1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pyörätiet ja -kaistat

Tampereen keskustasta alkavan pyöräbaanan rakentaminen kohtasi vaikean paikan ennen Hervantaa

Korkinmäessä on vaarallisia pikkukatujen risteyksiä jyrkässä mäessä. Muistutuksissa ehdotetaan kiertoreittiä.

Pyörätiet ja -kaistat
Rakenteilla oleva pyörätie Hervannassa
Antti Eintola / Yle

Tampereen Korkinmäkeen on hankala tehdä pyörätie.

Hervannan baana -suunnitelmassa reitti kulkee Vihiojanpuistosta kohti ohitustien ylittävää Suutalansiltaa.

Tällä välillä Korkinmäenkatu on kuitenkin jyrkässä mäessä. Korkeusero on noin 30 metriä 400 metrin matkalla.

Pientaloalueella on myös paljon sivukatuja, jotka yhdessä alamäen kanssa merkitsevät vaaraa.

Katusuunnitelmasta on jätetty useita muistutuksia, joissa esitetään pyörätielle asutuksen kiertävää reittiä Suutalankadun ja Vihiojan varren kautta.

Korkinmäen pyörätiesuunnitelma jätettiin pöydälle yhdyskuntalautakunnassa tiistaina.