1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Euroopan unioni

Kesämatkailu Euroopassa on vielä täysin auki – koronapassin käytöstä ei ole sopua EU:ssa eikä Suomessa

Euroopan parlamentti haluaisi helpottaa rajanylityksiä ilmaisilla koronatesteillä, jotka rahoitettaisiin hätätilarahaston varoista.

Digitaalisen koronatodistuksen käyttöä testattiin huhtikuussa Hollannissa Keukenhofin kukkapuistossa. Kuva: Ramon van Flymen / EPA

"Koronapassista" eli EU:n yhteisestä digitaalisesta koronatodistuksesta käydään parhaillaan viimeistä vääntöä.

Tapetilla on kaksi asiaa.

Välttävätkö rokotetut tai koronan sairastaneet karanteenin, kun he matkustavat toiseen EU-maahan? Entä pitääkö EU-maiden tarjota rajanylittäjille ilmaiset koronatestit?

Näistä asioista ei ole EU:ssa päästy sopuun. Komission, neuvoston ja parlamentin neuvottelu päättyi eilen tiistaina tuloksettomana. Neuvotteluja jatketaan jo huomenna torstaina.

Asialla on kiire, sillä kesän matkailusesonki on ovella.

Parlamentti: karanteenit pois rokotetuilta

EU-koronatodistus sisältäisi merkinnän koronarokotuksesta, koronan sairastamisesta ja koronatestituloksesta.

Tarkoitus on helpottaa matkailua: tiedot olisivat yhtenäisessä muodossa, ja ne voisi tarkistaa rajalla älypuhelimesta. Teknisesti todistus on kutakuinkin valmis: pilottiversiota on jo testattu viime viikosta alkaen useissa jäsenmaissa.

Jäsenmaat ja Euroopan parlamentti ovat kuitenkin erimielisiä siitä, mihin todistus varsinaisesti oikeuttaisi.

Parlamentti haluaa, että todistuksen haltija vapautuisi karanteeneista ja testeistä. Lisäksi se vaatii matkustajille ilmaisia koronatestejä, jotta vapaan liikkuvuuden piiriin pääsisivät esimerkiksi nuoret, jotka eivät ole vielä saaneet rokotusta.

Parlamentin ajatus on, että jos matkustus on todistuksesta huolimatta vaikeaa ja kallista, todistus ei hyödytä. Se ehdotti keskiviikkona (siirryt toiseen palveluun), että ilmaisia testejä kustannettaisiin EU:n hätätilarahastosta– josta on kustannettu myös rokote- ja suojavarustehankintoja.

Esimerkiksi Suomessa koronatesti oireettomille maksaa halvimmillaan noin 150 euroa.

Euroviisujen työntekijät jonottamassa koronatestiin Ahoy-areenan parkkipaikalla Rotterdamissa. Kuva: Berislav Jurišić / Yle

Jäsenmaat haluavat pitää päätösvallan itsellään

Valtaosa jäsenmaista vastustaa ilmaisia testejä. Tosin esimerkiksi Ranska ilmoitti (siirryt toiseen palveluun) äskettäin ottavansa ilmaiset testit käyttöön saadakseen maahan turisteja.

Jäsenmaat ovat myös ehdottomasti halunneet pitää itsellään päätösvallan jatkaa tarvittaessa maahantulorajoituksia, kuten karanteeneja, myös koronatodistuksen haltijoille.

Neuvottelutilanne on hankala, kuvaa Suomen Brysselin EU-edustuston erityisasiantuntija Pasi Mustonen.

– Tilanne näyttää haastavalta. Mutta paine sovun syntymiseen kasvaa ja puheenjohtaja Portugali hakee kompromisseja.

Jäsenmaiden näkemyksessä ei Mustosen mukaan ole juurikaan joustovaraa, koska parlamentin vaatimukset ulottuvat kansallisen toimivallan alueelle.

Suomikin vastustaa ilmaisia testejä ja maahantulorajoitusten poistamista. Vielä ei ole tietoa siitä, mitä mieltä Suomi ja muut jäsenmaat ovat parlamentin ehdotuksesta rahoittaa testejä hätätilarahastosta.

Suomen oma järjestelmä pian valmis, mutta käyttö vielä auki

Moni EU-maa, myös Suomi, on ensin ottamassa käyttöön oman kansallisen todistuksen.

Suomen oma todistus on tulossa käyttöön toukokuun aikana (siirryt toiseen palveluun) kansalaisten Omakanta-järjestelmään. Se sisältää aluksi tiedon vain rokotuksista. EU-todistuksen mukaiset tiedot taudin sairastamisesta tai negatiivisesta testituloksesta lisätään Omakanta-palveluun heinäkuussa.

– Toukokuun loppuun mennessä jokainen saa Omakanta-palvelusta todistuksen koronarokotuksesta, kertoo sosiaali- ja terveysministeriön (STM) johtaja Minna Saario.

Rokotustieto tulee Omakantaan viiden vuorokauden sisällä rokotuksen saamisesta.

Myös Suomessa todistuksen käyttötarkoitus rajanylityksiä lukuun ottamatta on vielä avoinna. Vielä ei siis tiedetä, voidaanko esimerkiksi joukkotapahtumia avata rokotetuille tai koronan jo sairastaneille.

– Meillä ei toistaiseksi ole tiedossa tällaisia hankkeita muista ministeriöistä. Jos sellaisia tulee, niin olemme tukemassa asian selvittelyä, kommentoi STM:n ylilääkäri Paula Tiittala.

Virusmuunnokset uhkaavat vapaita rajanylityksiä

Matkailukesästä ei voi ainakaan vielä povata kovin vapaata.

Aiempien virusmuunnosten rinnalle huolenaiheeksi on tullut intialainen muunnos, joka on lyhyessä ajassa nostanut päätään useissa maissa. "Intialainen" on aiheuttanut viime päivinä paljon tartuntoja esimerkiksi Keski-Pohjanmaalla.

Pelko muunnosten leviämisestä pitää talven tiukkoja rajoituksia vasta purkavia jäsenmaita varpaillaan. EU-sisärajavalvonnan oli määrä loppua Suomessakin kesäkuussa, mutta rajojen avaamista ollaan siirtämässä myöhemmäksi.

Tilanne on hankalin mahdollinen: tautitilanteen kehittymistä on hankala ennustaa, mutta päätöksiä kaivataan nyt. Matkailusta elävien maiden, kuten Kreikan, silmissä siintää Euroopan suosituin lomakuukausi elokuu.

Ennen sitä järjestetään jalkapalloilun EM-kilpailut eri puolilla Eurooppaa. Suomalaisetkin kannattajat pohtivat juuri kuumeisesti, voivatko matkustaa Suomen otteluihin Kööpenhaminaan ja Pietariin.

Yksi vapaamman matkailun uutinen tuli keskiviikkona: EU aikoo avata ulkorajansa (siirryt toiseen palveluun) täysin rokotetuille matkailijoille.

Lisää aiheesta:

EU yrittää saada yhteisen koronatodistuksen käyttöön kesällä – komissaari vakuuttaa aikataulun pitävän ainakin teknisen toteutuksen osalta

Matkustajien ennakkotestausmalli on yhä pahasti levällään ministeriössä – THL liputtaa kahden testin ja karanteenin puolesta

Pääseekö kesätapahtumiin koronapassin avulla? Tässä neljä kysymystä, jotka pitää vielä ratkaista