1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Tampere

Tampere myy palan kansallismaisemaa – Frenckellin tehdaskiinteistöön suunnitellaan hotelleja, ravintoloita, museota ja kylpylää

Tamperelaispoliitikot päättivät historiallisen teollisuusrakennuksen kaupasta maanantain ja tiistain välisenä yönä. Tammerkosken rannalla sijaitsevan kiinteistön kauppahinta on 14,3 miljoonaa euroa. Tampereen ensimmäinen tontti jää kaupungin omistukseen.

Frenckellin punatiilinen kiinteistö on rakennettu pääosin 1900-luvun alussa. Tammerkosken rannalla on ollut tällä paikalla teollista toimintaa 1700-luvulta saakka. Kuva: Marko Melto / Yle

Tampereen kaupunginvaltuusto on päättänyt myydä historiallisen Frenckellin tehdaskiinteistön sijoitusyhtiö M/K Tampere IV Oy:lle 14,3 miljoonalla eurolla. Päätös syntyi pitkän keskustelun ja useiden äänestysten jälkeen tiistain puolelle venyneessä kokouksessa.

Tampereen kansallismaisemassa sijaitsevassa rakennuksessa on tilaa yli 14 000 neliötä useissa siivissä. Frenckellin tontti jää kaupungin omistukseen, ja kaupunki laskee saavansa vuokratuloa noin 500 000 euroa vuodessa.

Aarne Raevaara (ps.) esitti kaupunginhallituksen esityksen pöydällepanoa. Käsittelyä päätettiin jatkaa äänin 43–22 (yksi tyhjä).

Lassi Kalevan (ps.) mielestä Frenckellin myynti on rikos veronmaksajia kohtaan.

– Ei saa myydä kruununjalokiveä, Kaleva sanoi kokouksessa ja teki palautusesityksen.

Käsittelyä päätettiin jatkaa äänin 50–13 (kaksi tyhjää).

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esitti puheenjohtajansa Mikko Aaltosen suulla kaupunginhallituksen myyntiesityksen hylkäämistä.

– Kerran myytyä ei saa takaisin, hän perusteli.

Kaupunginhallituksen myyntiesitys hyväksyttiin lopulta äänin 50–13 (kaksi tyhjää).

Teatteri jatkaa, uutena suunnitelmissa museo, hotelleja ja kylpylä

Uutta omistajaa haettiin tarjouskilpailulla. Kilpailun voittaneen sijoitusyhtiön M/K Tampere IV Oy:n taustalla on Aare Invest Oy, jonka toimitusjohtaja Marko Kuusiston mukaan kyse on pitkäaikaisesta investoinnista.

– Tämä on hyvin pitkäkestoinen ja aika matalatuottoinen investointi alusta asti. Enemmän luotamme siihen, että tämä on ja pysyy Tampereen ykkösalueena tuleville sukupolville asti.

Frenckellin ostavan sijoitusyhtiön edustaja Marko Kuusisto haluaa elävöittää vanhan punaisen tiilitalon niin, että siellä on tiloja kaikille tamperelaisille. Kuva: Marko Melto / Yle

Kuusisto suunnittelee kiinteistöön muun muassa kahta hotellia, kylpylää, toimistotiloja, ravintoloita ja museota. Frenckellissä toimiva Tampereen Teatteri jatkaa pitkäaikaisena vuokralaisena.

Tampereen virastoväki on jäämässä tiloihin näillä näkymin vielä neljäksi vuodeksi vuokralaiseksi, kunnes virastotalon remontti ja laajennus valmistuu. Pääomavuokra on 105 000 euroa kuukaudessa.

Frenckellin kiinteistön myynti on herättänyt viime metreillä kovaa kritiikkiä Tampereen kaupungin sisällä. Tampereen Tilapalveluiden suunnittelupäällikkö Mikko Allinniemi pitää vanhan tehdasrakennuksen myymistä historiallisena virheenä. Lue Allinniemen perustelut täältä.

Korjattu Raevaaran etunimi ja puolue 19.5. klo 09:30.

Lue myös:

Kaupungin työntekijät arvostelevat Frenckellin kauppaa: "Historiallinen virhe" – Tampereen kaupunginvaltuusto päättää asiasta tänään

Tampereen kaupunginhallitus esittää Frenckellin kiinteistön myymistä

Tampere on myymässä historiallisen Frenckellin tehtaan kansallismaisemasta – yli 14 miljoonan kauppaa esitetään kaupunginhallitukselle

Tampereen keskusvirastotalon uusiminen on viiden vuoden urakka