Suomen hyönteismaailma muuttuu kovaa vauhtia – valtaosa nykyisistä lajeista harvinaistuu, mutta uusiakin tulee tilalle

Lämpimät säät ovat herättäneet hyönteiset liikkeelle ja hedelmäpuiden kukat odottavat pölyttäjiä. Vastailmestyneen hyönteisoppaan perusteella Suomenkin hyönteismaailmaan mahtuu niin tulokkaita, kadonneita kuin runsastuviakin lajeja. Kuinka moni tunnistaa esimerkiksi videolla näkyvän rusomuurarimehiläisen?

Lämpimät säät ovat herättäneet hyönteiset taas liikkeelle
Lämpimät säät ovat herättäneet hyönteiset taas liikkeelle

Satavuotiaan keltaisen puutalon seinustalla surraa parvi hyönteisiä Kaarinassa Turun kupeessa. Kauempaa katsoen lentäviä epäilisi kärpäsiksi, mutta toukokuun lämpimät eivät vielä ole saaneet kärpäsiä heräämään kuin yksittäin.

Mutta eipä ole asiantuntija kaukana, sillä talon omistaa Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön erikoistutkija Kari Kaunisto. Häneltä ja museomestari Veikko Rinteeltä ilmestyi tänä keväänä Hyönteisiä Suomen luonnossa -kirja, jossa käsitellään viimeaikaisia muutoksia hyönteismaailmassamme.

Kaunisto tunnistaa oitis seinällä lentelevät otukset rusomuurarimehiläisiksi. Kyseessä on tulokaslaji. Ensimmäiset havainnot lajista tehtiin maassamme vuonna 2006 Imatralta ja nyt tuo tehokas pölyttäjä on levinnyt kulovalkean tavoin eteläiseen Suomeen.

– Naarasrusomuurarimehiläiset tykkäävät tehdä talon tai muurin reunojen koloihin pieniä käytäviä, mihin ne munivat kuhunkin yhden munan. Sitä ennen ne vuoraavat kolon siitepölyllä eli munivat sinne ruokavaraston keskelle ja yrittävät sitten taas löytää seuraavan sopivan kolon, Kaunisto kertoo tulokkaan tavoista.

Rusomuurarimehiläiset pörräävät talojen seinustoilla ja pysähtyvät välillä hetkeksi sen verran, että kuvaaminen saattaa onnistua. Kuva: Markku Sandell / Yle
Rusomuurarimehiläiskoiraan päänseudun karvoitus on valkoinen. Kuva: Kari Kaunisto

Tiettävästi tämä tulokas ei liene erityisen haitallinen kotoperäisille mehiläislajeille, vaikka onkin voimakkaasti runsastunut.

– Keväällä, jo huhtikuun lämpiminä päivinä ne ovat aikaisimpia lentoon lähteviä mesipistiäislajeja ja hyviä yleispölyttäjiä. Oikeastaan se näyttää tällä hetkellä olevan mukava lisä suomalaiseen lajistoon.

Tutkijan omasta pihapiiristä löytyi heti mielenkiintoisia hyönteislajeja. Kuva: Markku Sandell / Yle

Kevään kimalaiskuningattaret

Toinen helpommin huomattava tulokaslaji on kontukimalainen. Uutuuskirjan lajeista sekin ehti jo lentää suristen Kauniston pihamaalla.

Keväisin kuningattaret etsivät sopivia munintapaikkoja ja lentelevät liki maanpintaa. Huomattavan isokokoinen kimalainen ei jää helposti havaitsematta.

– Laji löytyi vuonna 1993 Suomen luonnosta. Nyt se on Uudellamaalla ja Turun seudulla yksi runsaimmista mesipistiäislajeista, Kari Kaunisto sanoo.

Kontukimalaiskuningattaren tunnistaa ruskeankeltaisista karvavöistä. Kuva: Kari Kaunisto

Kontukimalaisia on tuotu kasvihuoneisiin tomaattiviljelmille ja mansikkamaille pölyttäjäksi, mutta se on levinnyt etelämpää myös omia teitään. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana laji on runsastunut voimakkaasti.

Suomessa tavataan Kauniston mukaan 37 kimalaislajia. Niiden merkitys kasvien pölyttäjinä on merkittävä ja maailmanlaajuisesti kimalaisten, kärpästen ja mehiläisten tarjoamien ruuantuotantoon vaikuttavien pölytyspalveluiden arvoksi on hahmoteltu vuosittain jopa yli 500 miljardia dollaria.

Kasvihuoneista on levinnyt myös harlekiinipirkko. Sen tehtävänä on ollut syödä kirvoja kasvustoista, mutta luontoon levitessään se popsii tehokkaasti myös muiden kotoisten leppäpirkkojen toukkia.

