1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Imatra

Kokoontumisrajoitukset kevenevät: Imatra avaa Vuoksenniskan ja urheilutalon kuntosalit

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote muistuttaa, että vaikka sallittu ihmismäärä nousee yleisökokoontumisissa ja esimerkiksi Imatralla avataan kuntosaleja, varovaisuus on edelleen tarpeen.

Vuoksenniskan ja urheilutalon kuntosalit avataan tänään Imatralla. Kuva: YLE

Kokoontumisrajoitukset lievenevät tästä päivästä alkaen Etelä-Karjalassa.

Imatralla avataan tänään Vuoksenniskan ja urheilutalon kuntosalit, jotka ovat olleet kiinni yli viisi kuukautta.

Imatran uimahalli avataan yleisölle ensi maanantaina, 24. toukokuuta.

Parantuneesta tautitilanteesta huolimatta Etelä-Karjalan tilannekuvaryhmä kehottaa ihmisiä varovaisuuteen ja huolehtimaan käsihygieniasta ja turvaväleistä.

Sisätiloissa saa nyt järjestää enintään 20 ihmisen yleisötilaisuuksia. Ulkotiloissa sallitaan enintään 50 ihmisen tilaisuudet.

Kesäkuun alusta alkaen enintään 50 ihmisen yleisötilaisuuksia saa järjestää myös sisätiloissa.

Tartuntojen määrä on pudonnut Etelä-Karjalassa niin, että maakunnassa pystyttiin palaamaan kiihtymisvaiheeseen.