1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Eukonkanto

Eukonkannon MM-kisat järjestetään tulevana kesänä vuoden tauon jälkeen – videolla Sonya Zouiter ja Olli-Pekka Perttu näyttävät, millaista treeniä "hupilaji" vaatii

Seinäjokelainen pariskunta päätti viime keväänä osallistua eukonkannon MM-kisoihin, mutta ne peruttiin. Tänä vuonna on uusi yritys ja tällä hetkellä treenit kuumimmillaan. Sonkajärvellä uskotaan, että kilpailut voidaan järjestää entiseen malliin.

Sonya ja Olli-Pekka harjoittelevat eukonkantokisaan, jossa mies kantaa naista harteillaan.
Kunnon treenillä kohti eukonkannon MM-kisoja - näin seinäjokelainen pariskunta tähtää mitaleille

Eukonkannon MM-kisat kuulostavat pelkältä hupitapahtumalta. Mutta tosi on, että ei sinne kylmiltään lähdetä, etenkään jos on menestystavoitteita.

Seinäjokelaispariskunta Sonya Zouiter ja Olli-Pekka Perttu treenaavat kisaa varten, koska heillä on vain yksi tavoite.

– Jos kerran lähdetään, niin lähdetään voittamaan.

Kummallakin on urheilutausta, joten mistään nollista ei liikkeelle lähdetty. Sonya on liikunnanohjaajana tehnyt parille treeniohjelman, jota on nyt noudatettu toista kuukautta. Aikaa on vielä pari kuukautta, sillä kisat järjestetään heinäkuun lopulla.

Pohjois-Savossa Sonkajärvellä on vahva luotto siihen, että korona ei torppaa vuoden 2021 Eukonkannon MM-kilpailuja. Tapahtuman kansainvälisistä mediayhteyksistä ja vieraista huolehtiva Sanna-Mari Nuutinen kertoo, että tapahtumaan odotetaan myös kansainvälisiä kilpailijoita.

– Kyllä minun tietääkseni otamme vastaan, jos rokotukset ovat kunnossa. Vielä on auki, että pitääkö ihan tarkistaa rokotustodistukset, Nuutinen sanoo.

Ilmoittautuminen on käynnissä, eikä hänellä ole vielä tiedossa, kuinka monta kotimaista ja kansainvälistä paria kilpailuun on osallistumassa.

Eukonkannon MM-kilpailut järjestetään ulkona, mikä Nuutisen mukaan helpottaa koronajärjestelyjä, jos esimerkiksi turvaväleistä on vielä huolehdittava heinäkuun viimeisenä viikonloppuna.

Parhaimmillaan kilpailut ovat keränneet viitisenkymmentä osallistujaparia ja tuhansia katsojia.

Juoksijan rooli – kyydissäkin pitää pysyä

Kaikki tietenkin lähtee siitä, että juoksijalla (yleensä mies) on voima ja juoksukunto kohdillaan. Ihan helppoa ei ole juosta runsaat kuusikymmentä kiloa niskassa.

Itse asiassa kiloja onkin tässä tapauksessa ihan sopivasti. Eukkojen painon pitää ylittää 49 kiloa ja jos se ei ylity, laitetaan mukaan lisäpainoa. Se tarkoittaa kyydissä olevalle painavaa reppua, mikä ei varmasti helpota kyydissä pysymistä.

– Ollin juoksukunto on ratkaiseva, mutta kyllä silläkin on merkitystä, miten siellä roikun. Etten ole vetelänä makkarana, vaan jämäkkänä ja kannattelen itseäni, sanoo Sonya.

Kisassa eukkoa on kannettava 253,5 metrin matka, jonka varrella on yksi metrin syvyinen vesieste ja kaksi kuivaestettä ylitettävänä. Hallitsevat mestarit ovat taittaneet tuon ajan minuuttiin ja kuuten sekuntiin.

– Ei se onnistu, jos lähtee vähän kokeilemaan. Systemaattisesti treenataan ja totutetaan keho valmiiksi, kertoo Sonya.

Kuva: Elina Niemistö / Yle

Tekniikka kuntoon videoiden avulla

Harjoitteluohjelmaan kuuluu juoksutekniikkaa, voiman ja liikkuvuuden kehittämistä, mutta myös palautumista.

– Se pitää olla se startti räjähtävä ja sitten vielä kiristää matkan aikana, joten kyllä siinä joutuu töitä tehdä koko matkan, toteaa Olli-Pekka.

Sen verran ollaan tosissaan matkassa, että ihan on videoitakin katseltu. Pariskunta sanoo, että huippuparien juoksun tarkkailu videolta on ollut hyödyllistä.

– Aluksi oli aika huono kiinnipitotekniikka ja hytkyin siellä kyydissä. Sitten videolta katsottiin, että miten ne huiput sen tekee ja heti muuttui erilaiseksi tekeminen. Vauhti oli ihan erilainen, selittää Sonya.

Juoksutekniikka on tärkeä, mutta se ei ole mikään pikajuoksutekniikka. Polven ei tarvitse nousta, vaan juoksu on pikemminkin sipsuttavaa.

– Sonyalla on sen verran hyvät teesit tähän, joten uskon, että jos pystyn niitä noudattamaan, tulosta pitäis tulla, naurahtaa Olli-Pekka.

Mestaruutta kohti

Eukonkanto kuulostaa tosiaan pelkästään hupaisalta kisailulta, mutta kun tämän parin treenaamista kuuntelee, tulee vakuuttuneeksi, että pelkästä huvista ei ole kyse.

Toki harjoittelussa joustetaankin, sillä pariskunnalla on neljän kuukauden ikäinen tytär. Eli kun väsyttää, silloin voidaan siirtää treenejä seuraaviin päiviin.

– Tosissaan, mutta huumorilla, sanoo Sonya.

– Vakavissaan, mutta ei vakavasti, sanoo Olli-Pekka.

Kumpikaan ei ole voittanut urheilu-urallaan juuri piirinmestaruuksia suurempaa, joten maailmanmestaruus olisi aika kiva titteli. He nauravat, että kaverit tai tuttavapiiri ei ole ihmetellyt parin projektia.

– Ehkä tämä on juuri sellaista, mitä meiltä voi odottaa, toteaa Olli-Pekka.

Seinäjokelaispariskunta treenaa eukonkannon MM-kisoihin - "Tosissaan, mutta huumorilla"

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta lauantaihin 22.5. kello 23 saakka.