1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Jerusalem

Levottomuudet Israelissa ja palestiinalaisalueilla jatkuvat – Gazasta ammuttiin taas kymmeniä raketteja, Israel vastasi ilmaiskuilla

Väkivaltaisuuksia oli maanantai-iltana muun muassa Jerusalemissa lähellä al-Aqsan moskeijaa. Jerusalemin ja Länsirannan levottomuuksissa loukkaantui maanantaina satoja palestiinalaisia.

Jerusalem
Levottomuudet Israelissa ja palestiinalaisalueilla jatkuvat.
Levottomuudet Israelissa ja palestiinalaisalueilla jatkuvat.

Israelissa ja palestiinalaisalueilla on ollut jälleen levoton yö. Gazasta on ammuttu Israeliin kymmeniä raketteja ja Israel on vastannut tekemällä palestiinalaisalueelle ilmaiskuja.

Gazassa kerrotaan kuolleen 22 ihmistä, joista yhdeksän lapsia. Israelin puolella kuusi ihmistä sai armeijan mukaan vammoja Gazasta ammutuista raketeista.

Jerusalemissa ja Länsirannalla loukkaantui maanantaina yli 700 palestiinalaista yhteenotoissa poliisijoukkojen kanssa, kertoo uutistoimisto AP. Lähes 500 loukkaantunutta sai sairaalahoitoa.

Palestiinalaisen Punaisen puolikuun mukaan pelkästään Jerusalemissa loukkaantui yli 600 palestiinalaista.

Palestiinalaiset osoittavat mieltään lippujen ja soihtujen kanssa.
Länsirannalla Hebronin kaupungissa palestiinalaiset osoittivat maanantaina mieltään Itä-Jerusalemin palestiinalaisten puolesta.Abed al Hashlamoun / EPA

Jerusalemissa väkivaltaisuudet jatkuivat maanantai-iltana lähellä al-Aqsan moskeijaa, kertoi muun muassa uutistoimisto AFP:n toimittaja.

Myöhään maanantaina jatkuneissa väkivaltaisuuksissa israelilaisjoukot käyttivät tainnutuskranaatteja ja kumiluoteja palestiinalaisia vastaan. Palestiinalaismielenosoittajat olivat heittäneet kiviä ja pulloja joukkoja kohti.

Israelin poliisi raportoi levottomuuksia myös Pohjois-Israelissa, jossa mielenosoittajat polttivat autonrenkaita ja heittelivät poliisia kivillä ja ilotulitteilla.

Hamasin raketteihin vastattiin ilmaiskuilla maanantainakin

Gazassa valtaa pitävä Hamas ampui myös maanantaina raketteja kohti Israelia, ja Israel vastasi ilmaiskuilla.

Hamas ampui Israelin armeijan mukaan maanantaina ainakin 150 rakettia kohti Israelia. Useat niistä kilpistyivät Israelin ilmapuolustusjärjestelmään Gazan vastaisella rajalla.

Israelin ilmaiskun aiheuttamia tulipalloja taivaalla.
Israel teki palestiinalaisalueelle ilmaiskuja maaanantaina.Mahmud Hams / Lehtikuva

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu varoitti Hamasin menneen liian pitkälle ampuessaan raketteja Jerusalemia kohti ja sanoi Israelin "vastaavan voimalla".

Yhdysvallat, EU ja Britannia ovat tuominneet Hamasin raketti-iskut. Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken vetosi maanantaina molempiin osapuoliin tilanteen rauhoittamiseksi.

Hamasin johtaja Ismail Haniyeh sanoi lausunnossaan tiistaiyönä, että raketti-iskut jatkuisivat, kunnes Israel lopettaisi "kaiken terrorismin ja aggression Jerusalemissa ja al-Aqsan moskeijalla".

Jerusalemin päivä kiristi jännitteitä

Jerusalemissa on ollut jatkuvia väkivaltaisuuksia viime päivinä. Kaupungissa on osoitettu mieltä Israeliin liitetyn Itä-Jerusalemin alueella sijaitsevan Sheikh Jarrahin alueen palestiinalaisperheiden häätöä vastaan.

Jännitteet olivat erityisen korkeat maanantaina, kun israelilaiset juhlistivat Jerusalemin päivää sen muistoksi, että Itä-Jerusalem liitettiin Israeliin vuonna 1967.

Israelin poliisi otti yhteen palestiinalaisten mielenosoittajien kanssa Itä-Jerusalemissa jo sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.

Lisää aiheesta:

Kumiluodit lentävät ja satoja on loukkaantunut – mistä on kyse Itä-Jerusalemin kiihtyneissä levottomuuksissa?

Israel vastasi Hamasin raketteihin ilmaiskuilla – väkivaltaisuudet poliisin ja mielenosoittajien välillä jatkuivat maanantai-iltana

Lähteet: AFP, AP