1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Helsinki

Helsingin keskusta ei ole kuolemassa, vaikka kaupunkilaiset niin pelkäävät – Maailmaa nähnyt huippujohtaja: "Ihana ihmisen kokoinen kaupunki"

Suurin osa helsinkiläisistä on Ylen kyselyn mukaan huolissaan kantakaupungin autioitumisesta ja palveluiden katoamisesta. Pian avautuvan Glass House Helsingin toimitusjohtaja ja kaupungin johtava arkkitehti pitävät tilannetta ohimenevänä välivaiheena.

Mirkku Kullberg on asunut useissa maailman metropoleissa, mutta viehättyy yhä uudestaan myös Helsingistä ja kotikaupungistaan Loviisasta. Kuva: Paula Tiainen / Yle

Perjantaipäivä Helsingin ydinkeskustassa on rauhallinen. Parkkipaikka löytyy helposti eikä esimerkiksi Aleksanterinkadulla ole raitiovaunujen ja jakeluautojen lisäksi juuri muuta liikennettä.

Kadulta on viimeisen vuoden aikana poistunut useita erikoisliikkeitä. Viimeksi tällä viikolla Helsingin Sanomat uutisoi (siirryt toiseen palveluun) H&M:n luopuvan toimitilastaan Aleksilla.

Helsingin keskustan autioituminen huolestuttaa asukkaita, mutta kaupungin johtava arkkitehti näkee jo paljonkin valoa tunnelin päässä.

– Kaupunkirakenteen suunnittelun näkökulmasta täällä tapahtuu enemmän kuin melkein koskaan. Esimerkiksi kiinteistönomistajat uskovat alueen tulevaisuuteen ja ovat valmiita kehittämään tätä, Helsingin kaupungin johtava arkkitehti Kerttu Kurki-Issakainen vakuuttaa.

Helsingin kaupungin johtava arkkitehti Kerttu Kurki-Issakainen ymmärtää kaupunkilaisten huolen, mutta luottaa keskustan elinvoiman lähtevän uuteen nousuun. Kuva: Paula Tiainen / Yle

Yksi merkki kehityksestä ovat Aleksanterinkatu 13:n umpeen teipatut ikkunat. Kurkistus sisään paljastaa valoisat tilat, joihin Glass House Helsinki (siirryt toiseen palveluun) pian aukeaa.

Tulevaa "vastuullisen ajattelun myymäläkonseptia" luotsaava Mirkku Kullberg katsoo hänkin tulevaisuuteen valoisin mielin.

– Paljon puhutaan siitä, että kivijalkakauppa on kuollut. Me haluamme olla ihmisten kohtauspaikka, ja meidän kautta he ehkä löytävät asioita, joita haluavat elämäänsä.

Kaupunkilaiset kaipaavat urbaania arkea

Ylen kyselyn väitteen "Olen huolissani Helsingin ydinkeskustan autioitumisesta ja palveluiden, kuten erikoisliikkeiden ja ravintolapalveluiden katoamisesta" kanssa jokseenkin samaa mieltä on 40 ja täysin samaa mieltä 34 prosenttia vastaajista.

Erityisen huolissaan tilanteesta ovat kyselyn iäkkäimmät, eli yli 65-vuotiaat vastaajat.

– Huoli kertonee siitä, että tämä on rakas alue meille kaupunkilaisille. Me haluamme nähdä tämän alueen omassa kukoistuksessaan ja palata tänne viettämään urbaania arkea, Kerttu Kurki-Issakainen arvioi.

Aikaisemmin muun muassa Artekia ja turkisliike Grünsteinia johtanut Mirkku Kullberg on asunut viimeksi New Yorkissa ja sitä ennen Los Angelesissa, Miamissa ja Sveitsin Baselissa.

Itäuusmaalaisen Loviisan kasvatti Mirkku Kullberg on asunut useissa maailman metropoleissa, mutta palannut aina kotikonnuilleen. Kuva: Paula Tiainen / Yle

– Monissa maailman pääkaupungeissa näkyy sama ilmiö kuin Helsingissä: kaupunkien sisään syntyy uusia kyliä ja keskusta menettää merkitystään.