Kontukimalaisen saattaa tavata kotipihan terassilta varhain keväällä. Kuva: Markku Sandell / Yle

Kosteikon laidalta löytyi direktiivilaji

Vaihdamme maisemaa Kauniston kotipihalta lähistöllä sijaitsevalle Järvelän kosteikolle, missä sattumalta juuri biologian opiskelijoiden kenttäkurssilaiset tutkivat lajistoa.

Kari Kaunisto seuraa myös lintujen kevätmuuton vaiheita ja jo kotipihaan kuului etäinen leppälinnun visertely ja hernekertun taksutteleva varoitusääni. Järvelän kosteikko on entistä peltoa, jonka kevättulvat oli tapana pumpata läheiseen Littoistenjärveen.

Reilu kymmenen vuotta sitten yhtenä keväänä tyhjennysoperaatio ei onnistunutkaan ja pelloista muodostui nykyinen lintuparatiisikosteikko.

Kosteikon kaislikoissa kurnuttaa äänekkäitä vihersammakoita, joiden alkuperää voi vain arvailla. Kari Kaunisto epäilee ihmisen vaikuttaneen näiden lajien leviämiseen ja nyt niitä on alueella tuhansittain.

Miten sammakot muokkaavat Järvelän kosteikon ekosysteemiä, se jää vain arvailujen varaan, mutta kyseessä on kansallisesti haitalliseksi arvioitu vieraslaji.

Mustaa hyönteishaavia kantava Kaunisto pysähtyy rantaniitylle ja jaloissa vilahtaa lentäen melko väritön, pitkäsiipinen hyönteinen.

– Oho, idänkirsikorento!

Yksilöä ei voi ottaa haavilla lähempään tarkasteluun, koska kyseessä on EU:n luontodirektiivin laji. Hetken päästä korento on jo hävinnyt talven kulottaman heinikon kätköihin.

Erikoistutkija Kari Kaunisto tutkailee Järvelän kosteikon toukokuista hyönteismaailmaa. Kuva: Markku Sandell / Yle

Idänkirsikorento on sen takia jo varhain keväällä liikkeellä, lisääntyy, ja sen seuraava sukupolvi lähtee jo samana syksynä lentoon, Kaunisto kertoo.

Suomessa tämä korentolaji on rauhoitettu ja luontodirektiivilaji, joka elelee rantaniityillä. Sen lisääntymispaikkojen hävittäminen on kielletty, mutta harva maallikko taitaa niitä tuntea. Idänkirsikorento (siirryt toiseen palveluun) on noin tulitikun mittainen, vaaleanruskeahko sudenkorento.

Kauniston ja Rinteen kirjassa esiteltyjä tulokaslajeja ovat myös esimerkiksi saksanampiainen, joka havaittiin ensi kerran Ahvenanmaalta jo vuonna 1948, mutta on runsastunut voimakkaasti vasta 2000-luvulla. Nyt laji on yleinen Jyväskylän korkeudelle asti. Suomen lajistoon ovat tulleet myös monet ludelajit, kuten mustaoranssijuovainen pyjamalude.

Kirjassa kerrotaan myös monista harvinaisista vaeltajista, joita tavataan meillä satunnaisesti. Niitä ovat esimerkiksi perhosiin kuuluva kiertokiitäjä, jonka ensimmäinen sukupolvi lähtee Afrikasta ja toinen Euroopassa varttunut sukupolvi eksyy joskus Suomeenkin.

Mesipölyttäjä työssään kirsikkapuussa. Kuva: Markku Sandell / Yle

Kuinka kauan sudenkorento elää?

Järvelän kosteikolla punanokkaiset liejukanat mekastavat auringonpaisteessa. Biologi nappaa korviinsa myös lähimetsässä laulavan mustapääkertun ja taivaalla kiikittävän nuolihaukan.

Kari Kaunisto naurahtaa, kun kysyy sudenkorentojen eliniästä. Vain päivänkö ne saavat lentää kosteikkojen yllä?

– Se käsitys on varmaan tullut joistain kaksisiipisiin kuuluvista päivänkorennoista. Niistä monet lajit ovat aikuisena hyvin lyhytikäisiä, ääritapauksissa ne elävät kuoriutumisen jälkeen vain alle tunnin.

Sudenkorennot sen sijaan elävät tähän verrattuna paljon pidempään, kun jo toukkavaihe kestää useimmilla suomalaisilla lajeilla vuodesta kolmeen. Jotkut ulkomaiset vuoristolajit elävät jopa lähemmäs vuosikymmenen toukkana, Kaunisto kertoo.

