Hyppää sisältöön
Mielipide
Isännöinti

Miriam Attiaksen kolumni: Naapuruusriitojen sovittelijana opin, että kuuntelu on radikaali teko

Hyvin hoidettu ja siisti rappukäytävä voi kertoa myös siitä, että asiat lakaistaan systemaattisesti maton alle, kirjoittaa Attias.

Tein työtä naapuruusriitojen sovittelijana päätoimisesti viiden vuoden ajan. Tuona aikana sain tavata paljon ihmisiä, joilla oli sattunut menemään sukset ristiin naapureidensa kanssa, mutta pääsin harvoin sovittelemaan konflikteja. Usein ihmiset puhuivat – ei konflikteista – vaan siitä, että joku toinen häiritsi ja toimi väärin. Se toinen aiheutti ongelmia, ei suostunut toimimaan yhteisten pelisääntöjen mukaan tai rikkoi sääntöjä. Minä näin nuo tilanteet konflikteina.

Konflikti on iso sana, johon voi liittyä mielikuvia väkivaltaisista yhteenotoista, mutta minä näen konfliktit arkisina, elämään kuuluvina tilanteina, synonyymeina ihmisten väliselle erimielisyydelle, tai yhteentörmäykselle. Konflikti pitää sisällään sen, että asioihin on monta näkökulmaa. Tarkoitan siis konfliktilla mitä tahansa ihmisten välistä ongelmatilannetta (siirryt toiseen palveluun).

Konfliktit ovat stressaavia. Ne tuntuvat usein epämiellyttävältä, etenkin, jos niihin joutuu vastoin tahtoaan.

Joskus ne kuitenkin tuntuvat myös hyvältä. Kuten silloin, jos viimein “saa puhuttua suunsa puhtaaksi”. Jos tuntuu siltä, että on pitkään alakynnessä, eikä pääse sanomaan, hampaankoloon jää kaikenlaista. Silloin ei ihmisen olo ei ole raikkaimmillaan.

Sillä on merkitystä, mikä ihmisen eri puolista kutsutaan mukaan ongelmanratkaisun pöytään.

Konfliktit eivät tuo kenenkään parhaita puolia esiin. Tämän takia se, miten konflikteja käsitellään, on tärkeää. Sillä on merkitystä, mikä ihmisen eri puolista kutsutaan mukaan ongelmanratkaisun pöytään. Eri menettelytavat voivat tuoda samasta ihmisestä esiin hyvin erilaisia puolia.

Jos konflikteja ratkotaan määräyksillä tai sanktioilla, eli ulkopuolisen tai vahvemman osapuolen jyräämällä ratkaisulla, stressi ei hellitä. Jos konflikti käsitellään keskustellen ja siihen osallistuvat ihmiset, joita asia koskee, myös stressi laskee ennen pitkää.

Kukaan meistä ei ole pelkästään se versio itsestään, joka pomppaa esiin epämiellyttävässä tilanteessa. Sovittelussa pyritään kutsumaan esiin ihmisistä kaikki se, mikä jää konfliktien takia piiloon.

Kuuntelu on radikaali teko. Kun ihminen tulee kuulluksi, hän pystyy rentoutumaan ja on myös avoimempi ja luovempi myös ongelmien edessä.

Konfliktit eivät kerro siitä, millaisia ihmiset ovat. Ne kertovat aina jotakin toimintaympäristöstä, jossa ne tapahtuvat ja siitä, miten asioita hoidetaan. Näennäisesti hyvin hoidettu ja siisti rappukäytävä voi kertoa, että kaikki on oikein hyvin, mutta se voi kertoa myös siitä, että asiat lakaistaan systemaattisesti maton alle. Epäsiisti rappukäytävä taas voi olla hyvinkin viihtyisä, jos siellä ei tarvitse jännittää naapurin kohtaamista ja pelätä vaikeita keskusteluja. Vanha kunnon talkoohenki lähtee siitä, että ihmiset tulevat toimeen.

Minulla on ollut mahdollisuus tavata kymmeniä isännöitsijöitä, joilta olen oppinut paljon. Isännöitsijä on paljon vartijana, tahtomattaankin. Häneen kohdistuu isoja odotuksia, ja pienillä teoilla hän voi merkittävästi vaikuttaa tilanteiden kulkuun.

Rauhan rakentamisessa se, joka kuuntelee ensin, on merkittävässä asemassa.

Pasi Ojala tutki rauhan-ja konfliktintutkimuksen gradussaan (siirryt toiseen palveluun) sitä, miten isännöitsijät mieltävät tehtävänsä suhteessa asumisen häiriöihin ja konflikteihin. Hän löysi kaksi eri lähestymistapaa: oikeuksiin perustuva tapa ja ongelmanratkaisuun perustuva tapa.

Oikeuksiin perustuvaa tapaa noudattavat isännöitsijät punnitsevat asiaa lakeja ja sääntöjä vasten ja ryhtyvät toimiin, jos voidaan todeta tapahtuneen rikkomuksia. Tämä ei korjaa naapureiden välistä keskusteluyhteyttä ja saattaakin siksi pitkittää konflikteja ja syventää turhautumista.

Isännöitsijät, jotka lähestyvät ongelmia ratkaisut edellä, eivät puhuttele, huomauta tai varoita, ennen kuin ovat kuulleet kaikkien näkemyksen asiasta. Nämä isännöitsijät korostavat asukkaiden omaa aktiivisuutta asioiden selvittämisessä. Keskiöön nousevat asukkaiden erilaiset tarpeet ja ratkaisuvaihtoehdot. Asukkaat tulevat kuulluksi ja saavat kokemuksen siitä, että heidän näkökulmansa tunnustetaan. Tämä laskee stressiä ja edistää sitä, että ongelma ratkeaa yhteisvoimin.

Asumisrauha ei ole konfliktin poissaoloa, vaan kyky käsitellä eteen tulevat ongelmat yhdessä. Se vaatii kykyä käydä vaikeita keskusteluja.

Rauhan rakentamisessa se, joka kuuntelee ensin, on merkittävässä asemassa. Moni isännöitsijä tekee asumisen rauhanvälityksen saralla niin merkittävää työtä, että siitä olisi opittavaa muissakin piireissä.

Miriam Attias

Kirjoittaja on konfliktinratkaisun ammattilainen, joka työskentelee työnohjaajana ja sovittelijana. Hän tutkii parhaillaan sitä, miten meidän tulisi toimia, jotta konfliktit tulisivat ratkaistuksi yhteiskuntarauhaa rakentavalla tavalla.

Kolumnista voi keskustella 10.6. klo 23.00 saakka.