1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. rakennukset

Vanha virastotalo pannaan maan tasalle Virolahdella – maisema tulee muuttumaan merkittävästi

Virastotalo poistettiin käytöstä sisäilmaongelmien takia vuonna 2019. Rakennuksen kunnostaminen olisi maksanut arviolta lähes 2,5 miljoonaa euroa.

Kuva: Yle

Virolahden vanha virastotalo puretaan.

Virolahden kunnanhallitus päätti maanantaina myöntää poikkeamisluvan rakennuksen purkamiseksi.

Poikkeamislupaa rakennuksen purkamiseksi hakenut Virolahden tekninen toimi perusteli hakemusta sillä, että rakennuksen purkamisella edistetään alueella muuten kaavassa merkittyjen liikekiinteistöjen käyttöä, kehittämistä ja ylläpitoa. Lisäksi purkamisella parannetaan alueen käyttöä ja puistoalueen näkyvyyttä Virojoentien varrella. Teknisen toimen hakemuksen mukaan alue lisää Virojoen keskustan houkuttavuutta asuin- ja liiketoiminnan kannalta.

Kunnan keskustassa sijaitseva vanha virastotalo on määrätty asemakaavassa säilytettäväksi, mutta sillä ei ole varsinaista suojelumerkintää.

Virastotalo valmistui vuonna 1959 alun perin asuinkäyttöön. Rakennuksessa on toiminut myös poliisiasema.

Vuonna 1974 rakennusta korotettiin yhdellä kerroksella ja alkuperäinen harjakatto muutettiin tasakatoksi. 1990-luvulla kattoa uusittiin jälleen, ja se muutettiin aumakatoksi.

Virastotalo poistettiin käytöstä sisäilmaongelmien takia vuonna 2019. Rakennuksen kunnostaminen olisi maksanut arviolta lähes 2,5 miljoonaa euroa.

ELY-keskuksen lausunnon mukaan vanhan virastotalon purkaminen muuttaa Virojoentien ja Opintien risteyksen maisemaa merkittävästi, ja kyläkuva tulee avartumaan purkamisen seurauksena. Muutos tulee korostamaan samassa korttelissa sijaitsevan kunnantalon asemaa alueen maisemassa. Samalla se tuo myös Virojoen ranta-aluetta enemmän näkyville Opintien suunnasta katsottuna.

Lisää aiheesta:

Virolahden kunnantoimisto muuttaa linja-autoasemalle – tilojen muutostyöt maksavat satoja tuhansia