1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. alkoholittomat juomat

Pienpanimot tekevät nyt myös vishyä ja jääteetä – Oluen rinnalle kehitetään alkoholittomia tuotteita vastaamaan kasvavaan kysyntään

Panimoliiton mukaan oluen kulutus on Euroopassa vähentynyt. Kuluttajat suosivat entistä useammin alkoholittomia tai matala-alkoholisia tuotteita.

Pienpanimot kehittävät alkoholittomia juomia kasvavaan kysyntään – Torniossa tehdään jääteetä
Pienpanimot kehittävät alkoholittomia juomia kasvavaan kysyntään – Torniossa tehdään jääteetä

Erilaiset terveystrendit ovat vallalla, ja nuoriso on entistä raittiimpaa.

Alkoholittomat tai matala-alkoholiset tuotteet käyvät nykyään hyvin kaupaksi. Panimoliiton mukaan esimerkiksi alkoholittoman oluen myynti kasvoi Suomessa viime vuonna reilut 10 prosenttia. Samalla alkoholillisen oluen myynti väheni.

Panimoliiton toimitusjohtaja Tuula Loikkasen mukaan trendi on menossa myös pienpanimoihin. Hänen mukaansa alkoholittomia ja matala-alkoholisia juomia tekevät kaikki heidän jäsenistössään olevat pienpanimot.

Lappilaispanimot valmistavat vishyä ja jääteetä

Esimerkiksi Tornion Panimo kehitti alkoholittoman jääteen Business Finlandin koronatuella.

– Koko ajan täytyy olla ajan hermolla ja seurata, mitä markkinoilla tapahtuu, mitä ihmiset haluaa kokeilla ja mitkä tuotteet liikkuvat, kertoo Tornion Panimo Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kimmo Pitkänen.

Myös rovaniemeläisellä Lapin Panimolla on tuotannossaan alkoholittomia juomia. Valmistuksessa on maustamattomia ja puolukalla sekä karpalolla maustettuja vichyjä.

Panimon myynnistä ja markkinoinnista vastaava Anu Pesonen kertoo, että tuotantomäärä on vielä pientä. Myös muiden alkoholittomien juomien tuotanto on harkinnassa. Lapin Panimo otti tuotantoon jälleen täksi kesäksi ykkösoluen yleisön pyynnöstä.

Lue myös: Wilma Tuomiselle, 27, krapula-ahdistukset olivat liikaa – tästä on kyse nousevassa sober curious -ilmiössä, jonka Alkokin tunnistaa

Alkoholittoman oluen valmistus vaatii paneutumista

Tornion Panimossa olut on edelleen päätuote. Alkoholittomien tuotteiden valmistusmäärä on vielä marginaalinen panimon vuosituotannon noin puolesta miljoonasta litrasta.

Kimmo Pitkäsen mukaan myös alkoholittoman oluen valmistus on mietinnässä.

– Alkoholittoman oluen tekemisessä on omat kommervenkkinsa. Siitä pitäisi saada hyvän oluen makuinen ja niitä asioita tutkitaan. Uskon, että meilläkin on jonakin päivänä alkoholiton olut valikoimissa.

Alkossa alkoholittomien juomien myynti on kasvanut tammi-huhtikuussa 26,7 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Viime vuonna Alko myi alkoholittomia juomia 571 000 litraa. Määrä on kasvanut noin viidenneksellä vuodesta 2016.