Valtaosa lajeista harvinaistuu

Suomen luonnon uhanalaisuutta kuvaava Punainen kirja julkaistiin edellisen kerran vuonna 2019. Siinä arvioitiin noin kymmenen prosenttia hyönteislajistostamme uhanalaisiksi. Kauniston mukaan valtaosa aljeista harvinaistuu.

Suomessa arvioidaan olevan noin 24 000 hyönteislajia, ja koko maailmassa tällä hetkellä tunnettuja lajeja lähes miljoona. Tuntemattomia hyönteislajeja taas arvioidaan olevan vielä monia miljoonia lisää.

Hyönteiskantojen on arvioitu romahtaneen joidenkin tutkimusten mukaan 20–30 prosenttia viimeisten 50 vuoden aikana ja tahti näyttää vain kiihtyvän.

Muurahaissinisiipi, Suomen suurin sinisiipilaji, ei ole koskaan ollut täällä järin yleinen, mutta nykyisin sen voi nähdä enää parissa paikassa ja vain erittäin hyvällä onnella. Kuva: Nature Photographers Ltd / Alamy / AOP

– Monet perinnebiotoopeilla elävät lajit ovat uhanlaisia. Avoimien paahdealueiden, suoalueiden, sekä vanhojen metsien lahopuista riippuvaiset lajit ovat erityisen ahtaalla, Kaunisto sanoo.

Mikä sitten verottaa hyönteisiä? Esimerkiksi hyönteismyrkyt, kuten neonikotinoidit, vähentävät tehokkaasti eliöstöä. Kaunisto kertoo, että jopa Euroopan unionissa hyväksyttyjen turvallisuusarvojen sisällä olevien myrkkymäärien on todettu vähentävän vesiympäristössä olevaa hyönteislajistoa jopa 30 prosenttia.

– Monissa paikoissa muualla myrkkyjen käyttöä ei pystytä valvomaan juurikaan ja niitä päätyy luontoon aina vain enemmän.

Nokkosperhonen keväisellä niityllä Järvelän kosteikolla.

Uudessa kirjassa käydään läpi monia hyönteismaailman muutoksiin johtaneita taustatekijöitä. Yksi tällainen on soiden ojittaminen. Se on muokannut ympäristöä niin, että aiemmin yleinen suokirjosiipiperhonen on lähes hävinnyt eteläisimmästä Suomesta.

Paahderinteiden yleinen asukas palosirkka puolestaan oli 1950-luvulla yleinen, mutta nyt sillä on enää toistakymmentä esiintymisaluetta.

Niittiteoria vertauksena

– Usein sitä havainnollistetaan lentokoneen esimerkillä. Jos lennon aikana siitä aletaan pikkuhiljaa irrottelemaan ruuveja, niin kyllähän se ilmassa pysyy jonkin aikaa, mutta tietyn rajan jälkeen kyyti voi loppua nopeastikin, Kari Kaunisto avaa vertausta.

Kadonneiden lajien määrittäminen lopullisesti kadonneiksi voi olla hankalaa. Kauniston mukaan näin on varsinkin tapauksissa, joissa tiettyä lajia on esiintynyt laajalla alueella. Hävinneitä lajeja löytyy monista ryhmistä, kuten vanhojen metsien kovakuoriaisista, Kaunisto laskeskelee.

Hän ottaa esimerkiksi jalokuoriaiset, joiden toukat kaivertavat puihin koloja. Nämä puihin syntyneet kolot muokkaavat ympäristöä suotuisaksi monille muille lajeille. Syntyy dominoilmiö.

– Jos sieltä poistetaan yksi lenkki tästä ketjusta, siitä seurata harmia muuhun ekosysteemiin.

Biologeilla on oma ammattitautinsa

Turun yliopistossa on tutkittu runsaasti punkkeja eli puutiaisia, jotka ovat levinneet laajasti eri ympäristöihin. Punkkeja luullaan usein virheellisesti hyönteisiksi, mutta ne kuuluvatkin hämähäkkieläimiin.

– Ne erottaa hyönteisistä esimerkiksi jalkojen lukumäärällä eli aikuisella puutiaisella on kahdeksan jalkaa, kun hyönteisillä tavallisesti on kuusi. Hämähäkkieläimillä on kaksiosainen ruumis ja hyönteisillä kolmiosainen, erikoistutkija Kari Kaunisto valistaa.

Hänellä itsellään on kenttätöiden takia kokemuksia punkin puremista tarkoista punkkisyyneistä huolimatta. Kaunistolla todettiin muutamia vuosia sitten neuroborrelioosi, johon vaadittiin vahvoja suonensisäisiä antibiootteja.

– Se taitaa olla aika lailla sellainen maastobiologien ammattitauti, Kaunisto toteaa.

Lue myös: