaan Petosentien varteen ja asema saa erillisen liittymän hälytyksiin lähtöä varten. Petosentie on pääreitti moottoritieltä useille Saaristokaupungin asuinalueille.

Petoselle rakennetaan uutta pelastusasemaa, joka on määrä ottaa käyttöön ensi vuoden alussa. Kuva: Keijo Salokangas / Yle

Kuopiossa Petoselle rakennettava uusi paloasema on saamassa oman hälytysliittymän. Paloasemalle avataan Petosentielle liittymä, joka on käytössä ainoastaan lähteviä hälytysajoneuvoja varten.

Liittymän yhteyteen tulevat kolmiovalot, jotka aktivoituvat ainoastaan silloin, kun hälytysajossa oleva paloauto tai ambulanssi lähtee paloasemalta.

Petosentie on vilkkaasti liikennöity väylä moottoritieltä useille Saaristokaupungin asuinalueille. Uuden paloaseman kohdalla olevalla osuudella liikenne on ruuhkaista aamuisin ja iltapäivisin työmatkaliikenteen aikaan.

Petosen uusi paloasema on rakenteilla, ja se on määrä ottaa käyttöön ensi vuoden alussa. Uudelle paloasemalle tulee hälytysajoneuvojen lisäksi muun muassa ajoneuvojen huolto- ja korjaustoiminta, joka siirtyy sinne Kuopion nykyiseltä Neulamäen pääpaloasemalta.