Mieluiten hän vertaa Helsinkiä Berliiniin, jossa hänellä on toinen koti.

– Berliini on tyypillinen kylien kaupunki, joka on aina vähän kesken. Soisin Helsinginkin olevan aina vähän kesken, ettei tehdä kaikkea ihan valmiiksi eikä mietitä asioita puhki.

Laajat julkiset tilat erottavat kaupunkikeskustan kauppakeskuksista

Helsinkiin yli 10 000 ihmisen vuorovaikutuksen pohjalta laadittu maankäytön ja liikenteen suunnittelua linjaava keskustavisio (siirryt toiseen palveluun) nostaa nimenomaan palvelut kantakaupungin vetovoiman keskiöön.

– Keskusta palvelee laajaa seudullista yleisöä, oikeastaan koko valtakuntaa ja kansainvälisiä vierailijoita. Tänne erikoispalvelut luontevasti sijoittuvat ja tänne on hyvät joukkoliikenneyhteydet ympäri vuorokauden, Kerttu Kurki-Issakainen summaa.

Hän muistuttaa myös, että keskusta-alueen läheisyyteen on rakentumassa uusia asuntoja lähes 100 000 asukkaalle.

Esimerkiksi H&M:n kaikki jäljelle jäävät pääkaupunkiseudun kaupat sijaitsevat kauppakeskuksissa. Myös Pohjois-Esplanadilta poistuva Halonen on ilmoittanut keskittävänsä liikkeensä kauppakeskuksiin.

Moni erikoisliike on lähtenyt Aleksanterinkadulta. Viimeksi kadun ilmoitti jättävänsä ruotsalainen muotijätti H&M. Kuva: Paula Tiainen / Yle

Kurki-Issakainen näkee kuitenkin selvän eron kaupunkikeskustan ja kauppakeskusten välillä.

– Kaupunkikeskustassa on laajat julkiset tilat, kadut, puistot ja aukiot. Ne palvelevat urbaania elämää ja mahdollistavat kaikille avoimia tapahtumia, jotka ovat osa keskustan vetovoimaa.

Kiinteistökonsulttiyritys JLL arvioi Helsingin kaupungille laatimassaan tutkimuksessa, että korona voi jopa vahvistaa keskustan elinvoimaa, kun yritykset valitsevat aiempaa pienempiä toimitiloja. Näin yhä useampi ihminen saapuu keskustaan töihin, vaikkakin etätyön takia hieman harvemmin.

Mirkku Kullberg pitää yhtenä Helsingin parhaista puolista sen kompaktia kokoa.

– Tämä on aivan ihana ihmisen kokoinen kaupunki, jonka voi kävellä läpi ja kokea samalla meren, puistot ja urbaanin keskustan.

Hänen lempikaupunkinsa on kuitenkin Itä-Uudenmaan pikkukaupunki Loviisa.

– Olen sieltä kotoisin ja asun siellä edelleen. Samaan aikaan osaan kuitenkin nauttia kaupunkikulttuurista ja -elämästä tosi paljon.

Yle on kysynyt kuntavaalien alla myös helsinkiläisten puolekannatusta ja näkemyksiä Jan Vapaavuoren suoriutumisesta tehtävässään.

Taloustutkimus haastatteli 1 025 henkilöä 26.–28.4.2021. Kysely tehtiin internetpaneelissa, ja otos edustaa Helsingin äänestysikäistä väestöä (18 vuotta täyttäneet). Tulokset painotettiin väestötilastoja vastaaviksi. Virhemarginaali on 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lue myös:

Suunnittelija Minna Parikka ostaa vaatteensa nettikaupoista, mutta oman liikkeen sulkemisesta tulikin muistutus kivijalkamyymälöiden merkityksellisyydestä

Katoavatko kaupungit? Kokosimme tutkijoiden kolme skenaariota siitä, miten korona muuttaa tapaamme asua

Voit keskustella aiheesta tänään perjantaina 14.5.2021 kello 23 saakka tämän jutun alla.