1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. geenipankki

Geenipankkikarjaa varten rakennetaan uusi lampola ja peruskorjataan navetta Tervolan Louella

Ammattiopisto Lappian Louen toimipisteeseen siirretään Pelson vankilatilan geenipankkikarja ensi vuoden aikana.

Tervolaan tulevien eläinten geenivarojen säilytyksestä ja ylläpidosta vastaavat Lappia ja Luonnonvarakeskus. Kuva: Ammattiopisto Lappia / Lea Ruotsalainen

Ammattiopisto Lappian Louen toimipisteessä aloitetaan kesällä rakennustyöt uutta geenipankkikarjaa varten.

Osaamispalvelujohtaja Antti Päivärinnan mukaan opetusmaatilalla valmistellaan jo vanhimman navettarakennuksen purkamista. Sen paikalle rakennetaan uusi lampola, jonka on määrä valmistua ensi talvena aikana.

Käytössä olevan navetan peruskorjaus puolestaan alkaa vuoden päästä kesällä. Ajanmukaiset tuotantotilat ovat välttämättömät eläingeenivarojen säilyttämisen ja ylläpidon kannalta. Maa- ja metsätalousministeriö on myöntänyt rakennushankkeisiin 2,2 miljoonan euron avustuksen.

Lakkautettavan Pelson vankilatilan lapinlehmät, suomenlampaat ja kainuunharmaslampaat siirretään opetusmaatilalle Tervolan Louelle ensi vuoden aikana.

Eläinten geenivarojen säilytyksestä ja ylläpidosta vastaavat Lappia ja Luonnonvarakeskus.