1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. nuoret

Nuoret pääsevät treenaamaan äänestämistä – osa kokee, ettei politiikasta puhuta koulussa tarpeeksi selkeästi: "Käytetään vaikeita termejä"

Monet peruskoululaiset ja toisen asteen opiskelijat harjoittelevat tällä viikolla vaaleissa äänestämistä. Nuoret äänestävät samoja ehdokkaita kuin kevään varsinaisissa kuntavaaleissa. Vaalien valtakunnallinen tulos julkistetaan 26. toukokuuta.

Ilona Peuhkuri ja Veera Vauhkonen Lappeenrannan Kesämäen koulusta.
Näin nuorisovaaleja kommentoivat Lappeenrannan Kesämäen koulun 8.-luokkalaiset Ilona Peuhkuri ja Veera Vauhkonen.

Kesän kuntavaalit kolkuttelevat jo nurkan takana. Vaalien alla myös nuoria yritetään houkutella kiinnostumaan politiikasta ja äänestämisestä.

175 kunnassa eri puolilla Suomea tutustutaan tällä viikolla vaaleihin, puolueisiin ja ehdokkaisiin järjestämällä omat vaalit kouluissa. Peruskoululaiset ja toisen asteen opiskelijat äänestävät nuorisovaaleissa samoja ehdokkaita kuin kevään varsinaisissa kuntavaaleissa.

Esimerkiksi Etelä-Karjalasta nuorisovaaleihin osallistuu kouluja muun muassa Lappeenrannasta, Imatralta, Ruokolahdelta ja Lemiltä.

Lappeenrannan Kesämäen koululla nuorisovaalit järjestetään koronaepidemian takia kokonaan digitaalisesti.

– Mielestäni nuorisovaalit ovat todella hyvä juttu. Nuoret pääsevät vaikuttamaan edes vähän. Asiat pitää vain selittää vähän yksinkertaisemmin, sillä monimutkaisuus alkaa ärsyttää nuoria, toteaa kahdeksannen luokan oppilas Veera Vauhkonen.

Niin ikään Kesämäen koulun kahdeksatta luokkaa käyvä Ilona Peuhkuri on tyytyväinen, että oma koulu osallistuu vaaleihin.

– Vaalit ovat nuorille hyvää harjoittelua siitä, millaista on päästä vaikuttamaan äänestämällä, Peuhkuri pohtii.

Liian vaikeita termejä

Ilona Peuhkuri ja Veera Vauhkonen kokevat, ettei peruskoulussa tällä hetkellä puhuta tarpeeksi selkeästi politiikasta.

– Kun puhutaan politiikasta, käytetään vaikeita termejä. Siksi nuorista on vaikeaa miettiä, mitä he haluaisivat, sanoo Peuhkuri.

Vaikka kahdeksasluokkalaiset eivät pääse vielä äänestämään virallisissa kuntavaaleissa, he toivovat Lappeenrannan ehdokkaiden ottavan huomioon erityisesti nuorten harrastusmahdollisuudet.

– Esimerkiksi monet koripallopaikat ovat aina todella täynnä eikä vapaita pelipaikkoja löydy, Vauhkonen kertoo.

Ilmastoasioista kiinnostuneet Peuhkuri ja Vauhkonen ovat kuitenkin saaneet jonkinlaista kosketuspintaa vaikuttamiseen, sillä he ovat mukana paikallisessa nuorten ilmastoryhmässä.

– Ryhmässä jutellaan osallistumisesta tapahtumiin, joissa voi vaikuttaa ilmastoasioihin. Olemme puhuneet esimerkiksi siitä, tarvittaisiinko Lappeenrantaan lisää pyöräteitä.

Nuorisovaalien valtakunnallinen tulos julkistetaan 26. toukokuuta.