1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Turku

Ispoisten uimarannalle ei tule kelluvaa vesipuistoa – paikka mietittävä uudestaan

Turun kaupunkiympäristölautakunta päätti tiistaina, että vesipuistolle on etsittävä uusi paikka, mikäli yrittäjä haluaa sen Turkuun.

Ispoisten uimaranta kesällä 2015. Kuva: Yle

Turun Ispoisten uimarannan edustalle suunniteltu kelluva vesipuisto ei mennyt läpi Turun kaupunkiympäristölautakunnassa.

Lautakunta päätti tiukan äänestyksen jälkeen, että vesipuistolle pitää etsiä jokin toinen paikka kuin Ispoisten uimaranta, jos puistoa suunnittelevan Suomen Vesipuistot oy:n kanssa päästään tästä yhteisymmärrykseen.

Uuden paikan etsimistä ehdottanut Kristiina Hellstén perusteli asiaa rannan ruuhkaisuudella, jota ei pidä lisätä.

Päätös syntyi äänin 7-6. Uuden paikan etsimistä äänestivät sdp, vasemmistoliitto, perussuomalaiset ja keskusta. Kokoomus olisi jatkanut asian käsittelyä Ispoisten uimarannan kanssa. Vihreät hajosivat äänestyksessä, kun Liisa Laukkanen äänesti uuden paikan etsimisen puolesta ja Saara Ilvessalo ja Tapio van Ooik Ispoisten uimarannan käsittelyn jatkamista.

Kelluva vesipuisto olisi ollut Ispoisten uimarannan edustalla kesäisin 1.5.–30.9. Sopimus olisi voimassa syyskuuhun 2025 asti. Kelluvat lautat poistettaisiin paikalta talveksi.