1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Muuttovoitto

Koronavuosi innosti muuttamaan Lappiin

Eniten muuttokuormia tuotiin Pohjois-Pohjanmaalta ja Uudeltamaalta.

Eniten muuttovoittoa Lapin kunnista sai Rovaniemi, yli 200 henkilöä. Kuva: Derrick Frilund / Yle

Aiempaa useampi muutti Lappiin viime vuonna. Tilastokeskuksen tietojen mukaan Lappiin muutti viime vuoden aikana 186 ihmistä enemmän kuin Lapista muutti väkeä pois.

Vuonna 2020 Lappiin kirjattiin 5687 muuttoa muualta Suomesta ja 768 muuttoa ulkomailta. Eniten muuttokuormia tuotiin Pohjois-Pohjanmaalta ja Uudeltamaalta. Ulkomailta muutettiin eniten Ruotsista ja Venäjältä.

Eniten muuttovoittoa Lapin kunnista sai Rovaniemi, yli 200 henkilöä. Muita muuttoliikkeessä plussalle päässeitä Lapin kuntia olivat Utsjoki, Ylitornio, Kolari, Muonio, Sodankylä, Pelkosenniemi, Salla ja Savukoski.

Lappiin muuttojen määrä on ollut viime vuodet kasvussa. Esimerkiksi vielä 2010 Lappiin muutti 4 786 henkilöä, mutta vuosina 2015–2018 ylitettiin joka vuosi 5000 muuton raja. Käänteen merkittävyydestä kertoo sekin, että vielä 2000-luvun taitteessa Lappi oli vuosittain yli 2 500 muuttoa pakkasen puolella, kerrotaan House of Laplandista.

House of Lapland Oy on Lapin Yrittäjien, kuntien ja korkeakoulujen omistama Lapin markkinointi- ja viestintäyhtiö.