1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kuntavaalit

Kuuntele kotikuntasi vaalisarja – kolme ehdokasta kertoo mitä kunnallesi kuuluu

Yle Häme kiertää vielä jokaisessa kunnassa ennen kuntavaaleja. Kuntavaaliehdokkaat pääsevät ääneen myös omassa podcast-sarjassa.

Ylen verkkosivuilla on julkaistu 294-jaksoinen Kuntarundi-vaaliaudiosarja, joka on yksi Ylen tärkeimmistä vaalituotteista kuntavaaleissa.

Jokaisessa jaksossa keskustelee korkeintaan kolme kuntavaaliehdokasta kustakin kunnasta. Löydät oman kuntasi tästä:

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja ja vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen kertoo, että tavoitteena on korostaa kuntavaalien merkitystä.

– Haluamme muistuttaa suomalaisia siitä, että kunnissa päätetään ihmisten kannalta tärkeistä asioista, Jokinen tiivistää.

Yle haluaa nyt satsata Areenassa julkaistaviin audioihin, joiden toivotaan tavoittavan erityisesti uutisten mobiili- ja verkkokäyttäjiä.

– Ruuhkavuosia elävät perheet ovat tässä ensisijainen kohderyhmä. He ovat niitä, jotka käyttävät kuntien palveluja eniten, tarkentaa Jokinen.

Ylen vaalikone (siirryt toiseen palveluun) auttaa sinua löytämään ehdokkaasi. Pienenä hauskana yksityiskohtana vaalikone myös kertoo käyttäjälle, missä kunnassa kaikki kuntavaalien ehdokkaat, puolueeseen katsomatta, ovat eniten samaa mieltä hänen kanssaan.

Lue lisää: Ylen vaalikoneeseen on vastannut noin puolet ehdokkaista