1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kolari

Kolarin kunta hyväksyi kaivostoiminnan aloittamisen Hannukaisessa – kaavamuutosehdotus meni läpi valtuustossa

Kaivosyhtiö Hannukainen Mining aikoo jättää ympäristö- ja vesitalouslupahakemukset lähiaikoina. Syksyllä on vuorossa kaivoslupahakemuksen jättö.

Hannukainen Mining suunnittelee perustavansa kaivoksen tälle alueelle. Arkistokuva. Kuva: Jarmo Honkanen / Yle

Kolarin kunta on hyväksynyt Hannukaisen kaivosalueen osayleiskaavaehdotuksen. Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen äänin 15–6. Osayleiskaava mahdollistaa kaivostoiminnan kunnan alueella.

Osayleiskaavalla muutettiin osittain muun muassa Ylläksen osayleiskaavan länsiosaa Hannukaisen kylän pohjoispuolella ja Rautuvaaran alueella. Myös Tornion-Muonionjoen osayleiskaavaa muutettiin kahden tilan osalta Saukkomukanmaalla.

Kaavaehdotuksesta on pyydetty viranomaisten ja asianosaisten lausunnot sekä kansainvälinen kuuleminen. Maakuntakaavallista estettä Hannukaisen kaivosalueen osayleiskaavalle ei ole.

Hannukainen Mining louhisi Kolarissa rautaa, kuparia ja kultaa. Kaivoksen toiminta-ajan on arvioitu olevan noin 20 vuotta. Sen on laskettu tuovan suoria työpaikkoja rakennusaikana noin 500 ja tuotannon aikana noin 300.

Yhtiö on jättämässä ympäristö- ja vesitalouslupahakemuksen Pohjois-Suomen aluehallintoviranomaiselle lähiaikoina. Kaivoslupahakemuksen jättäminen ajoittuu alkusyksyyn.

Lue lisää:

Kolarin Hannukaisen kaivoshankkeen kannattajat lähtivät vastaiskuun ja keräävät nimiä kaivoksen puolesta: "Nähdään myös muiden kuntalaisten mielipide"

Kiistellyn Hannukaisen kaivoksen kaivospiiri nurin hallinto-oikeudessa

Hannukaisen kaivosyhtiö kirjoittaa ympäristö- ja vesilupahakemuksensa uusiksi – kaivosyhtiö: Ei yksinkertaista, mutta järkevää