1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. teollisuus

Uuden akkumateriaalitehtaan suunnittelu Kotkaan etenee – kaupunki varautuu tehtaan tuloon yli 6 miljoonan lisätalousarviolla

Suomen Malminjalostus suunnittelee avaavansa Suomeen kaksi uutta akkumateriaalitehdasta, jotka valmistaisivat muun muassa sähköautojen litium-akuissa tarvittavia materiaaleja. Yhtenä vaihtoehtona tehtaiden sijaintipaikaksi on Kotka.

Teollisuus
Sähköauton sininen latausjohto vyyhtinä auton latausluukun ympärillä.
Suomen Malminjalostuksen suunnittelemissa tehtaissa valmistettaisiin materiaaleja sähköautojen akkuihin. Kuvituskuva.Petteri Bülow / Yle

Valmistelut uuden akkumateriaalitehtaan rakentamiseksi Kotkaan ovat ottaneet askeleen eteenpäin.

Kotkan kaupunki ja Suomen Malmijalostus Oy:n tytäryhtiö Finnish Battery Chemicals ovat valmistelleet esisopimuksen Keltakalliossa sijaitsevasta teollisuustontista. Tontille voitaisiin rakentaa litiumioniakkujen katodimateriaalia valmistava tehdas.

Esisopimus on tarkoitus allekirjoittaa kesäkuun alussa kaupunginvaltuuston käsittelyn jälkeen. Finnish Battery Chemicals on aloittanut tehdashankkeen kannattavuuden selvittämisen yhdessä mahdollisen kumppanin kanssa.

Valtion omistama Suomen Malminjalostus suunnittelee avaavansa Suomeen kaksi uutta akkumateriaalitehdasta, jotka valmistaisivat muun muassa sähköautojen litium-akuissa tarvittavia materiaaleja.

Kymenlaaksossa Kotka ja Hamina ovat ehdolla tehtaiden sijoituspaikoiksi. Yhtenä vaihtoehtona on, että molemmat tehtaat rakennettaisiin Kotkan Keltakallion alueelle. Toisessa vaihtoehdossa katodimateriaalin esiastetta valmistava tehdas tulisi Haminan Hillonkylään ja jalostustehdas Kotkan Keltakallioon.

Toteutuessaan tehtaat toisivat seudulle satoja työpaikkoja.

Kaupunki varautuu kustannuksiin

Esisopimus koskee vajaan 28 hehtaarin kokoista aluetta Keltakallion teollisuusalueella. Tontille on suunniteltu katodimateriaalitehtaan ensimmäistä vaihetta. Tarvittaessa tonttia olisi mahdollista laajentaa voimassa olevan asemakaavan puitteissa 46 hehtaarilla.

Kotkan kaupunki käsittelee esisopimusta päätöksenteossaan toukokuun aikana. Lisäksi kaupunki varautuu tehdashankkeen käynnistymiseen reilun kuuden miljoonan euron lisätalousarviolla

Lisätalousarvion turvin kaupungin tarkoituksena on rakentaa suojavalli asemakaava-alueen suojaviheralueelle ja osallistua tehdastontilta siirrettävän voimajohdon siirtokustannuksiin. Lisäksi kaupunki tekisi tehdastontille perustasauksen.

Suojavallin rakentaminen ja voimalinjan siirto maksaisivat kaupungille noin kaksi miljoonaa euroa. Tontin tasaus puolestaan maksaisi alustavan arvion mukaan runsaat neljä miljoonaa euroa. Yhtiö maksaisi tontin tasauskustannukset takaisin kaupungille kuuden ensimmäisen vuokravuoden aikana.

Kaupunki käynnistää omat investointinsa, mikäli yhtiö päättää edetä investointivaiheeseen.

Kotkan kaupunkirakennelautakunta hyväksyi esisopimuksen ja lisätalousarvion omalta osaltaan tiistaina. Seuraavaksi sopimus etenee kaupunginhallituksen käsittelyn kautta valtuuston päätettäväksi toukokuun lopulla. Esisopimus voitaisiin allekirjoittaa kaupunginvaltuuston hyväksynnän jälkeen.

Lisää aiheesta:

Kotka ja Hamina kisaavat edelleen akkumateriaalitehtaista Vaasaan tehdystä aiesopimuksesta huolimatta – Suomen Malmijalostus: "Ne ovat erillisiä hankkeita"

Valmistelut uusien akkumateriaalitehtaiden saamiseksi jatkuvat Kotkassa ja Haminassa – kaavat valmistumassa pian

Kotka ja Hamina varautuvat akkumateriaalitehtaiden tuloon alueelle: tekivät aiesopimukset tonteista

Uusien akkutehtaiden paikat päätetään ensi vuonna – Kotka ja Hamina kisaavat sadoista uusista työpaikoista

Uusille akkutehtaille on varattu isoja, jopa 100 hehtaarin tontteja – valittaville paikkakunnille tulisi satoja työpaikkoja

Uudet akkumateriaaleja valmistavat tehtaat työllistäisivät satoja – "Minulla on raju usko, että sellainen tälle seudulle saadaan"

Valtio-omisteinen Suomen Malmijalostus suunnittelee kahta litiumakkumateriaaleja valmistavaa tehdasta – Sijaintivaihtoehtoina Kokkola, Vaasa, Kotka ja Hamina

Onko Suomi akkuteollisuuden luvattu maa? "Panostamme tällä hetkellä yli sataan suomalaisen yritykseen"