1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kuntavaalit

Suuri osa valkeakoskelaisista kuntavaaliehdokkaista ei panisi Valkeakosken rahaa Tampereen ja Helsingin väliseen nopeaan junayhteyteen

Ylen vaalikoneessa enemmistö valkeakoskelaisista kuntavaaliehdokkaista suhtautuu kielteisesti ajatukseen siitä, että Tampereen noin tunnin juna olisi Pirkanmaan ykköshanke. Melkein kaikissa puolueissa suurin osa vaalikoneeseen vastanneista ei panisi Valkeakosken rahaa nopeaan junayhteyteen.

Tampereen tavoitteena on, että tulevaisuudessa junalla pääsisi Helsinkiin noin tunnissa. Myös muita Pirkanmaan kuntia on mukana niin kutsuttua Suomi-rataa kehittävässä yhtiössä. Kuva: Jani Aarnio / Yle

Iso osa valkeakoskelaisista kuntavaaliehdokkaista torjuu ajatuksen siitä, että Tampereen ja Helsingin välinen nopea junayhteys olisi Pirkanmaan ykköshanke.

Ylen vaalikoneessa valkeakoskelaisten ehdokkaiden selvä enemmistö vastustaa sitä, että kaikkien Pirkanmaan kuntien pitäisi panna rahaa Tampereen noin tunnin junaan.

Eduskuntapuolueiden valkeakoskelaisista ehdokkaista ajatukseen suhtautuvat kielteisimmin perussuomalaiset.

Vihreissä ja SDP:ssä on suhteellisesti muita puolueita enemmän niitä, jotka olisivat valmiita panemaan myös valkeakoskelaisten rahaa uuteen junayhteyteen.

Niin kutsuttua Suomi-rataa (siirryt toiseen palveluun) kehittävässä yhtiössä on mukana Tampereen lisäksi muita kuntia Pirkanmaalta, ei kuitenkaan Valkeakoski.

Kuntavaaliehdokkaisiin pääsee tutustumaan osoitteessa vaalikone.yle.fi (siirryt toiseen palveluun).

Grafiikka valkeakoskelaisten kuntavaaliehdokkaiden nopeaa junayhteyttä koskevien vastausten jakaumasta eri puolueissa. Kuva: Yle

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pirkanmaalla.

Lisää Pirkanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Lue lisää:

Lisärakentaminen rantojen tuntumaan jakaa kuntavaaliehdokkaiden mielipiteitä Nokialla

Maksuttoman joukkoliikenteen kokeileminen jakaa tamperelaisten kuntavaaliehdokkaiden mielipiteet Ylen vaalikoneessa

Uudet kuntavaaliehdokkaat kärsivät korona-ajasta, sanoo Ylen vaali-asiantuntija: "Jos äänestäjä ei hillu somessa, äänestääkö hän samaa ehdokasta kuin viime vaaleissa?"