1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Lapin talviurheilukeskukset

Se oli siinä - hiihtokeskukset ovat sulkeutuneet

Kevään talvikausi on päättynyt kaikissa Lapin hiihtokeskuksissa. Viimeisetkin rinteet suljettiin äitienpäivänä ja hiihtolatujen huolto on lopetettu.  

Saariselällä olisi vielä lunta lasketteluun, mutta hissit eivät enää pyöri. Kaikki muutkin hiihtokeskukset ovat sulkeneet viimeistään äitienpäivänä. Kuva: Vesa Vaarama / Yle

Pisimpään rinteitä pitivät auki Levi, Pallas ja Saariselkä, aina äitienpäivään 9.5. asti. Myös Ylläksellä Äkäslompolon puolella eli tunturin pohjoispuolella pääsi laskemaan vielä äitienpäivänä, mutta eteläpuolen rinteillä Ylläsjärvellä lyötiin lappu luukulle viikkoa aiemmin.

Huhti-toukokuun vaihteessa rinteensä sulkivat Pyhätunturin ja Luoston keskukset. Sallatunturi, Ounasvaara ja Olos lopettivat jo aikaisemmin.

Ja keskusten hiihtoladut ovat nyt luomulatuja, sillä niidenkin huolto on loppunut. Tosin Levillä hoidettiin vielä tällä viikolla ensilumen latua.

Tuntureissa olisi vielä kunnon nietokset

Pohjoisessa lunta olisi riittänyt hiihtoon ja lasketteluun vielä pitemmällekin.

– Kyllä asiakkaat loppuivat aikaisemmin kuin mitä lumi. Niin se tahtoo olla ainakin täällä meillä, kun ollaan kaikista pohjoisin Suomen hiihtokeskuksista, naurahtaa Saariselkä Ski & Sport Resort osakeyhtiön toimitusjohtaja Jarmo Katajamaa.

– Meillä lunta piisaa monesti tuonne kesäkuun puolellekin, mutta matkailijat on jo kaikonneet ja palanneet kotiin valmistautumaan kesään. Majoitusliikkeet on pääosin kiinni eikä ravintolatkaan ole auki, niin että ei ole tarpeen hissejäkään pyörittää, sanoo Katajamaa.

Maastohiihtäjille toukokuu on Saariselän korkeudella vielä hyvää aikaa.

– Lunta näyttää olevan ylhäällä tunturissa, niin kuin esimerkiksi Kiilopäällä, vielä ihan kohtuullisesti. Ja kyllä siellä on hiihtäjiäkin, että ladut pysyy niin sanotusti luomukunnossa.

Kautta saatu pidennettyä

Se, että keskuksia on auki äitienpäivään asti ei ole ihan itsestään selvää. Pohjoisen hiihtokeskukset ovat Katajamaan mukaan tehneet töitä sen eteen, että kausi jatkuisi nimenomaan kevään loppupäästä.

– Aikaisemmin aika monet keskukset, isotkin keskukset, on sulkeneet pääsiäiseen. Näyttää, että tämä äitienpäivän viikonloppu on vakiintumassa sulkemisviikonlopuksi, ja sehän kyllä meille passaa, Saariselkä Ski & Sport Resort osakeyhtiön toimitusjohtaja Jarmo Katajamaa sanoo.

– Kelit on yleensä aivan huikeat tässä toukokuun ensimmäisellä viikolla. Minusta on hienoa, että ihmiset pääsee sen kokemaan ja nauttimaan näistä hyvistä olosuhteista, hän sanoo.