1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kavallus

Rahaa paloi matkusteluun ja ravintoloihin – ex-toiminnanjohtaja joutuu korvaamaan kavaltamalleen yhdistykselle lähes 170 000 euroa Kouvolassa

Käräjäoikeus on tuominnut Kouvolan ydinkeskusta ry:n entisen toiminnanjohtajan törkeästä kavalluksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta ehdolliseen vankeuteen ja isoihin korvauksiin. Entinen toiminnanjohtaja oli käyttänyt yhdistyksen varoja omiin tarkoituksiinsa.

Kavallus
Kävelykatu Manski Kouvolassa.
Kouvolan ydinkeskusta ry:n tehtävä on kehittää kaupunkikeskustan vetovoimaisuutta ja viihtyisyyttä. Kuvassa kävelykatu Manski.Antro Valo / Yle

Kymenlaakson käräjäoikeus on tuominnut Kouvolan ydinkeskusta ry:n entisen toiminnanjohtajan törkeästä kavalluksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta vuoden ja seitsemän kuukauden pituiseen ehdolliseen vankeuteen.

Entinen toiminnanjohtaja velvoitetaan korvaamaan Kouvolan ydinkeskusta ry:lle aiheuttamastaan taloudellisesta vahingosta noin 143 000 euroa viivästyskorkoineen.

Lisäksi hän joutuu korvaamaan yhdistykselle selvittelykuluja ja oikeudenkäyntikuluja yhteensä lähes 27 000 euroa.

Ravintoloita ja rahapelejä

Käräjäoikeus katsoo, että entinen toiminnanjohtaja on ollut yhdistyksessä vastuullisessa asemassa ja vastannut käytännössä yksin yhdistyksen rahavarojen käytöstä. Käräjäoikeuden mukaan hän on tässä asemassa hyödyntänyt häneen kohdistettua luottamusta käyttämällä yhdistyksen varoja omiin tarkoituksiinsa.

Varoja oli käytetty muun muassa matkoihin. Käräjäoikeus katsoo, että matkalaskujen lukumäärää ja niillä veloitettuja euromääriä voidaan pitään hyvin suurina ottaen huomioon yhdistyksen toiminnan laatu ja laajuus. Käräjäoikeuden mukaan kaikki matkalaskut eivät olleet todellisia, vaan entinen toiminnanjohtaja oli tehnyt matkalaskut saadakseen siirrettyä yhdistyksen varoja oikeudettomasti itselleen.

Käräjäoikeuden mukaan entinen toiminnanjohtaja oli käyttänyt varoja myös esimerkiksi ravintola- ja alkoholiostoihin. Hän oli tehnyt lisäksi vaateostoksia sekä apteekkiostoja, jotka käräjäoikeus katsoi hänen ostaneen pääosin omaan käyttöönsä.

Syytettä tukevana näyttönä esitettiin, että entinen toiminnanjohtaja oli vuosina 2013–2017 käyttänyt rahapeleihin moninkertaisesti enemmän rahaa kuin hänen palkkatulonsa olivat vuodessa. Tällä haluttiin todistaa, että entisen toiminnanjohtajan omat palkkatulot eivät voineet riittää pelaamiseen. Käräjäoikeus katsoo, ettei entisen toiminnanjohtajan syylllisyydestä jää järkevää epäilyä.

Korvaussumma pieneni

Alun perin syyttäjä vaati vähintään 2,5 vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta törkeästä kavalluksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta. Entisen toiminnanjohtajan epäiltiin kavaltaneen yhdistykseltä yli 230 000 euroa.

Entisen toiminnanjohtajan epäiltiin käyttäneen yhdistyksen varoja luvatta esimerkiksi matkalaskuihin ja kampaamokäynteihin.

Lue lisää: Keskustayhdistyksen ex-toiminnanjohtajan epäillään tuhlanneen yhdistyksen rahoja omiin menoihinsa Kouvolassa – syyttäjä vaatii 2,5 vuoden ehdotonta vankeutta

Oikeudenkäynnin aikana syyttäjä kuitenkin lievensi vaatimustaan sen verran, ettei ottanut kantaa vankeusrangaistuksen pituuteen. Kouvolan Sanomien (siirryt toiseen palveluun) mukaan oikeudenkäynnin aikana selvisi, että osa kiistanalaisiksi oletetuista laskuista olikin liittynyt yhdistyksen toimintaan.

Verovaroin tuettu yhdistys

Kouvolan ydinkeskusta ry:n tehtävä on kehittää ja ylläpitää kaupunkikeskustan vetovoimaisuutta ja viihtyisyyttä sekä kehittää Kouvolassa toimivien yritysten välistä yhteistyötä.

Yhdistyksen toimintaa on tuettu myös verovaroin. Esimerkiksi vuosina 2015–2017 Kouvolan kaupunki maksoi yhdistykselle sopimuksen mukaista tukea 140 000 euroa. Tämän jälkeen summa on ollut vuosittain 50 000 euroa.

Lisäksi yhdistys on saanut kaupungilta tukea Kouvolan keskustassa järjestettävien tapahtumien, kuten Taiteiden yön, järjestämiseen.

Lue lisää: Verorahoja hukkui matkoihin ja kampaajakäynteihin – Kouvola ihmeissään harvinaisesta taloussotkusta

Yhdistys saa rahaa myös yrittäjien jäsenmaksuista sekä esimerkiksi keskustan tori- ja terassipaikkojen vuokraamisesta.

Tutkinta kestänyt vuosia

Epäilyt kavalluksesta heräsivät, kun Kouvolan ydinkeskusta ry:n toiminnanjohtaja vaihtui vuonna 2017. Uusi toiminnanjohtaja huomasi epäselvyyksiä taloudenpidossa ja kertoi asiasta yhdistyksen hallitukselle.

Yhdistyksen hallitus käynnisti erityistilintarkastuksen, jossa ilmeni henkilökohtaisiin asioihin liittyviä kuluja. Yhdistyksen kirjanpitoaineisto tutkittiin viiden vuoden ajalta, vuosilta 2013–2017.

Poliisin esitutkinta valmistui lokakuussa 2019, minkä jälkeen rikostutkinta siirtyi syyteharkintaan.

Käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen.

Entisen toiminnanjohtajan asianajaja Mauri Dunder ei ollut yllättynyt tuomiosta, vaan hänen mukaansa se oli kutakuinkin odotetunlainen. Asianajajan mukaan entinen toiminnanjohtaja ei kommentoi tuomiota.

Lue myös:

Kouvolan keskustayhdistyksen taloussotkuja aletaan tänään perata käräjäoikeudessa – ex-toiminnanjohtajaa on epäilty yhdistyksen rahojen kavaltamisesta jo vuosia

Käräjäoikeus alkaa puida Kouvolan keskustayhdistyksen rahasotkuja – entisen toiminnanjohtajan epäillään kavaltaneen yhdistyksen varoja yli 200 000 euroa