1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Tanska

Tanska muutti kantaansa: Hallitus aikoo tuoda Syyrian Isis-vankileireiltä maahan 19 lasta ja kolme äitiä, joilla on Tanskan kansalaisuus

Kyseessä on huomattava suunnanmuutos hallitukselta, jonka pääministeri oli useita kertoja vakuutellut, että Tanska ei nouda kansalaisiaan takaisin Syyrian leireiltä.

Tanska
Naisia ja lapsia kuorma-auton luona.
Tuntemattomia naisia lapsineen lähdössä al-Holin leiriltä kesäkuussa 2019.Ahmed Mardnli / EPA

Tanskan hallitus aikoo tuoda Syyriassa sijaitsevilta leireiltä maahan 19 lasta ja kolme äitiä, kertoi Tanskan ulkoministeri Jeppe Kofod tiedotustilaisuudessa.

Syyrian kurdijoukkojen pitämillä leireillä on ollut lukuisia ulkomaisia naisia, jotka aikoinaan matkustivat Syyriaan ääri-islamilaisen Isis-järjestön hallussaan pitämälle alueelle.

– Näemme nyt humanitaarisen tilanteen heikkenevän. Kukaan ei ole akuutissa kuolemanvaarassa, mutta ennuste lapsille siellä on vakava sekä psykologisesti että terveyden kannalta, Kofod sanoi Jyllands-Posten-lehden (siirryt toiseen palveluun) mukaan.

Tanskalaismedian mukaan kolmella maahan tuotavalla äidillä on Tanskan kansalaisuus. Maahan tuotavista lapsista 14 on saapuvien naisten lapsia.

Viisi muuta lasta halutaan tuoda maahan ilman leireille jääviä äitejään. Mediatietojen mukaan näillä äideillä ei ole Tanskan kansalaisuutta, mutta heitä yhdistää Tanskaan esimerkiksi entinen oleskelulupa. Näiden viiden lapsen tuonti Tanskaan vaatii äitien lupaa, jota ei ole vielä saatu.

Kyseessä on huomattava suunnanmuutos hallitukselta, jonka pääministeri Mette Frederiksen oli useita kertoja vakuutellut, että Tanska ei ole noutamassa omia kansalaisiaan takaisin Syyrian leireiltä.

– He ovat jättäneet Tanskan ja lähteneet osaksi Islamilaista valtiota [äärijärjestö Isisiä]. Lapset ovat kamalissa oloissa, mutta meidän näkemyksemme mukaan se ei tarkoita sitä, että ihmiset, jotka ovat kääntäneet selkänsä Tanskalle, tulisivat takaisin, Frederiksen kommentoi vielä muutama kuukausi sitten.

Päätökseen on arveltu vaikuttaneen muun muassa Tanskan turvallisuuspoliisin PET:n tekemä selvitys, jonka mukaan lasten radikalisoitumisen riski Syyriassa on suuri, mikä voi johtaa turvallisuusuhkiin Tanskalle.

– Hallituksen suhtautuminen ulkomaisiin taistelijoihin ei ole muuttunut. He ovat kaikin tavoin epätoivottavia Tanskassa, mutta on PET:n arvio, että on sopivinta evakuoida kolme naista, joilla on Tanskan kansalaisuus, ja heidän lapsensa, oikeusministeri Nick Hækkerup sanoi tiedotustilaisuudessa Tanskan TV2:n mukaan (siirryt toiseen palveluun).

Poliisin mukaan lapsia ei ollut mahdollista tuoda maahan kokonaan ilman äitejään. Lapsista vanhimpien kerrotaan olevan 12-vuotiaita.

Norjassa tuomio Isisin toimintaan osallistuneelle naiselle

Norjassa oikeus antoi toukokuun alussa kolmen ja puolen vuoden vankeustuomion äärijärjestö Isisin toimintaan osallistuneelle naiselle.

Naisen katsottiin avustaneen Isisin toimintaa hoitamalla kotia ja lapsia. Nainen noudettiin al-Holin leiriltä Norjaan toissa vuonna, kun toinen hänen lapsistaan sairastui vakavasti.

Suomessa keskusrikospoliisi on tutkinut kahta Syyrian al-Holin leiriltä palannutta naista ihmiskaupasta epäiltynä, kertoi Helsingin Sanomat (siirryt toiseen palveluun) alkukuusta.

Toisen esitutkinta oli päätetty näytön puuttumisen vuoksi. Ulkoministeriö kotiutti viime vuoden joulukuussa kaksi aikuista naista ja heidän kuusi lastaan Suomeen al-Holin leiriltä Syyriasta.

Aihepiiristä aiemmin:

Asiantuntija: Norjan Isis-tuomio ei mahdollinen Suomessa – kotityöt eivät riitä terrorismirikokseksi 6.5.2021

HS: Kahta al-Holista palannutta naista on epäilty ihmiskaupasta 4.5.2021

Al-Hol-operaation hintalappu: suomalaisten kotiuttaminen maksoi 395 000 euroa – UM: turvallisuuden kannalta paras kotiuttaa lapset pian 18.3.2021

Konsulikyydillä kotimaahan: Näin muut Pohjoismaat ovat onnistuneet hakemaan Isis-taistelijoiden lapsia Syyrian leireiltä 11.12.2019

Tanska evakuoi ensimmäisen Isis-lapsen leiriltä Syyriasta – 13-vuotiasta poikaa on ammuttu selkään 24.6.2019

Aiheesta muualla:

Politiken: Ministre på pressemøde: Derfor foretager regeringen en kovending og henter børn og mødre hjem fra fangelejre i Syrien (siirryt toiseen palveluun) 18.5.2021

TV2: Regeringen vil hente børn og mødre hjem fra fangelejre i Syrien (siirryt toiseen palveluun) 18.5.2021

Jyllands-Posten: Her er taskforcens vurdering: Det vil være hensigtsmæssigt at evakuere børn i Syrien sammen med deres mødre (siirryt toiseen palveluun) 18.5.2021

Lähteet: STT