1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. mopot

ABC:n pihalta alkoivat bileet, jotka jatkuivat 450 nuoren voimin pitkin Imatraa – hätäkeskuksen puhelin soi, poliisi jakoi kymmeniä sakkoja

Parikymmentä autoilijaa sai sakkoja tarpeettomasta ja häiritsevästä ajosta. Porukasta paljastui pari ajokortitonta ja poliisi otti talteen muutaman viritetyn mopon.

Kumi palaa ja renkaiden ominaisuudet muuttuvat kehnommiksi. Arkistokuva. Kuva: Turkka Korkiamäki

Poliisi on joutunut puuttumaan mopoilijoiden ja autoilijoiden häiriökäyttäytymiseen Imatralla.

Lauantai-iltana Imatran ABC-liikenneasemalta alkaneeseen kokoontumiseen osallistui 200 – 300 autoilijaa ja noin 150 mopoilijaa. Miitti oli kokoluokassaan kevään ensimmäinen Imatralla.

Äänekkään ja kadut tukkineen joukon reitti kulki Ukonniemen kautta Vuoksenniskalle ja Kurkvuoreen ja eteni Imatranajon lähtösuoran kautta Rajapatsaan kaupunginosaan. Kumia poltettiin ja autoista huudatettiin musiikkia ikkunat auki.

Metelistä häiriintyneet imatralaiset soittivat hätäkeskukseen. Puheluja tuli toistakymmentä pitkin iltaa ja yötä.

Neljä poliisin partiota oli paikan päällä seuraamassa nuorten meininkiä.

– Kyllähän se melkoista ruuhkaa aiheuttaa, kun kolme tai neljä mopoilijaa ajaa rinnakkain. Siinä keulitaan, ja mitä enemmän on yleisöä sitä enemmän temppuillaan ja poltetaan kumia, sanoomopomiittiä seurannut ylikonstaapeli Raimo Väisänen Kaakkois-Suomen poliisista.

Mopoilijat ajelivat liikkuvien autojen välissä

Eniten Väisästä huolestuttaa mopoilijoiden rämäpäinen käytös ja huoleton ajelu liikkuvien autojen välissä.

– Suurin osa porukasta on fiksusti käyttäytyviä nuoria. Joukossa tyhmyys kuitenkin tiivistyy ja näyttämisen halu kasvaa, sanoo Väisänen.

Parikymmentä autoilijaa sai lauantain ja sunnuntain välisenä yönä sakkoja tarpeettomasta ja häiritsevästä ajosta, joka on kielletty kello 22 jälkeen.

Lisäksi poliisi otti talteen muutaman viritetyn mopon. Jokunen ajokortiton mopoilijakin löytyi.

– Mopoilijoiden käytökseen liittyy vielä sellainen ilmiö, että poliisia yritetään kaikin keinoin ärsyttää lähtemään takaa-ajoon, sanoo Väisänen.

Viranomaisyhteistyö ja vanhempien vastuullisuus tarpeen

Ylikonstaapeli Raimo Väisänen on seurannut nuorten liikennekäyttäytymistä vuosikymmenten ajan.

Hänestä ongelmana on se, ettei nuorilla ole kaupungilla mitään paikkaa, missä he voisivat olla turvallisesti ja häiritsemättä muita asukkaita.

– Mutta sitten tulee se vastuukysymys, että pitäisi saada joku koordinoimaan, että toiminta pysyisi järjen rajoissa, sanoo Väisänen.

Imatralla selvittiin ilmaan kolareita tai loukkaantumisia.

Väisäsestä sopiva kombinaatio löytyy poliisin, sosiaalityön ja kaupungin nuoriso- tai vapaa-aikatoimen yhteistyöstä.

Myös nuorten vanhemmilta hän toivoo nykyistä napakampaa otetta ja vastuullisuutta.

– Vanhempien olisi huolehdittava, että heidän junioreillaan on mopot asiallisessa ja laillisessa kunnossa ja kilvet paikoillaan. Onko ylipäätään järkevää, että 15–16 -vuotias nuori on yöllä yhden, kahden maissa tuollaisessa tapahtumassa mukana, Väisänen kysyy.

Etelä-Karjalassa miitteihin osallistuvat mopoilijat ja nuoret autoilijat tulevat paikalle noin sadan kilometrin säteeltä Lappeenrannasta, Joutsenosta, Imatralta ja Ruokolahdelta.