1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luokkaretket

Leirikoulutoiminta Metsäkartanolla pyörähtänyt jälleen hyvin käyntiin – viime keväänä koronatilanne tyhjensi kalenterin totaalisesti

Rautavaaran Metsäkartanolla järjestetään tänä keväänä leirikouluja reilu puolet tavanomaisen kevään määrästä. Varaustilanne myös loppuvuodelle näyttää hyvälle, joten leirikoulutoiminta on selkeästi jälleen piristymässä.

Koulut hajauttavat leirikouluvarauksia entistä laajemmalle ajanjaksolle, jotta ruuhkilta vältyttäisiin. Kuva: Silja Viitala / Yle

Rautavaaran nuorisokeskus Metsäkartanolla riittää jälleen vipinää kevään leirikoulujen parissa. Viime keväänä koronatilanne tyhjensi kevään leirikoulukalenterin totaalisesti, sillä koulujen luokkaretkiä peruttiin lähes poikkeuksetta. Tänä keväänä leirikouluja järjestetään jo reilu puolet tavanomaisesta määrästä.

Metsäkartanon toimitusjohtaja Jari Korkalainen kertoo, että ennen koronaa tavanomaisena keväänä keskuksessa on järjestetty 30–40 leirikoulua. Tälle keväälle leirikouluihin on tulossa käymään yhteensä 21 luokkaa.

– Varaustilanteen elämistä on ollut jännittävää seurata pitkin kevättä. Sieltä on peruttu joitakin varauksia, ja joitakin on tullut lisää. Nyt jos tilanne ei tästä enää yllättäen huonone, niin kevään leirikoulumäärä näyttää hyvälle, Korkalainen sanoo.

Myös syksylle leirikoulujen kysyntä on nyt vilkasta. Nähtävissä on trendi, että koulut hajauttavat leirikouluvarauksia entistä laajemmalle ajanjaksolle, jotta ruuhkia ei syntyisi. Tänä keväänä varauksia on ollut pääsiäisestä kesäkuun ensimmäiselle viikolle saakka.

– Selkeä tarve koululaisilla on jo päästä luokkaretkille, ja loppuvuoden varaustilanne näyttää hyvälle.

Korkalainen sanoo, että leirikoulu luonnon helmassa on suhteellisen helppo toteuttaa koronaturvallisesti.

– Sanoisin, että Rautavaaran metsissä koronariski on kyllä minimaalinen. Meillä on yritetty minimoida riskit myös kaikessa toiminnassa, esimerkiksi porrastamalla ruokailut ja pitämällä koululaisryhmät erillään toisistaan.