1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Karhunmetsästys

Kuusamon kaksi karhunkaatoa tutkitaan uudelleen

Kuusamossa tutkitaan kaksi karhunkaatotapahtumaa uudelleen. Kuvituskuvan karhu ei liity tapaukseen. Kuva: Anu Rummukainen / Yle

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe vaatii Kuusamossa viime syksynä tapahtuneita kahta karhunkaatoa uudelleen tutkittavaksi.

Kuusamossa ammuttiin kaksi karhua lähellä Karhu-Kuusamon Kuntivaaran karhunkatselupaikkaa. Karhunkaadot olivat tapahtuneet alle kilometrin päässä karhujen haaskoista.

Karhu-Kuusamon yrittäjä Pekka Veteläinen teki karhunkaadoista rikosilmoituksen, mutta syyttäjä ei nähnyt syytä lähteä viemään asiaa oikeuskäsittelyyn. Veteläisen mukaan metsästyksessä on käytetty hyväksi ravintohoukutinta ja näin ollen kyseessä olisi rikos.

Pekka Veteläinen valitti syyttämättäjättämispäätöksestä oikeusasiamiehelle, joka johti siihen, että apulaisvaltakunnansyyttäjä vaatii nyt, että kaadot tutkitaan toistamiseen. Kuusamon poliisista vahvistetaan, että asiaa lähdetään tutkimaan uudelleen.

Apulaisvaltakunnansyyttäjän mukaan olisi tutkittava muun muassa se, onko karhujen kaataminen lähellä katselupaikkaa aiheuttanut taloudellisia vaikeuksia katseluyritykselle.

Karhut kaadettiin laillisen karhunmetsästyksen aikana ja kaadoista on tehty ilmoitukset viranomaisille.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.