1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tapahtumat

Kulttuuriväki järjesti laittoman tapahtuman arvostellakseen koronarajoituksia – viranomaisillekin ilmoitettiin, mutta poliisi ei saapunut paikalle

Teatterin, musiikin ja taiteen ammattilaiset järjestivät tänään maanantaina Helsingissä tapahtuman, jossa rikottiin tarkoituksellisesti kokoontumisrajoituksia. Viranomaisia laiton tapahtuma ei kiinnostanut.

Taiteilijoiden mielenilmaus
Taiteilijoiden mielenilmaus

Kulttuurialan ammattilaisten ryhmä järjesti maanantaina esityksen, jossa rikottiin tahallaan korona-ajan kokoontumisrajoituksia. Järjestäjät toivat performanssinsa Helsingin Itä-Pasilassa sijaitsevan aluehallintoviraston eteen.

6+-ryhmän järjestämä, yli kuuden hengen yleisön esitys oli nykyisillä kokoontumisrajoituksilla laiton, ja siitä ilmoitettiin myös viranomaisille. Esityksen tarkoituksena oli protestoida esittävän taiteen yleisötilaisuusrajoitteita vastaan.

Laittomasta tapahtumasta oli ilmoitettu myös viranomaisille. Kuva: Jani Saikko / Yle
Näyttelijä Tobias Zilliacus kohtaa aluehallintoviraston. Kuva: Jani Saikko / Yle

Etelä-Suomen aluehallintoviraston linjaama yleisötilaisuusrajoitus on HUS-alueella kuusi henkilöä riippumatta turvatoimista ja siitä, järjestetäänkö tilaisuus sisällä vai ulkona. Tämän takia käytännössä kaikki esittävään taiteeseen liittyvä toiminta on ollut mahdotonta pääkaupunkiseudulla viiime marraskuusta lähtien.

6+-ryhmän mukaan rajoitusten jatkuminen tällaisenaan tappaa koko suomalaiisen kulttuurielämän. Ryhmä vetoaa myös perustuslakiin ja kysyy, ovatko rajoitukset oikeasuhtaisia.

– Meidän kritiikkimme kohdistuu aluehallintoviranomaiseen, poliittisiin päättäjiiin sekä viranomaisiin ylipäänsä. Nämä tahot piiloutuvat toistensa selän taakse ja osoittavat syvällistä ymmärtämättömyyttä meidän alamme realiteetteja kohtaan, ryhmään kuuluva säveltäjä Iiro Ollila toteaa.

6+ -ryhmän esitystä. Kuva: Jani Saikko / Yle

Iiro Ollilan lisäksi ryhmän aktiivisiin jäseniin kuuluvat muun muassa käsikirjoittaja Titta Halinen, teatteriohjaaja Aino Kivi, näyttelijä Salla Markkanen ja näyttelijä Tobias Zilliacus.

6+ on toteuttanut tätä ennen jo yhden laittoman esityksen. Siinä oli mukana seitsemän hengen yleisö. Tämäkään laiton esitys ei tuonut poliiseja paikalle.

Lisää aihepiiristä:

Kulttuurialasta tuli korona-ajan hylkiö, eivätkä taiteilijat koettele rajoituksia – asiantuntijan mukaan oikeuksiin kajoaminen on hyväksytty hiljaa