Pakko tehdä ITE

Esa Pajulahti avasi porttinsa erikoiseen taidekyläänsä, jossa luonto ja maailmanpolitiikka törmäävät.

ITE on lyhenne sanoista itse tehty elämä. ITE-taide on nykyajan kansantaidetta, joka kytkeytyy tekijänsä elinympäristöön.

Pajulahti aloitti kylän rakentamisen 2008 keskelle päijäthämäläistä metsää Padasjoella. "Luvattu maa" -tontilla on toistakymmentä rakennusta. Niissä hän käyttää materiaalina kierrätyspuuta.

Viime talvena tehdyssä teoksessa Trumpia viedään vankilaan.

Trump kulkee toiseen suuntaan kuin teoksen esikuvassa.

Trump voisi lusia täällä vankilassa pari vuotta ja palata sitten politiikkaan entistä ehompana. Melania tulee tietysti mukaan.

Pajulahti on tuominnut Melanian pitämään ilotaloa. Vastaanotolla saa vyöhyketerapiaa. "Vähän niin kuin ruostevyöhykkeellä."

Luontoaiheet ovat Esa Pajulahdelle myös tärkeitä. Varsinkin ITE-tekemisen alkuvaiheissa pöllö oli merkittävä hahmo.

Siirtyminen pöllöistä Trumpiin oli luonnollinen. Kysehän on oikeastaan samasta asiasta.

Pajulahti näki pari vuotta sitten lehmäveistoksen mäntsäläläisen kaupan pihassa. 1700 euroa. Liian kallis, mutta "kyllä lehmä pitää olla". Ryhdyttiin jäljittämään missä niitä valmistetaan. Puolasta löytyi kolmella sadalla. Jääkarhu oli jo nurkissa valmiina.

Teoksessa karhunpalvelus yhdistyy lehmänkauppaan. Yksinhuoltajalehmä saa pitää henkensä ja karhunpoikanen saa maitoa.

"Elvis, Muhammad Ali ja Donald Trump ovat amerikkalainen kova kolmikko." He kaikki löytyvät Terva ja höyhen -kasinon Amerikka-ruletista. Keskellä on intiaanipäällikkö Istuva Härkä.

Tervetuloa saluunaan.

Kim Jong Un toimii kapakkapianistina.

Toki myös Donald Trump on saluunassa nauttimassa alkoholitonta juomaa.

Saluunan matalasta ovesta poistuessaan kaikki joutuvat kumartamaan Trumpia. Myös hänen vihaajansa. "Hihii".

Esa Pajulahti käyskentelee "Taivaallisen rauhan aukiolla". Sen toisella puolella on Pohjois-Korea, ja toisella puolella on Valkoinen talo.

Kenraali Kim pong-pum Pohjois-Korean puolella.

Donald Trumpin ydinasesalkku Valkoisessa talossa.

YK:n edustajia Valkoisen talon puolella.

Esa Pajulahti esittelee vuoristomännyn tainta, jonka siemenen eräs hänen ystävänsä toi Hitlerin Kotkanpesästä.

Sitten kun se on kasvanut tarpeeksi suureksi, tähän tulee teos jossa lukee Arbeit macht frei. Sehän on itseasiassa ihan hyvä motto, mutta sitä käytettiin häpeällisessä yhteydessä.

Luin vanhan testamentin ja kävelin kaksi kertaa Santiago de Compostelassa. Tein kirkon. Se on suuritöisin työni tähän mennessä.

Kirkon sisustan tekemiseen meni todella paljon aikaa.

Olen itse sillä lailla arka, ettei tee mieli matkustella.

Mettässä olen syntynyt ja mettässä koko ikäni asunut. Minulla on hyvin läheinen suhde puuhun. Ja avohakkuisiin. Ne ovat välttämättömiä.

Tekijät

Petteri Bülow

Julkaistu 17.5.