1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pori

Nelikko oikeuden edessä Porin kaupungin kassan varastamisesta

Porin kaupungin kassa varastettiin vuoden 2016 lopussa palvelupiste Porinasta torin läheltä. Neljä miestä on syytteessä teosta. Yksi miehistä on syytteen mukaan päätekijä ja kolme muuta avustivat teossa.

Porin kaupungin kassa varastettiin tapaninpäivänä vuonna 2016. Kuva: Kati Rantala / Yle

Porin kaupungin kassan varastamista vuoden 2016 tapaninpäivänä aletaan käsitellä Satakunnan käräjäoikeudessa.

Oikeus aloittaa tapauksen käsittelyn tänään maanantaina. Istuntoihin on varattu kolme päivää.

Nelikko syytteessä

Syytteessä on neljä henkilöä. Heistä yhtä pidetään päätekijänä ja kolmea muuta avustajina ja yllyttäjinä.

Päätekijä murtautui syytteen mukaan Porinan tiloihin pysäköintihallin kautta. Saaliina oli omaisuutta arvoltaan yli 70 000 euroa. Tapaus herätti aikanaan runsaasti huomiota.

Syyttäjä vaatii tekijöille tuomiota törkeästä varkaudesta. Toissijainen rangaistusvaatimus kolmelle avustajina ja yllyttäjinä toimineelle on yllytys/avunanto törkeään varkauteen.

Tunnustus saatu

Päätekijä on tunnustanut teon esitutkinnassa. Hänelle syyttäjä vaatii kahden vuoden ja viiden kuukauden vankeusrangaistusta. Yhdelle tekijälle hän vaatii vuoden ja neljän kuukauden, kahdelle tekijälle vuoden ja viiden kuukauden vankeusrangaistusta.

Lyhyemmät vankeusrangaistukset olisivat ehdollisia. Lisäksi kolmelle avunantaja-yllyttäjälle vaaditaan yhdyskuntapalvelua.

Syytteessä on samaan aikaan myös toinen varkaus, jossa oli syytteen mukaan mukana kaksi Porinan tapauksessa avustajan roolissa ollutta henkilöä.

Porinan tapausta on ollut tarkoitus käsitellä oikeudessa jo aiemmin, mutta kaikkia syytettyjä ei ole saatu paikan päälle.