1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ravintolaterassit

Jyväskylässä sataman jättiterassi aukeaa juhannusviikolla – katso lista ravintoloista

Jyväskylässä isoa terassialuetta Lutakonaukion laidassa kokeiltiin ensimmäistä kertaa viime kesänä.

Lutakonaukion laidassa oli ilso terassialue myös viime kesänä. Kuva: Heli Kaski / Yle

Jyväskylässä Lutakon sataman iso terassialue on määrä avata juhannusviikolla, 22. kesäkuuta. Jättiterassia ei avata ennen 17.6.-20.6. järjestettäviä kansainvälisiä ruokamarkkinoita, koska se jouduttaisiin markkinoiden alta tilapäisesti purkamaan.

Kesäterassipaikkoja satamaan saivat tänä vuonna hakea Jyväskylän keskusta-alueella toimivat ravintolat.

Jättiterasilla syötävää ja juomaa tarjoavat kesällä Ravintola Sohwi, Sataman Onni, Matsi baari, Katin Paakkelsit Tuore, Taikuri ravintolat ja Vanha Freda.

Lutakonaukion järven puoleiseen reunaan rakentuvalle terassialueelle tulee 1200 asiakaspaikkaa. Viime kesänä asiakaspaikkoja oli 900.

Ravintola Sohwin yrittäjä Juha Oksanen kertoo, että alueelle tulee myös esiintymislava ja tarkoitus on tarjota terassiasikkaille elävän musiikin lisäksi laajalla skaalalla kulttuuria, vaikkapa stand-up -esityksiä ja mahdollisesti teatteriakin.

Terassin aukiololla on säävaraus. Alkoholin anniskelu loppuu alueella arkisin kello 22 ja terassi suljetaan puoliltaöin. Viikonloppuna yhtenä päivänä alkoholia voi anniskella puolilleöin ja terassi suljetaan 01.

Oksasen mukaan terassialueen äänentoistoon on kiinnitetty tänä vuonna erityistä huomiota, ettei melusta aiheutuisi haittaa lähialueen asukkaille.

Lue myös:

Jyväskylä etsii taas ravintoloita Lutakon sataman terassialueelle - paikka tiedossa kuudelle yrittäjälle