1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Lähi-itä

"Pikkusisko pelkää ja piirtää verta ja ruumiita", sanoo nuori nainen Gazasta – "Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin neutraloida Gaza", sanoo mies Ashdodista

Ilmaiskut Gazaan ja rakettitulitus Gazasta ovat muuttaneet alueen elämän. Gazan arki on pelkkää pelkoa. Israelin puolella osa ottaa muutoksen totutun rennosti ja lähtee rannalle.

Lähi-itä
Israelin pommitusten jälkiä Beit Hanunissa Gazassa.
Israelin pommitusten jälkiä Beit Hanunissa Gazassa.Mohammed Saber / EPA

Israelin armeija on tehnyt rajuja ilmaiskuja ja tulittanut Gazaa maasta päiväkausien ajan. Ääri-islamilaisen Hamasin hallitsemasta Gazasta on ammuttu raketteja rajan yli Israelin puolelle.

Israelin ohjuspuolustus on tuhonnut Gazasta ammutuista raketeista valtaosan, mutta joitain on päässyt läpi. Luottamus ohjuspuolustukseen ja Israelin armeijan valtavaan ylivoimaan näkyy myös israelilaisten suhtautumisessa kärjistyneeseen konfliktiin.

– Ei minun elämäni ole muuttunut juuri millään lailla. Käyn töissä ja rannalla kuten normaalisti, sanoo Israel Zirlin Tel Avivista.

Hän luottaa Iron dome -ohjuspuolustukseen. Israel Zirlin arvioi, että Gazasta ammutut raketit menevät muutoinkin minne sattuu. Elämä kotikulmilla Tel Avivissa ei ole muuttunut miksikään. Ihmiset kulkevat baareissa, ravintoloissa ja rannalla kuin ennenkin.

– En ole ollenkaan peloissani. Tilanne ei ole niin vaarallinen kuin monet ajattelevat. Tilanne on epämukava, ei vaarallinen. Tel Aviv on ehkä hiukan autiompi.

Ihmisiä rantakadulla tel Avivissa.
Rantakadulla Tel Avivissa otetaan kiristyneestä tilanteesta huolimatta rennosti.Abir Sultan / EPA

"Muistiin jää tuho"

Siviilien tunnot Gazassa ovat toista maata.

– Elämästä on tullut painajaista. Se on keskittynyt pommeihin ja ilmaiskuihin. En ole nukkunut yli 40 tuntiin, opiskelija Deema Atalla Gazasta sanoo.

Hän asuu Gazan sataman tuntumassa, vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä Hanadi-tornitalosta, joka tuhoutui täysin Israelin iskussa muutama päivä sitten.

– Taloja tuhoutuu ja niiden mukana menevät monet muistot. Muistiin jää tämä tuho.

Deema sanoo, että ihmiset eivät enää suuresti välitä mistään muusta kuin itsensä ja perheensä säilymisestä hengissä..

– Arki on muuttunut täysin. En tee oikein mitään muuta kuin katson puhelimesta uutisia. Ennen sain paljonkin aikaan – luin ja opiskelin.

Deeman olisi määrä tehdä saksalaisen Mannheimin yliopiston lopputenttejä, mutta pelko ja apatia estää keskittymästä. Koko perheen elämä on muuttunut. Enää ei edes tehdä yhteistä lounasta, koska kaikki odottavat vain hälytyksiä ja pakosalle joutumista.

– Pikkusiskoni piirteli ennen kauniita kukkia. Nyt hän pelkää ja piirtää verta, ruumiita ja pommituksia.

"On onni, jos jää henkiin"

Niin ikään Gazan kaupungissa asuva Osama Anter sanoo, että kaikki ovat peloissaan. Torstaina pommitettiin Gazan pohjoisosissa, mutta osansa on saanut myös Gazan kaupunki.

– Elämme todella kauheaa aikaa. Iskuja ja tulitusta on kaikkialla. Olemme onnekkaita, jos säilymme tästä hengissä.

Osama Anter muistuttaa, ettei Gazassa ole mitään väestönsuojia, joihin voisi paeta. Hälytyksen tullen ihmiset ryntäävät vain ulos. Turvaa haetaan jo tuhoutuneiden rakennusten keskellä.

– Paljon viattomia siviilejä on kuollut. Lapseni pelkäävät, että ovatko he vuorossa seuraavina.

Israelin armeijan tykistö valmistelee iskua Gaxzaan asemissaan läheläl Sederotin kaupunkia.
Israelin armeijan tykistö valmistelee iskua Gazaan lähellä Sederotin kaupunkia.Jack Guez / AFP

Ashdod muuttunut oudon hiljaiseksi

Ranskalaistaustainen David Suissa asuu Ashdodissa varsin lähellä Gazan rajaa. Hamasin ja Islamilainen Jihad -järjestön ampumat raketit ovat aiheuttaneet Ashdodissa hälytyksen jos toisenkin.

– Elämä on muuttunut täysin. Minulla on viisi alle 16-vuotiasta lasta. He joutuvat heräämään hälytyksiin ja räjähdyksiin. Jokainen niistä traumatisoi.

David Suissa sanoo, että vanhemmat pyrkivät tekemään kaikkensa, jotta lasten elämä kuitenkin rauhoittuisi. Hän muistuttaa, ettei voi tietenkään tietää, mitä lasten muistiin jää.

– Joudumme lisäksi selittämään lapsillemme sitä, kuinka voisi tehdä rauhaa niiden kanssa, jotka luovat barbariaa ympärillemme.

David Suissan mukaan Ashdod on muuttunut käsinkosketeltavan hiljaseksi ja oudoksi. Hiljaisuuden rikkoo sitten hälytys ja räjähdys jossain.

– Eilen se oli naapuritalo.

David Suissalla on synkkä kuva nykyhetkestä ja tulevaisuudesta, koska hänen mukaansa Gazaa johtaa mafiankaltainen ja verenhimoinen Hamas.

– Mielestäni Israelilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin neutraloida Gazan kaista – olivat sen seuraukset sitten, mitkä tahansa, David Suissa sanoo.

Lue lisää:

Käyttääkö Hamas ihmiskilpiä, kuten Israel väittää? Yle listasi neljä kysymystä ja vastausta palestiinalaissiviilien tilanteesta Gazassa

Netanjahu uhoaa iskujen Gazaan jatkuvan: He maksavat raskaasti – Länsirannalla hyökätty sotilaita kohti, palestiinalaisia ammuttu

Aloittaako Israel maahyökkäyksen Gazaan ja mitä sellaisesta seuraisi?