1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. arkeologia

Arkeologiset kaivaukset jatkuvat Turun Aurajokirannassa keväällä – kohteena Turun palossa tuhoutunut pihapiiri

Turun arkeologisen Aboa Vetus & Ars Nova -museon arkeologiset kaivaukset jatkuvat tänä kesänä viime vuoden tauon jälkeen.

Arkeologia
Valokuva: Jari Nieminen, Aboa Vetus & Ars Nova. kaivaukset arkeologiset kaivaukset arkeologia turku
Kuvassa kaivausjohtaja Ilari Aalto museon kaivauksilla kesällä 2018. Valokuva: Jari Nieminen, Aboa Vetus & Ars Nova.Valokuva: Jari Nieminen, Aboa Vetus & Ars Nova.

Turussa jatketaan arkeologisia kaivauksia Aurajoen kupeessa tauon jälkeen.

Aboa Vetus Ars Nova -museon arkeologiset yleisökaivaukset peruttiin viime kesänä koronaepidemian takia. Nyt kaivaukset jatkuvat turvajärjestelyin kesäkuun alussa kurssilaisten ja vapaaehtoisten voimin.

– Olemme iloisia siitä, että tämä on jälleen mahdollista. Kaivaukset ovat osa museon näyttelytoimintaa ja on tärkeää, että pääsemme osallistamaan myös museokävijöitä, kertoo Aboa Vetus & Ars Novan arkeologi Ilari Aalto.

Kaivauskursseja järjestään ensimmäistä kertaa tänä kesänä myös lapsille.

– Meillä on ollut aikaisemmin viikon mittaisia kesäkouluja, missä yhtenä päivänä ohjelmassa on ollut kaivauksiin tutustumista. Nyt halusimme kohdennetusti lapsille oman kurssin. Lapsilla on hirveästi mielenkiintoa arkeologiaa kohtaan.

Aallon mukaan lapset ovat myös usein aikuisia tarkkasilmäisempiä.

– Haluamme tuottaa innostusta lapsille ja täydentää sitä, mitä kouluissa opetetaan.

Kesällä tutkitaan kahta taloa

Tänä kesänä kohteena ovat kaksi taloa pihapiireineen, jotka tuhoutuivat vuonna 1827 Turun palossa. Kyseisiä taloja on tutkittu ennenkin, ensimmäiset kaivaukset näihin taloihin tehtiin vuonna 2017.

– Meillä on aika hyvä käsitys jo siitä, mitä maan alle piilee. Kaupunkitontilla on sijainnut kaksi kivitaloa. Tämä on kaikkein vanhinta Turun kaupungin asutusaluetta, eli siellä riittää niitä eri aikakerroksia 1300-luvulta nykypäivään asti.

Aallon mukaan arkeologeilla on jo selkeä tavoite siitä, mitä kesällä halutaan löytää.

– Arkeologiassa keskeistä on, että meillä on kysymyksiä, joihin saadaan vastauksia vain kaivamalla. Tänä kesänä ensisijainen tarkoitus on kaivaa esiin taloa edeltänyttä 1700-luvun kivettyä pihapiiriä. Meillä on kaupungissa onnellinen tilanne, nimittäin Turusta on paljon kirjallisia lähteitä rakennuksista. Me tiedetään, että 1826 otetusta palovakuutuksesta, vuotta ennen Turun paloa, että toisessa näistä taloissa on ollut puinen liiterirakennus. Me yritetään nyt tänä kesänä selvittää, mitä siitä on jäljellä.

Lisäksi itse museo avautui perjantaina jälleen tauon jälkeen yleisölle.